Yhtenä helmikuisena sunnuntaiaamuna Turussa maa oli valkoinen. Ei sillä, että helmikuisena sunnuntaisena olisi mitenkään ihmeellistä, että maa olisi valkoinen, mutta Turun suunnalla se on melkoinen ihme. Etenkin tänä vuonna Turun talvi on ollut lähinnä todella huono ja mauton vitsi, joten lumen tupruttaminen jo mainittuna sunnuntaiaamuna ilahdutti yhden lapinjuntin mieltä kummasti.

Luminen maisema innosti meidän poppoomme lähtemään luontoäidin hoiviin ja suuntaamaan kohti meille entuudestaan tuntematonta kohdetta. Marttilan Korven eräreitistön polut ja väylät olivat kummitelleet takaraivossani siitä asti, kun Mari oli herrasväkensä kanssa käynyt tutkimassa reittejä. Niinpä Marin influenssoimina valitsimme lumisen sunnuntain retkipaikaksemme Marttilan metsät.

Ennen retkelle lähtöä tutustuimme reitistöä esittelevään sivustoon, joka kertoi meille, että reiteille pääsee kahdesta eri lähtöpaikasta, Heikolan Huhtaanmajalta tai Palaisten uimarannalta. Me valitsimme jälkimmäisen sen perusteella, että pääsisimme tekemään noin kahdeksan kilometrin mittaisen, Juomakivenrahkan kiertävän rengasreitin.

Hyvä niin, sillä uimarannalla meitä odotti joutsenpari. Pikkulintuihin erikoistunutta lintukoiraa vähän jännitti tavata vähän isompia siivekkäitä.

Yhden päiväretken perusteella rohkenen väittää, että Marttilan eräreitistö sopii monentasoisille kulkijoille – vaikkei luonnossa liikkuminen olisi tuttua puuhaa, todella selkeästi merkatuilla poluilla ei tarvitse miettiä, mihin on menossa. Valitsemamme reitti oli helppokulkuinen, joskin muutamassa kumpuilevassa kohdassa sai haasteitakin.

Reittivaihtoehtoja on eri makuun, ja polkuja yhdistämällä saa tehtyä ihan kivan päiväpatikan. Me seurasimme vihreitä opastemerkkejä, mutta ehkä kesällä tai syksyllä otamme muutaman tunnin lisää retkeilyyn ja kokeilemme punaisin symbolein merkattuja polkuja. Aivan kunnon vaellukselle ei reitistöllä pääse, vaan varsinaissuomalaiseen tapaan reittipätkät ovat lyhkäisiä.

Pitkästä aikaa kuksatkin pääsivät ulkoilemaan. Ihan hirveän usein moista näkyä ei pääse tapahtumaan!

Erityisesti pidän Marttilan kulmilla siitä, että polut ovat oikeasti polkuja. Kiemurtelevia, kapeita, juurien piilottamia. Ei hirveän leveitä sorapolkuja, vaan polkuja. Sen sijaan en ihan hirveästi pidä Marttilan kulmilla siitä, että osa matkasta mennään teitä pitkin. Toki en odotakaan, että täällä päin Suomea pääsisi monen kilometrin verran talsimaan mettässä, mutta opportunistisuuteni yllättää minut itseni aina välillä.

En nyt ehkä itse olisi lisännyt sanaa ”erä” kuvaamaan reitistöä, mutta maisemat vaihtelevat suomiljööstä upeaan kuusimetsään ja jääkauden muovaamaan maastoon. Kahdeksan kilometrin matkalle mahtuu kivasti nähtävää, esimerkiksi halutessaan voi piipahtaa elegantissa baarissa. Ehkä paras osio reissustamme oli se, että Mopokalliolla näimme petolinnun, todennäköisesti jonkin haukan, kaartelevan Juomakivenrahkan yläpuolella.

Alkumatkasta Marttilassa oli kovin pilvistä, mutta päivän edetessä pilviverhon takaa näkyi jo hitusen auringonvaloa. Kuinka kaunista onkaan, kun auringon hennot säteet pilkistävät kuusenoksien lomasta!

Marttilan Korven reitistö vaikuttaa jatkoretkeilyn arvoiselta kohteelta, joten suunnitelmissamme on käydä tutkimassa muitakin alueen polkuja. Ihan erätunnelmaan ei pääse kiinni, mutta mukavan vaihteleva maasto ja kivat polut nostavat retkikokemuksen plussan puolelle. Palaamme siis varmasti uudestaan reitille!