Toukokuun viimeinen viikko on edennyt jo yli puoleen väliin, mutta olen jämähtänyt henkisesti viikonloppuun. Mikäs siinä, sillä viikonloput ovat ihmisen parasta aikaa.
Etenkin, jos saa vieraakseen ihanan ystävän, jota ei ole liian pitkästä välimatkasta johtuen nähnyt hävyttömän pitkään aikaan! Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että yhteys ei katoa, vaikkei aivan päivittäin tai edes viikottain ennättäisi vaihtaa kuulumisia.
Kun ystävä saapui kaupunkiin, oli aika heittäytyä turistiksi ja penkoa oman asuinkaupungin mahdollisuuksia eri näkövinkkelistä. Omasta asuinpaikastaan voi löytää vuosienkin jälkeen uusia puolia, jos vaan muistaa astua tutuilta poluilta hetkeksi syrjään.
Suosittelenkin lämpimästi, että välillä kaivaa jostain vaatekaapin syövereistä esiin seikkailuhaalarin, pukee sen ylleen ja lähtee tutkimaan tuttuja maisemia.
Turku on oivallinen kaupunki turistina haahuilemiseen. Ei oikeastaan muuta tarvitse kuin lyllertää jokirantaan ja antaa jalkojen johdattaa päämäärättömästi mihin tahansa. Useimmiten minun jalkani raahaavat minut syömään, mutta ruokahan on aivan terveellinen asia. Varsinkin, jos puhutaan ähkystä.
Suomen kaupungit tituleeraavat itseään kilvan ainoaksi oikeaksi kesäkaupungiksi, mutta Turussa on jotain maagista varsinkin toukokuussa. Tunnelma on hurmaava; etenkin jokirannan pastellipytingit pääsevät oikeuksiinsa auringon valossa ja vehreyttä vasten. Aivan kuin olisi jossain aivan muualla kuin Suomen rajojen sisäpuolella.
Sen kummempia suunnitelmia ei turistiviikonloppuun kuulunut, mutta siihen mahtui iloisia hetkiä, roimasti naurua ja syvällisiä pohdintoja. Välitöntä meininkiä. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa, hyvää viiniä. Viikonloppu oli juuri sellainen kuin kesäisen viikonlopun kuuluu olla!
Ystävyyden kuorruttaman viikonlopun lisäksi vanhan kiekkohörhön sydäntä lämmittää Leijonien uskomaton taistelu. Ei niinkään yksittäinen matsi, vaan kokonaisuus: tarina joukkueen kehittymisestä. Vau.
Vastaa