Nykyisen Maarian altaan, aiemmin Vähäjoeksi kutsutun vesistön ylittävän Myllysillan itäiseltä rannalta alkaa todella mielenkiintoinen luontopolku, joka monipuolisen maiseman lisäksi tarjoaa mahdollisuuden ottaa askeleen kohti maamme muinaishistoriaa. Kivikaudella ja tarkemmin ilmaistuna viitisen tuhatta vuotta sitten nykyisen Maarian alueella on arkeologisten tutkimusten myötä havaittu olleen asutusta. Löydösten perusteella on voitu myös todeta, että muinaiset maarialaiset valmistivat kampakeramiikkaa. Kirjallisia merkintöjä Maarian alueen asutuksesta ja ihmisvaikutuksesta on jopa 1200-luvulta peräisin, ja esimerkiksi joen tuntumassa on ollut 1500-luvulla 12 toimivaa myllyä.
Polulle pääsee mintunvihreän Myllysillan ylitettyään – ensin kuljetaan mäkeä ylös, ja tästä käännytään oikealle opastekylttien mukaisesti. Kivikautinen polku on merkattu oranssein opastein. Myös sinisillä juoksijasymboleilla merkatut Paavon polut ja keltaisilla opasteilla ohjatut luontopolut kulkevat alueella ja osittain yhtyvät muinaispolun kanssa.
(In Finland we have this thing called ryteikkö.)
Sinne tänne tai ei yhtään mihinkään johtavia polkuja mutkittelee joka ilmansuunnassa. Me koukkasimme pienelle sivupolulle hetkeksi, koska uteliaisuus vei voiton, ja hyvä niin, sillä metsikkö oli upea. Oli myös vähän hiuka, joten mätkähdimme mättäälle syömään evässuklaata. Sivupolulla tarpoessa tuli vähän lisäkilometrejä, mutta hauskaa oli. Metsäalue ei ihan suuri ole, joten eksyminen ei ollut vaihtoehto. Tai siis mukanamme oli kartta, kompassi ja merimiehen suuntavaisto, joten eksyminen ei siksi ollut todennäköinen vaihtoehto.
Havupuiden valtavat juuret kiemurtelevat polulla käärmeiden lailla. Myös pienet metsäpurot halkovat vehreitä metsiköitä siellä täällä. Aurinkoisena kevätpäivänä luonto oli täynnä upeita kontrasteja; vihreän sävyt heijastelivat auringon valossa kirkkaina, kun taas puiden rungot sulautuivat lähes mustiksi.
Polku johdattaa kohti upeaa Rajakalliota, jonka laet ovat paksujen jäkälätäkkien peittämät. 64 metriin kohoava kalliokukkula on Turun ja Liedon rajamailla, ja sen laelle on rakennettu pieni pöytä evästaukoa varten. Virallisia tulistelupaikkoja reitillä ei ole.
Patikoinnin lomassa kannattaa antaa mielikuvitukselle siivet ja pohtia, millainen maailma on mahtanut olla kivikauden ihmisten eläessä ja asuessa alueella. Ja jättiläisten: metsän huomassa on mahtava siirtolohkare, jonka jättiläinen on kuusten keskelle nakannut. Polun varrella on kivikautista asutusta, jonne opaskyltit ohjaavat. Muinaisista ajoista kertovat myös kolme lähdettä, joista Myllylähde, halkaisijaltaan neljän metrin suuruinen pieni lähde, on ollut aikoinaan alueen asukkaiden varavesikaivo.
Kivikautinen polku on pituudeltaan viitisen kilometriä, ja maasto on mukavan vaihtelevaa – välillä kuljetaan peikkojen valtakunnassa kangasmetsässä, valoisassa koivikossa, mäntyjen korkeudella kallioiden laella – ja toisaalta polku sivuaa myös vähemmän viehättävän hakkuualueen. Polku on paikoitellen kumpuilevaa ja kivikkoista ja etenkin sateisena päivänä mutavellin valtaama. Polulle mahtuu myös pieni pätkä soratietä. Mielestäni polku on suht helppokulkuinen, mutta liikuntarajoitteisille se ei sovi. On myös hyvä ottaa huomioon, että maasto on välillä jokseenkin mäkistä, ja muutamassa kohdassa ylitetään ojia ja kiikutaan liukkailla kalliopinnoilla.
Matka taittuu nopeasti pyörällä Turun suunnalta kohti Maarian allasta. Me jätimme pyörät Paimalan vanhan koulun kentälle, josta lähtee suoraan polku sillan suuntaan. Alueelle voi jättää auton (tarkka osoite on Paimalantie 369). Toinen vaihtoehto on kulkea Maarian uimarannan parkkipaikalta. Bussilla kuljettaessa jäädään Myllyojan pysäkiltä pois, ja kävelymatkaa tulee parinsadan metrin verran luontopolulle.
Itse allas, joka on vajaan viiden kilometrin pituinen, syntyi vuonna 1980 Paattistenjoen ja Vähäjoen väliin, kun se padottiin Turun kaupungin varavesilähteeksi. Nykyään vesilaitos ottaa altaasta noin viikon vuodessa vettä. Toisella puolella allasta maisemaa hallitsee rehevä viljelysmaa siinä missä vastarannalla häämöttää tiheä havumetsäinen alue. Allasta halkova vuonna 1980 valmistunut Myllyojan silta erottuu mintunvihreän värinsä ansiosta maisemasta. Teräksestä valmistetun sillan alikulkukorkeus on kolmisen metriä, ja se aikonaan rakennettiin korvaamaan vuonna 1873 rakennettua Äkölän puusiltaa.
Maarian kivikautinen luontopolku teki vaikutuksen, joten reitille on tarkoitus lähteä hiippailemaan uudestaankin viimeistään ruskan värikirjon vallatessa maailman. Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, joten ehdottomasti palaamme takaisin.
Vastaa