Heinäkuun parhaat

Hei hei, heinäkuu!

Kesän toinen kuukausi oli helteinen ja paahteinen, mutta tunturituuli onneksi esti lapinjunttia sulamasta ihan tunnistamattomaksi massaksi. Heinäkuu vierähti yli puoleen väliin asti kotimaisemissani, sillä oli kesäloman aika, ja minulla oli ruhtinaallisesti aikaa nauttia kotona olemisesta. Monta ihanaa muistoa jäi reissulta, vaikka hikikarpaloiden mukana taisi valua aika paljon aivokapasiteetistani Äkäsjokeen.

Parasta antia kaiken kaikkiaan oli hillua kotipihalla porojen ja paarmojen kanssa. Joki hohti sinisenä, spanieli harjoitti uimista ja puisessa pirtissä oli ihana käydä vilvoittelemassa. Kotivaaroilla kasvoi jo vaaleanvioletteja kanervaryppäitä.

Parhaat retket sijoittuivat tuntureille. Tuli koettua unohtumattomia hetkiä spanieli kainalossa ja merimies vierellä, ja auringonlaskun värjäämä taivaanranta tunturijonoa vasten on aina yhtä kaunis.

Paras kirjatuokio oli ehdottomasti legendaarisen Samuli Paulaharjun vuonna 1934 julkaistu teos Tuntureiden yöpuolta, jossa vilahtavat niin noidat, maahiset kuin merenolennot. Teoksessaan Paulaharju ammensi pohjoisen tarinaperinnettä ja lisäsi soppaan omat mausteensa. Paulaharjun kirjoitustyyliä voisi kuvailla herkulliseksi, ja näin legendojen ja myyttisten tarujen ystävänä novellit olivat justiinsa sopivaa luettavaa päivänä, jolloin Äkäslompolon taivas täyttyi ukkospilvistä ja salaman iskuista.

Tosin itse en kesällä nähnyt kertaakaan muiden maailmojen kansalaisia. Näkökentässäni vilahtivat maahisten sijaan lähinnä spanielin karvaiset tassut ja lerpattavat korvat.

Paras toimistoapulainen oli kovasti Arwenin muotoinen. Tyyppi kävi häröilemässä toimistopäällikkönä. Raskas työ vaati vastapainoksi paljon nuuhkimista lähimetsissä ja energiakenttien täydentämistä auringonlaskun aikaan.

Paras juoksulenkki sisälsi kettukohtaamisen. Lenkki kulkee erityisen sutjakkaasti, jos sattuu bongaamaan ketun, sillä ketut ovat minun maailmassani hyvän onnen elukoita. Ne ovat niin nättejä! Kuvamateriaalia ei kohtaamisesta ole, sillä juostessa ei ehdi pysähdellä.

Parasta luonnon kannalta oli sateiden saapuminen viimeinkin. Kun palasin Turkuun, vastassa oli hyvinkin keltasävytteinen maisema ja pudonneita, kultaisia lehtiä, sillä luontoäitikin jo taisi jo itse nuupahtaa helteissä.

Heinäkuun ja toivon mukaan vähän pitemmänkin aikavälin ostos sisälsi neljä pyörää ja ratin: ostimme auton. Olin pitkään sitä mieltä, että kaupungissa autolla kurvailu on ihan turhaa, mutta sitten tapahtui mutta, joka on meidän tapauksessamme koira. Ja lisäksi se, että olen alkanut vähän kaivata reviirin laajentamista ja kieltämättä mahdollisuutta käydä paikoissa, joihin julkisilla ei oikein pääse. Niinpä meille muutti terhakka ja pirteä neiti nimeltä Iines. Herranjumala.

Heinäkuun viimeiset tunnit kuluivat Nötön saarella, jonne saavuimme viikonlopun viettoon. Ennen reissuamme seurasimme tiiviisti povatun myrskyn saapumista, mutta perillä odotti kirkas sinitaivas ja upea auringonlasku. Reissustamme kirjoitan erikseen myöhemmin. Huikkaan vaan tässä kohtaa, että Nötö on yhtä ihana kuin ennenkin.