Minun on tehnyt ihan mahdottomasti mieli suklaata. Tiedättekö tunteen, että elämä pysähtyy, sielu tukahtuu ja sydän murtuu, jos ei ole suklaata käden ulottuvilla? Joskus vaan elimistö yksinkertaisesti lamaantuu, ellei suklaata ole syystä tai toisesta saatavilla, ja elämä ilman suklaata on kuvailtavissa täydelliseksi katastrofiksi. Jos sattuu jakamaan elämänsä suhteellisen ongelmaisen mahan kanssa, mielihaluille täytyy joskus osata sanoa ei, valitettavasti. Koska olen saanut seuralaisekseni mahaongelmat, enkä pysty aina täydentämään ruokavaliotani parhaalla mahdollisella ravinnolla eli suklaalla, elämäni on ollut suorastaan sivuluisussa suklaattoman kauden myötä. Olen harkinnut mahani amputoimista, mutta olen viimeinkin saamassa takaisin jonkinlaista otetta elämästäni ja suklaa on pääsiäisen kunniaksi saanut tehdä paluun. Halleluja ja vähän päälle, kuinka hyvältä suklaamunat ovat näin pääsiäisenä maistuneet.

Suklaamunat ovat ihan jees ilmiö, mutta paras mahdollinen suklaa maailamssa on Fazerin pähkinäsuklaa, toisin sanoen keltareunainen, taivaallinen lahja ihmiskunnalle. Empiirisen tutkimustyöni perusteella kyseinen suklaa on paras mahdollinen retkieväs niin lyhyelle kävelylle, reippaalle patikkareissuille kuin useamman päivän vaellukselle. Pähkinäsuklaa maistui pitkästä aikaa lähes liikuttavan hyvältä sen jälkeen, kun olimme merimiehen ja spanielin kanssa käyneet Pomponrahkassa happihyppelyllä.

Vaikka suklaahimoni on varmasti todella mielenkiintoista luettavaa, ajattelin tässä postauksessa kirjoittaa muutaman sanasen retkestämme Pomponrahkaan, jonne suuntasimme etsimään kevään ensimmäisiä merkkejä. Edellisen kerran kävimme tuoksuttelemassa suopursuja marraskuussa, ja kattavampi selostus Pomponrahkasta ja sen runsaudesta löytyy edellistalvelta. Todettakoon kuitenkin taas, että Pomponrahkan pienelle alueelle mahtuu runsain mitoin mielenkiintoista kasvistoa ja eläimistöä. Eri vuodenaikoina alueen vivahteet tulevat hyvin esiin, joten kevään ensi metreillä Pomponrahka oli kiva ilmestys.

Paikoitellen oli vielä lunta pitkospuilla ja reitin varrella, mutta pääosin talven merkit olivat ehtineet jo kadota. Lintujen vallattomat sikermät raikasivat Pomponrahkaa ympäröivissä metsissä, ja hetkittäin sulavesien muodostamat pikkupurot pulputtivat kertoen kevään saapumisesta. Kevätaurinko loi vahvoja kontrasteja, ja kuusikoissa vihreät havut värjäytyivät kultaisiksi. Oli kaunista!

Melkein mikä tahansa sää on täydellinen ulkoiluun, ellei sitten ole taivaan täydeltä ropise radioaktiivista sadetta tai atomipommeja. Pääsiäisen kunniaksi luontoäiti loihti hulppeat puitteet ulkoiluun, ja ilmanala oli raikas mutta lempeän leuto. Toppahousuja ei ole tarvinnut Turun leveysasteilla vähään aikaan, vaan villakerroksilla tarkenee oikein hyvin.

Yllättävän vähän oli muita liikkujia Pomponrahkan suunnalla. Yleensä pitkospuilla tulee vastaan useampikin kävelijä ja seurue, mutta nyt ei ollut kuin muutama henkilö lähtenyt Pomponrahkan suuntaan aurinkoisesta säästä huolimatta. Aivan täysin illuusiota rauhasta ei Pomponrahkalla tavoita, sillä valtatien äänet kantavat hyvin reitille. Suomaisema itsessään kuitenkin saa ajatukset siirtymään arjen kiireistä ja kaupungin hälinästä hetkeksi pehmeämpien asioiden äärelle.

Arwenilla oli kova meno päällä. Koiralla riitti loputtomasti hajuja ja kasveja tutkittaviksi – Arwenista on tulossa hyvää vauhtia melkoinen hortonomi, joka tekee huolellista ja uraauurtavaa tutkimustyötä kasviston saralla.

Paluumatkalla saimme vielä vahvistuksen siitä, että kevät on todellakin tullut Turkuun – siinä se on, kevään ensimmäinen leskenlehti!

Pomponrahka on mielenkiintoinen paikka, jossa kannattaa poiketa kävelyllä. Vaikka itsessään reitti on melkoisen lyhyt – pitkospuilla ei ole kuin parisen kilometrin verran pituutta – riittää alueella kauneutta.