JOKIVARRESTA

Yhtenä lokakuisena sunnuntaina satoi vettä. Taivas oli niin raskaan ja ankean harmaan pilvimassan peitossa, että se tuntui putoavan niskaan. Kylmä puhuri sivalsi kuin piiska konsanaan luihin ja ytimiin asti.

Niinpä merimies ja minä lähdimme pyöräilemään, kuten fiksut ihimiset tekevät. Mutta toisaalta vesisateessa ulkoileminen on jollain perverssillä tavalla ihanaa. Ja lokakuun lopussa, kun puiden lehdet ovat jo lennähtäneet omille teilleen, maisema on sateisella kelillä houkuttelevan aavemainen. Sitä paitsi maailmassa on veden- ja tuulenpitävät vaatteet.

Eikä nyt loppujen lopuksi tällä kertaa ollut mitenkään pitkästä matkasta kyse – tosin viime kesän laamapaijailuretken jälkeen mikään pyöräreissu ei tunnu kuin pieneltä pyrähdykseltä. Joka tapauksessa kohteemme oli Lieto ja tarkalleen sanottuna muinainen linnavuori. Sopivasti myös Vanhalinnan kartanon mailla toimiva kotimuseo oli auki, joten aloitimme matkan kohti muinaishistoriaa ensin museon kautta – ja vau, kuinka monipuolinen kokoelma hienoa esineistöä Vanhalinnassa olikaan.

On arveltu, että Vanhalinnan alue siirtyi Ruotsin kruunun haltuun ristiretkien aikakauden jälkeen. Esihistoriallisellakin ajalla arvellaan ihmisen liikkuneen alueella. Nimi ”Vanhalinna” on peruja siitä, että 1200-luvun loppupuolella Turun linnan valmistuttua alettiin puhua vanhasta linnasta Liedossa.

Vanhalinnan ensimmäisestä tilasta on merkintä jo vuodelta 1438, jolloin Turun piispa Maunu Tavast sai vaihtokaupassa Ruotsin kruunulta haltuunsa tilan – kirkolta kruunulle siirtyi samassa rytäkässä kaksi muuta tilaa. Piispoja ei kuitenkaan koskaan asunut Vanhalinnan mailla. Kirkon hallussa tila oli vuoteen 1527; uskonpuhdistus oli ottanut vankan aseman Ruotsi-Suomessa, ja Kustaa Vaasa nappasi kirkolle kuuluneita maaomaisuuksia haltuunsa.

Vuonna 1569 tila annettiin kiitoksena kuninkaalle tehdyistä palveluista Juhana III:n hovivälskäri Anders Barscherille, ja verotusoikeus siirtyi samaan syssyyn tilan uudelle omistajalle. Vanhalinnan tila oli vauras; tilalla työskenteli palveluskuntaa ja paimen, ja alueella oli tuulimyllykin. Läänitysten ajanjakso päättyi vuoteen 1639, ja tällöin Vanhalinnan tila muuttui rustholliksi eli kruunun ratsutilaksi. Seuraavalla vuosisadalla tila oli Liedon mittapuulla sen verran suuri, että vanhalinnalaiset pääsivät Liedon kirkossa eturiviin asti. Aatelistilaksi ei Vanhalinna koskaan kuitenkaan nostettu.

Noin vuosisadan ajan Hjeltin suku hallitsi Vanhalinnan maita, mutta 1800-luvulla kartanon omistus vaihtui jokseenkin tiuhaan. Tilan viimeisiksi haltijoiksi jäivät Ester ja Mauno Wanhalinna, jotka luovuttivat kartanoalueen Turun yliopiston haltuun vuonna 1956 – ehtona lahjoitukselle oli, että pariskunnan laaja kokoelma museoesineitä tuli pitää yhtenäisenä kokonaisuutena historiallis-kansantieteellisenä museona, pellon viljelystä tulisi huolehtia ja linnavuoren arkeologisen tutkimustyön oli jatkuttava. Nykyään Turun Yliopistosäätiön vuonna 1998 perustama Liedon Vanhalinna -säätiö vastaa alueesta.

Wanhalinnat olivat varsin kiinnostuneita historiasta, mikä näkyy kotimuseon museoesineiden runsautena. Museo koostuu kaiken kaikkiaan 14 rakennuksesta. Päärakennukseen on sijoitettu kotiseutumuseo, jonka alakerrassa yleisölle avoinna ovat isännän huone, sali, ruokasali, mamsellin kamari, Kultarantahuone ja keittiö. Päärakennuksen kellarikerroksessa on myös arkeologinen näyttely, jossa aiheena on linnavuoren esihistoriallinen kausi.

Kalusteisto koostuu pitkälti sotien jälkeiseltä ajalta peräisin olevista huonekaluista, ja erilaisten esineiden määrä on huikea – erityismainintana poimittakoon Turun yliopiston Phoenixin kalusteet. Päärakennuksen huoneet on pitkälti jätetty ulkoasuiltaan sellaisiksi kuin ne Maunon ja Esterin valtakaudella olivat.

Vanhalinnan komea päärakennus on valmistunut vuonna 1930. Aikakaudellaan rakennus oli varsin moderni, sillä kartanossa oli sähköt, juoksevaa vettä ja keskuslämmitys – aivan perusmaaseututorpassa ei moisia ylellisyyksiä tuohon aikaan vielä ollut.

Päärakennuksen kotimuseon lisäksi pihapiirin rakennuksiin on sijoitettu erilaisia hienoja näyttelyjä. Elämänlanka-näyttelyssä kuvataan ihmiselämän eri vaiheita arjesta juhlaan, syntymästä kuolemaan ja perinteisistä kansanuskomuksista kristillisiin dogmeihin 1800-luvun maaseudulla, ja painopiste on etenkin naiskohtaloissa elämänmuutoksissa. Näyttely on todella oivaltavasti toteutettu ja antaa pohdittavaa niin aikuisille kuin lapsille.

Näyttelyssä ”Leipä saa muuttua muttei puuttua”, jossa kerrotaan mielenkiintoisesti, miten ruoka saatiin pöytään asti 1800-luvun maatilan pöytään. Näyttelyssä kuvataan, millaisia työtehtäviä maataloudessa ja karjanhoidossa oli eri vuodenaikoina.

Museossa on myös kahdesta neljään vaihtuvaa näyttelyä vuosittain – vuoden 2019 loppuun asti on suomalaisen ampumahiihdon historiasta kertova näyttely. Viikinkejäkin oli vissiin pelmahtanut kartanon tiluksille Aurajokea pitkin veneellään (Helga on todella hienosti toteutettu rekonstruktio).

Vanhalinnan kartanon pihamaalla on myös ylväs kivinen portti, josta kulkemalla pääsee kiikkumaan linnavuorelle. Muinaiselta näyttävä portti ei ole vuosituhansien tai edes -satojen takainen, vaan peräisin 1930-luvulta. Pula-aikana pitkin maita ja mantuja kierteli väkeä etsimässä töitä, ja Vanhalinnan kartanonkin maille pelmahti päivänä eräänä kivimies kysymään, olisiko kartanossa hommia tarjolla. Kartanon isäntä Mauno Vanhalinnalla ei meinannut pestiä löytyä, mihin kivimies oli todennut, että miten lamasta selvittäisiin, jos moisessa kartanossa ei töitä riittäisi. Niinpä Mauno piirsi portin, joka vielä nykyäänkin ottaa linnavuorelle suuntaavat vierailijat vastaan.

Vanhalinnan kartanon mailla järjestetään monenlaisia tapahtumia vuodenkierron mukaan. Jouluna ja pääsiäisenä kartano puetaan juhlatamineisiin, kesäisin raikaa musiikki ja virtaa kahvi kahvilan ollessa auki. Kartanossa on myös hurmaava museopuoti. Kartanossa on mahdollista järjestää juhlia ja kokouksia, ja pakohuonekin tiloista löytyy. Kartanon ja linnavuoren liepeillä risteilee luontopolkuja, joihin saa myös ääniopastuksen niin halutessaan.

Vanhalinnan kotimuseo mielenkiintoisine näyttelyineen on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen – Liedon suunnalla liikkuvat hoi, ottakaa museokorttinne mukaan ja käykää tutustumassa paikallishistoriaan.