Maaliskuu saapui kauniin aurinkoisena Turun maille, ja kun aurinko paistaa, koko kansa lähtee liikkeelle. Niin teimme tietysti mekin, minä ja merimies. Viikonloput ovat minun universumissa rentoutumista varten, ja paras tapa itselleni akkujen lataamiseen on hakeutua betoniviidakosta mieluiten tunturin turvaan, mutta jos tuntureita ei häämötä horisontissa, menen mettän suojaan tai meren äärelle. Tällä kertaa aikeemme oli käydä Friskalanlahden lintutornissa ja muutenkin kävellä Hirvensalon saarta ympäri ihan seku vain. Nykyisestä kodista ei ole ihan mahdottoman pitkä kävelymatka Hirvensalon suuntaan, joten lähdimme tutkimusretkelle jo entuudestaan tutuille kulmille.
Välillä nimittäin tulee löytäneeksi uusia puolia alueesta, jonka luulee kolunneensa jo läpikotaisin. Siksi on hyvä kaivaa välillä turistilasit laatikosta ja antaa tutuille kulmille mahdollisuus yllättää.
Friskalanlahti on ennen kaikkea valtakunnallisesti arvostettu lintujen pesimispaikka; jopa viitisenkymmenen lajin on havaittu pesivän lahdella. Rantaniityillä viihtyvät esimerkiksi varpuslinnut, ja harvinaisuuksiakin, kuten mustatiira ja jalohaikara, on huomattu oleilevan aluella. Muuttolinnuista mainittakoon esimerkiksi uivelot. Lintukirjo on lahden tuntumassa kiehtovaa katseltavaa melkeinpä minä vuodenaikana tahansa.
Runsaan linturykelmän lisäksi kasvillisuus on todella, hmm, kukkea; lahden liepeillä on korkeaa ruovikkoa, kultaista rantaniittyä ja syvänvihreää kuusimetsikköä. Friskalanlahti onkin Natura 2000 -ohjelmaan laskettava luonnonsuojelualue ja osa valtakunnallista lintuvesiensuojeluohjelmaa. Vuosikymmenten ajan rantaniittyjen kunnosta ovat huolehtineet ruokapalkalla naudat, tosin maaliskuussa ei vielä ollut ylväitä eläimiä huolehtimassa maisemoinnista.
Friskalanlahden lintutornille pääsee kävellen, pyörällä, bussilla tai omalla autolla. Bussi kulkee Friskalantien pysäkin kohdalla, ja tästä jatketaan Vihtiläntietä vajaan kilometrin verran. Jo hiekkatie itsessään on aivan mukava kulkea – mikäs keskellä ruovikkoa on olla. Loppukesällä kurjenkellot muodostavat kunniakujan tielle. Vihtiläntien alkuosassa on pieni parkkipaikka, johon voi jättää autonsa.
Vihtiläntiellä tulee vastaan pieni mutta sopivan hämärä kuusimetsikkö. Minä sydän kuuset ja hämymettät.
Friskalanlahdella on vielä muutama sitten ollut pieni luontopolku pitkospuineen, mutta sittemmin pitkospuut on poistettu ja liikkuminen estetty lintujen pesimärauhan takaamiseksi. Vaikka rantaniityn halkaisevalla luontopolulla olisi ollut aivan mukava käydä, on todella hienoa, että linnuille on oma sopukkansa kaupungin reunamilla. Meille ihmisille on ihan riittävästi rakennettu paikkoja niin asumiseen kuin viihteeseen, mutta eläimille ja luonnolle pitäisi taata vielä enemmänkin tilaa.
Samalla matkalla kävimme Pyhän Henrikin ekumeenisessa Taidekappelissa, joka on vihitty käyttöön vuonna 2005. Ulkopuoleltaan rakennus on kuorrutettu kuparilla, mutta sisällä on lämmin tunnelma puun ja pehmeän valon yhdistelmän ansiosta.
Oli kiva kävelyreissu, ja Hirvensalo on aina kiva paikka haahuilla. Haluaisin keksiä jotain suureellista ja syvällistä pohdintaa loppukaneetiksi, mutta valitettavasti kirjoitushetkellä aivoni tuntuvat surkastuneilta. Näin ollen totean jo sen, mitä olen ennenkin todennut, että tutkikaa, ihmiset lähiympäristöänne – aina ei tarvitse mennä merta eemmäs kalaan löytääkseen yllättäviä ja kivoja ilmiöitä.
Vastaa