Marraskuu on ollut laittoman harmaa Turussa. Aurinko on ehkä väläyttänyt pienen kainon hymyn yhtenä päivänä koko kuukauden aikana, mutta muuten on satanut vettä ja taivas on peittynyt betoninharmaan suojakuoren taakse. Vaikka vesisade on mielestäni pääosin ihana ilmiö, jatkuva marraskuinen harmaus ja tuhnukeli alkavat jossain vaiheessa jopa lähes tympiä. Kaipaan lunta! Turussa on toistaiseksi ollut lunta vain muutaman tunnin ajan, mutta kuinka kauniilta jokirannan pastelliset rakennukset näyttivätkään pienen lumikerroksen koristelemina. Aivan kuin tomusokerilla kuorrutetut piparkakkutalot olisivat muuttuneet todellisiksi.
Mutta lunta ei siis pahemmin ole ollut näkyvissä, eikä kirpsakan kuulaista ja aurinkoisista talvipäivistä ole tietoakaan. Onneksi Turussa on pakopaikka, jonne pääsee karkuun keskustan harmautta, ja se on Ruissalo.
Yhtenä kovin harmaana sunnuntaina otimme suunnaksi Saaronniemen, joka on Ruissalon saaren uloin niemi. Meren aallot hakkasivat rantakiviä voimakkaasti, tuuli ujelsi ja taivas oli kolean sininen. Matalat rantakarhakat uhmasivat ankaraa marraskuun ilmaa.
Tuulen voimassa on jotain rentouttavaa, terveisin tuulellakävijä. Minusta tuntuu, että saan ladattua erityisen tehokkaasti akkuni tuulen pyörteessä. Tuuulen humina on yksi kauneimmista äänistä luonnossa, ja mitä myrskyisämmäksi sää käy, sitä jännittävmmältä äänimaailma kuulostaa. Tuuli on kiehtova ilmiö.
Kun olimme aikamme kuunnelleet tuulen tarinoita ja kierrelleet Saaronniemeä, kävelimme kohti Honkapirttiä. Glögiä ei vielä ollut tarjolla, joten lämmikkeeksi maistui kaakao – olen vahvasti sitä mieltä, että joulun lähestyessä pitää ehtiä nauttia vähintään yksi kupillinen kermalla kuorrutettua kaakaota. Koleana marraskuun sunnuntaina kaakao maistui just hyvältä.
Iltapäivä oli ehtinyt jo sen verran pitkälle, että ulkona alkoi hämärtää. Honkapirtissä tunnelma oli lämmin ja kutsuva.
Ruissalossa on aina yhtä mukava käydä, olipa mikä vuodenaika tahansa kyseessä.
Vastaa