Avainsana: luontopolku Kaarinassa
-
Rauhalinnan luontopolku huhtikuussa
Jos maailmassa on sopukka, joka pitäisi nimetä valkovuokkojen valtakunnaksi, on Kaarinan Rauhalinnan lehtometsä varteenotettava ehdokas kisaan. Toki Kolarissa varttuneena en ole ihan mahdottoman monena keväänä tottunut näkemään sini- ja valkovuokkoja – kevätkukintaa ei hankien keskellä ole havaittavissa – mutta valkovuokkojen määrä Rauhalinnassa on mielestäni vakuuttava. Rauhalinnan lehtometsä on moutoutunut noin neljänkymmenen metrin korkuisen kallion lounais-…
-
Pohtionvuori ja Huttalan linnavuori Piikkiössä
Maailmassa on olemassa kivoja paikkoja, joissa on mukava piipahtaa. Sitten on olemassa luontokohteita, joissa aika tuntuu pysähtyvän hetkeksi ja joiden taianomaisuutta eivät adjektiivit riitä kuvaamaan. Sellaisia ovat Pohtionvuori ja Huttalan linnavuoren alue Piikkiössä. Linnavuoria on Suomessa monia, mutta Huttalan metsikköinen kukkula on erityisen kiehtova paikka. Huttalan linnavuorella vehreän maiseman uumenista kohoavat komeat kallioseinämät ja veistokselliset…
-
Vaarniemi ja Vaarniemen kallio
Turku on luonnossa viihtyvän kannalta miellyttävä kaupunki asua, sillä keskusta-alueelta ei tarvitse siirtyä kuin muutaman kilometrin verran melkeinpä mihin ilmansuuntaan tahansa päästäkseen metsään. Saaristokin on yleisesti ottaen ihan suht pidetty ilmiö, mutta nyt aiheena on kevyt metsittyminen. Kaarinan puolella, kuutisen kilometrin päässä Turun kauppatorilta, löytyy viehättävä luontopolku, joka johtaa Vaarniemen metsikköihin ja noin 20 metriä…