Meidän vauvamme täytti maaliskuussa kahdeksan kuukautta. Kahdeksan! Miten ihan oikeasti voi olla mahdollista, että vauvavuosi menee näin pikakelauksella? Joka puolella sanotaan, että vauvavuosi menee kyllä nopeasti, mutta en ajatellut, että ihan näin hirveää kyytiä se etenisi.
Joka tapauksessa Neiti Päämäärätietoinen on jo kahdeksan kuukauden ikäinen tapaus. Ei enää mikään ähisevä ja tuhiseva, pikkuriikkinen sylivauva, vaikka äidin sylissä tyyppi onneksi vielä viihtyykin. Mutta maailma kiinnostaa piikaa aivan eri tavalla kuin aiemmin. Ipanan pää pyörii kuin pöllöllä jokaisena valveillaolon hetkenä, ja kaikki on uutta ja ihmeellistä. Koira, ihmiset, aurinko, puut, matot, bussit, linnut, roskat, johdot, keittiön kaapit – kaikki.
Meidän neitimme on ottanut koko pienen elämänsä ajan innolla vastaan ihan jokaisen hulinavaiheen ja tiheän imun kauden (jee!), ja nämä vaiheet ovat meillä näkyneet etenkin unissa. Kun neiti on oppinut uusia taitoja, kuten uusia äänteitä, liikkeitä tai ihan vaikka huulten pöristelyä, paras ajankohta taitojen treenaamiselle on ollut tietenkin öisin. Se vaan, kun samaan aikaan vauva työstää hampaita, ei oikein nukkumiselle meinaa riittää aikaa. (Ja kyllä, piika saa touhuta, leikkiä ja olla sylissä päiväsaikaan valveilla ollessaan.)
Yöimetyksen vähentäminen on selkeästi rauhoittanut öitämme, mutta neiti heräilee yhä 2-4 kertaa yössä, joskus jopa useamminkin. Elämänsä aikana meidän tyyppimme on tähän mennessä nukkunut huikeasti kolme yötä heräämättä. En ollut ymmärtänyt täysin, mitä onnellisuus oikeastaan tarkoittaa, ennen kuin piika yllätti meidät nukkumalla ihan täydet unet.
Vaikka yöheräily on kamalan raskasta näin vanhempainvapaan päätyttyä, on nyt ehkä kokonaisuudessaan vauvavuoden paras vaihe käynnissä. Vastasyntynyt ihmismakkara on ehkä suloisin näky ikinä, mutta minusta on ihanaa, kuinka kahdeksankuukautinen nauttii vuorovaikutuksesta ja ottaa kontaktia ihan eri tavalla sekä alkaa jo näyttää luonteenpiirteitään. Tai ainakin omaa tahtoaan. Meidän raputyttömme tykkää hekotella niin, että nauru kumpuaa ihan mahasta asti, mutta vapiskoon maailma, jos neiti ei saa tahtoaan läpi. Esimerkiksi maailmanloppu on likellä jos vaipanvaihdon yhteydessä neiti ei saa leikkiä likaisella vaipalla, vaan äiti heittää sen vaipparoskikseen.
Vuorovaikutuksen lisääntymisen ja motorisen kehityksen johdosta vauvan leikit ovat myös kivoja. Neidin huumorintaju on alkanut kehittyä ihan eri tavalla kuin tähän asti, ja on kiva huomata, kuinka neiti innostuu hekottelemaan vähän monimutkaisemmista asioista kuin tähän mennessä. Myös mielikuvitus ja kyky yhdistää asioita toisiinsa on havaittavissa. Ja vauva liikkuu! Meidän piika ei ihan vielä pääse kunnolla eteenpäin, mutta ympyrää vedetään sitäkin hanakammin, ja peruuttamalla pääsee myös sentään johonkin suuntaan. Ja kuinka tyytyväinen itseensä hekottelija on, kun hän pääsee ihan itse omin avuin istumaan!
Erityisen suloista on seurata vauvan ja spanielin suhteen muodostumista. Arwen on ollut alusta asti todella kiltti ja huolehtivainen isosisko. Ei varmaan yksikään koira maailmassa innostu vauvan itkuhuudoista ja raivareista, mutta Arppa on sietänyt hyvin levottomatkin illat. Nyt koiran ja lapsen suhteessa on alkamassa uusi vaihe, kun piikan reviiri on laajentumaan päin. En ihan ymmärrä, miksi Arwen kuitenkin jää ihan vapaaehtoisesti tulilinjalle pötköttelemään ja aivan kuin odottamaan, että vauva tulisi kiskomaan turkista. Arpan logiikka toki nyt on aika ihmeellinen paikka maailmassa, mutta siltikin ihmettelen spanielin järjenjuoksua.
TIivistettynä sanottuna elämä kahdeksan kuukautta täyttäneen vauvan kanssa on täynnä naurua ja huumoria, hassuja leikkejä ja mielikuvituksen kehitystä sekä kiristyneitä hermoja erityisesti uniaikaan. Mutta just nyt on minusta toistaiseksi vauvavuoden mukavin vaihe käynnissä.
Mikä on sinun mielestäsi vauvavuoden paras hetki?
Vastaa