JOKIVARRESTA

Perhearki | luonto | retkeily | lifestyle

, ,

Luolavuoren luola

Luolavuoren ja Ispoisten kaupunginosien välissä on luonnonsuojelualue, jonka uumenissa sijaitsee muinaisia hautaröykkiöitä, satoja vuosia vanha rajakivi sekä metsikön pohjoispuolella hieno luola, joka kokonaisuudessaan on pituudeltaan noin 45 metriä. Luolassa on ahtaita ja kapeita onkaloita sekä huonemaisia tiloja, ja suurin alueen luolista on yksi Varsinais-Suomen pisimmistä.

Luolan liepeille on suhteellisen helppo päästä näkyvien maamerkkien ansiosta: luola löytyy Luolavuoren urheilukenttien ja vanhan vesitornin välimaastossa. Luolansuun tavoittaakseen kannattaa suunnata kohti tenniskenttää, jonka reunamilta kulkee melko suoraan suuaukkoa kohti polku, joka kesäaikaan on vehreän kasviston verhoama. Valtavat kivilohkareet kohoavat luolansuun ympärillä. Alueen suurimmat lohkareet ovat korkeudeltaan 10-12 metriä.

Luolan suuaukko on laaja, ja se on suht selkeästi erotettavissa kiviröykkiöiden kätköistä. Sisään mentäessä luolassa on suurehko ja korkeahko tila, jonka takaseinämästä lähtee kapea käytävä kallion uumeniin.

Historia kertoo luolan uumenissa lymynneen aikoinaan ryöväreitä, jotka ovat paenneet lain kouraa, mutta nykyään törmää rosvoja todennäköisemmin muihin ulkoilijoihin tai hyvällä lykyllä lepakoihin ja lehtokerttuihin.

Luolalta on vain pieni pyrähdys Luolavuorenpuiston kukkulalle, joka toimi vuosina 1941-1970 Peltolan kaatopaikkana ja myöhemmin Ilpoisten maankaatopaikkana. Kukkula kohoaa yli kuudenkymmenen metrin korkeuteen merenpinnasta. Nykyään entinen kaatopaikka toimii virkistysalueena, ja kukkulalta avautuvat hienot näkymät aina Turun keskustaan saakka. Kukkula toimii oivallisena paikkana lintubongailuun. Mäen yllä voi nähdä muun muassa niittykirvisiä, mustapääkerttuja, kultarintoja sekä tiklejä, ja hanhi- ja kurkiparvet ohittavat usein mäen muuttomatkoillaan.

Nisäkäshavainnoista on nostettava esiin rottakuviot, sillä maamme suurin rotta on löydetty kukkulalta: jopa yli 600 grammaa painava yksilö löydettiin vuonna 1957 silloiselta kaatopaikalta. Melkoinen mötikkä.

Kun kukkulalta jatkaa kuntopolulle päin, pääsee upean metsikön suojaan. Maiseman erityiseksi tekee muinaismeren vaikutus; noin 7000-8000 vuotta sitten alue oli Litorianmeren rantaa. Siirtolohkareilla vuorattu metsä näyttää siltä kuin jättiläiset olisivat aikoinaan pistäneet kiventyöntökisat pystyyn ja roiskineet kivimöhkäleitä sinne sun tänne sen kummemmin sihtaamatta.

Männyt, kuuset ja mättäinen maasto kylpivät huhtikuun auringonvalossa. Liito-oravia on bongattu metsikössä, mutta meidän reissullamme ei paikalliseläimistö ollut liikekannalla.

Vaikkemme liito-oravien kanssa päässeet tällä kertaa juttusille, löysimme Turun kaupungin vanhan rajakiven, Ropovahan, josta ensimmäinen kirjallinen maininta on vuodelta 1530. Kiven tunnistaa suurehkon koonsa ohella myös siitä, että pintaan on kaiverrettu kirjain A, joka viittaa Turun latinankieliseen nimeen Aboa, ja vuosiluku 1794.

Arvoituksellinen luola sitä ympäröivine vehreine metsikköineen ja arvokas historia tekevät Luolavuoren alueesta mielenkiintoisen. Pehmeä sammalpeitto, joka vuoraa luontopolkujen reunamia, on kaunis. Luolavuorelle pääsee todella kätevästi pyörällä tai kävellen, ja Haritun bussi kulkee aivan Luolavuoren luolan alapuolella.

Vastaa

Tervetuloa blogiini!

Blogia kirjoittaa 38-vuotias, Turussa asuva kolarilainen. Mukana blogissa näkyvät merimies ja 5-vuotias walesinspringerspanieli sekä vuonna 2024 syntynyt tyttö. Blogini aiheita ovat perhearki, retkeily luonnossa, kotimaan matkailu ja lifestyle. Haaveilen omakotitalosta meren rannalla, hitaista aamuista ja juuri nyt kahvista.

Ota yhteyttä!

Jokivarresta Facebookissa

Ota yhteyttä sähköpostitse jokivarresta(a)gmail.com

Instagram: @jokivarresta

Etsi blogista

Blogiarkisto

Discover more from JOKIVARRESTA

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading