Avainsana: Turun saaristo
-
Saaronniemi huhtikuussa
Viikonloppu on ollut Turussa lämmin ja aurinkoinen, joten meidän kahden ihmisen ja yhden koiran seurueemme päätti viettää kaunista lauantaita hyvin perinteikkääseen turkulaiseen tapaan: lähdimme kohti Ruissaloa. Tarkemmin sanottuna kävimme pitkästä aikaa Saaronniemessä – edellisestä käynnistä niemennokassa oli jo ehtinyt hujahtaa vuosi. Meri heijasteli taivaan syviä sinisen sävyjä. Aurinko helli, mutta kevyet tuulenpuuskat toivat helpotusta, ettei…
-
Nauvon kirkko ja merenkulkutalo
Mitä tekee nörtihtävä, historiaan kallistuva pariskunta lauantaina? Noh, luonnollisesti kyykkäilee keskiaikaisen harmaakivikirkon hautausmaalla hautakiviä tutkien. Malttakaa hetki, jotta voin selittää taustan – sukututkimus on avainsana, sillä etsimme merimiehen esivanhempia, jotka aikoinaan saivat viimeisen leposijansa Nauvon mailta. Muutoinkin historia oli houkuttimena, kun lähdimme aurinkoisena lauantaiaamuna päiväreissulle Nauvoon. Hautausmaan lisäksi ajattelimme käydä merenkulkutalossa ja kirkossa. Paraisten kaupunkiin…
-
Trunsö
”Vanhojen tarinoiden mukaan kansallispuistoseudun muinaiset asukkaat ryöstivät haaksirikkoutuneita laivoja. Usein surmattiin koko miehistö viimeiseen mieheen, ettei ryöväyksestä jäisi mitään todisteita. Joskus lienee otettu myös orjia. Hylynryöstöä harjoittivat ilmeisesti alueen eteläisimmät kyläkunnat eli Utön, Jurmon, Trunsön, Lökholmim, Borstön ja Vänön asukkaat.” (Saaristomereen kansallispuisto;Leif Lindberg ja Torsten Stjernberg, 1986) Tarinat ovat tarinoita, legendat legendoja, mutta Trunsön pieni…
-
Nötön saari kesäkuussa
Nötön saari on mielestäni yksi kauneimmista paikoista Turun saaristossa. Saarella kohtaa niin karua kauneutta kuin vehreää yltäkylläisyyttä – Nötö on yhtä kuin jääkauden kuvioittamia kallioita, meren suolaista tuoksua, rehevää kasvistoa, suomaisemaa, käkkyrämäntyjä ja idyllistä niittymiljöötä. Saarella on upeita näköalapaikkoja, tuuheita havumetsikköjä, perinnemaisemasta huolehtivaa ylämaankarjaa ja ohikulkijoita mulkoilevia lampaita. Luontoäiti on jääkaudella leikitellyt Suomenmaassa estoitta, ja…
-
Seili
Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää, lukee helvetin porttien yläpuolella Danten Jumalallisessa näytelmässä. Samat sanat totesi myös Sakari Topelius Seilin saaresta. Saaresta, jonne tuomituilla ei ollut toivoa päästä elävinä pois. Saaresta, johon on tallentunut vuosisatojen ajalta murheellisia tarinoita ja monenlaisia ihmiskohtaloita. Saaresta, joka lopulta tarjosi viimeisen leposijan niin monelle sielulle ja ”toivottomaksi” määritellylle ihmiselle.…