Avainsana: Kaarina
-
Sauhuvuori
Yhtenä sunnuntaina ukkosti, kun olimme juomassa aamukahvia. Niinpä kiskaisimme lenkkikamppeet päälle ja lähdimme ulos, sillä näin toimii tietenkin logiikka. Jottei nyt jo ihan aloituslauseen perusteella menisi melodramatiikan puolelle, vettä ei satanut, tuuli ei tuntunut luissa ja ytimissä, ja ukkosen jyrähtelyt jäivät lopulta muutamaan ärtyneeseen ynähdykseen. Räntäkuurokin kesti vain hetken, kun seikkailimme Kaarinan metsissä – kevät…
-
Littoistenjärven luontopolku
Liedon ja Kaarinan rajamaastossa sijaitseva Littoistenjärvi on mielenkiintoinen alue. Leimansa on luonut 1700-luvulla rakennettu, vuonna 1987 Museoviraston kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi ympäristökohteeksi määrittämä verkahtehdasalue, joka jykevine tiilirakennuksineen ja sievine puutaloineen tekee miljööstä idyllisen. Jo ennen verkatehtaan saapumista ihminen on vaikuttanut alueella – järven liepeillä lienee olleen asutusta jopa 1200-luvulta lähtien, mutta varsinaisesti alueen väestömäärä ryöpsähti kasvuun verkatehtaan…
-
Karpanmäki ja Tuorlan lehtometsä
Pienen välimatkan päässä Kaarinan Rauhalinnasta ja parinsadan metrin päästä Kuusistonsalmen rannasta, peltojen keskeltä, löytyy kaksi lehtometsää, joissa kasvaa tammipuita ja pähkinäpensaita. Keväisin ruskeiksi haalistuniden lehtien, jotka ovat pudonneet maankamaralle edellissyksynä, lomasta pilkistävät kauniit sini- ja valkouvokot, ja myöhemmin kesästä maiseman vihertyessä vallan ottavat kielot. Karpanmäki on pieni, asutuksen keskelle jäänyt luonnonsuojelualue ja valtakunnallisesti merkittäväksi määritelty…
-
Lemun taistelun muistomerkki ja Ala-Lemun metsiköt
Kesäkuussa 1808 Kaarinan Lemunniemessä, aivan Ala-Lemun kartanon tilusten tuntumassa, elettiin sodan tuiskeessa. Ruotsin ja Venäjän välinen, vuosina 1808-09 käyty Suomen sodaksi nimetty koitos päätti Ruotsin vallan ajan maassamme, ja Suomesta tuli autonominen osa itäistä naapurimaata. Venäjän pyrkimyksenä oli Napoleonin Ranskan vahvasti taustavaikuttamana pakottaa Ruotsi liittymään Isoon-Britanniaan kohdistuvaan kauppasaartoon, jotta puolestaan Ranska saisi tätä kautta vankistettua…
-
Rauhalinnan luontopolku huhtikuussa
Jos maailmassa on sopukka, joka pitäisi nimetä valkovuokkojen valtakunnaksi, on Kaarinan Rauhalinnan lehtometsä varteenotettava ehdokas kisaan. Toki Kolarissa varttuneena en ole ihan mahdottoman monena keväänä tottunut näkemään sini- ja valkovuokkoja – kevätkukintaa ei hankien keskellä ole havaittavissa – mutta valkovuokkojen määrä Rauhalinnassa on mielestäni vakuuttava. Rauhalinnan lehtometsä on moutoutunut noin neljänkymmenen metrin korkuisen kallion lounais-…