JOKIVARRESTA

Perhearki | luonto | retkeily | lifestyle

,

Avokadosaaristolaisnappi

Avokadosaaristolaisnappi

Ruisleipä ja avokado ne yhteen natsaa, nopsaan päätyvät ahneen vatsaan.

(Unohtakaa äskeinen, ja aloitetaan alusta.)

Ruisleipä ja avokado muodostavat herkullisen yhdistelmän, ja kun samaan syssyyn vielä pistetään mukaan tomaatti, mozzarella ja pinaatti, taivaankansi aukeaa ja enkelikuoro pelmahtaa paikalle hallelujaa laulamaan. Tämä lienee kaikilla jo tiedossa.

Eräänä päivänä kaupassa käydessäni iski saaristolaisnappihimo, joten kiikutin leipäpussin kotiini ja yritin olla vähän luova. Ei sillä, että olisin keksinyt mitään mullistavaa, mutta yksinkertaisista jutuista poikii välillä yllättävän hyvää – tällä kertaa herkullinen pikkuherkku illanistujaisiin. Saaristolaisnappi, jonka päälle levitetään avokadotahnaa ja lisätään kirsikkatomaatti- ja mozzarellaviipaleita, on yksinkertainen mutta toimiva yhdistelmä.

Avokadosaaristolaisnapit (noin 6 kpl riippuen siitä, kuinka paljon tahnaa lisää per nappi)

1 avokado
ripaus pippurisekoitusta
merisuolaa
1/2 tl yrttimausteita, esimerkiksi Provencen yrttisekoitusta
kirsikkatomaatteja
mozzarellaa
pinaatinlehtiä tai rucolaa
aaaristolaisnappeja

Muussaa haarukalla avokado pehmeäksi massaksi ja sekoita joukkoon suola, mausteet ja pippuri. Avokadon voi pehmentää myös sauvasekoittimella. Jos haluaa sattumia tahnan joukkoon, haarukka on tällöin kätevä valinta.

Lisää avokadotahna saaristolaisnappien päälle. Halkaise kirsikkatomaatit ja viipaloi mozzarellasta pieniä, kutakuinkin kirsikkatomaattien kokoisia paloja. Lado haluamasi määrä kirsikkatomaatin puolikkaita ja mozzarellaa sekä lopuksi pinaatinlehdet nappien. Ripottele halutessasi vielä pippurisekoitusta päälle. Ja voilà – helppo iltapala tai vaikkapa alkupala illallisen aloittajaisiksi on valmis.

Ei mulla sen kummempaa.

Vastaa

Tervetuloa blogiini!

Blogia kirjoittaa 38-vuotias, Turussa asuva kolarilainen. Mukana blogissa näkyvät merimies ja 5-vuotias walesinspringerspanieli sekä vuonna 2024 syntynyt tyttö. Blogini aiheita ovat perhearki, retkeily luonnossa, kotimaan matkailu ja lifestyle. Haaveilen omakotitalosta meren rannalla, hitaista aamuista ja juuri nyt kahvista.

Ota yhteyttä!

Jokivarresta Facebookissa

Ota yhteyttä sähköpostitse jokivarresta(a)gmail.com

Instagram: @jokivarresta

Etsi blogista

Blogiarkisto

Discover more from JOKIVARRESTA

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading