JOKIVARRESTA

Ruissalosta puhuttaessa ensimmäinen mielleyhtymä, joka muodostuu joissain aivopiuhojeni muodostamassa johtovyyhdissä, on meri. Se lienee ihan loogista, onhan kyseessä on saari.

Näin vahvan ja tyhjentävän blogitekstialoituksen myötä en oikein enää tiedä, miten jatkaa blogielämässä eteenpäin, joten aloitetaan ihan alusta.

Ruissalo on todellinen luonnon aarrearkku, ja saarella kiemurtelee luontopolkuja, joita pitkin kulkemalla näkee luonnon monimuotoisuutta. Esimerkkeinä mainittakoon Ruissalon kulttuurikuntoilureitit, joista Kuuvan reitti on mitaltaan reilut yhdeksän kilometriä ja Kansanpuiston reitti vajaat yhdeksän kilometriä. Me mukailimme tällä kertaa juurikin Kansanpuiston reittiä – kuljimme Marjaniemestä kasvitieteelliseen puutarhaan, Pikku-Pukin promenadin kautta kansanpuistoon ja kansanpuistosta takaisin Marjaniemeen. Matkan varrella näimme jalopuita, kuuntelimme lintujen kujertelua, joimme teetä, häiritsimme sisiliskoa ja moikkasimme lampaita.

Saattaa olla, että lampaiden moikkaaminen oli ehkä taustasyy siihen, että ylipäätään lähdimme kohti Ruissaloa.

Jätimme pyörät aivan Ruissalon sillan viereiselle pienelle parkkipaikalle ja kuljimme aluksi luontopolkua pitkin Marjaniemen luonnonsuojelualueelle. Taustalla kuului hetken aikaa liikenteen hälyä, mutta mitä syvemmälle saaren syövereihin sukelsimme, sitä rauhallisempaa oli.

Ruissalossa on harvoin liikkeellä yksin, sillä luonnon monimuotoisuus houkuttelee runsain joukoin kulkijoita viettämään aikaa kauniissa maisemissa. Toukokuisena keskiviikkona oli kuitenkin tavattoman hiljaista ja rauhallista – luontopolulla ei tullut ristinsielua vastaan. Oli taivaallista olla ihan vaan kahdestaan.

Ruissalosta mielenkiintoisen tekee luonnon monipuolisuuden lisäksi polveileva ja kutkuttava historia. 1800-ja 1900-lukujen taitteessa porvarispiireissä oli tapana viettää kesät villoissa eli huviloissa, ja nykypäivänä Ruissalossa onkin upeita puuhuviloita. Villa Marjaniemi, vuonna 1850 rakennettu von Rettigin suvun kesämökki, on todella viehättävä. Vielä toukokuun puolivälissä Ruissalo oli koristautunut valkovuokkotakilla, ja kartano näytti erityisen nätiltä keväistä taustaa vasten. Kevätaikaan Ruissalossa kukkivat myös muun muassa linnunherneet sekä pystykiurunkannukset.

Polku kulkee tammimetsän läpi. Vihreän eri vivahteet jo pilkistivät hennosti aivan kuin sanoen, ettei kesä olisi enää kuin muutaman aurinkoisen ja lämpimän päivän päässä. Talitintit viipottivat taustalla, ja mahdollisesti kevään ja alkukesän korvilla Ruissalossa viihtyvät kertut ja satakieletkin lymyilivät jossain.

Marjaniemen lintutornista avautuvat maisemat teollisen satama-alueen lisäksi Airiston suuntaan saakka.

Marjaniemestä kasvitieteelliseen puutarhaan käveltäessä vaihtelevat maisemat ovat kuin suoraan postikorteista napattuja; polku mutkittelee metsässä, kalliokedoilla ja myös Ruissalon kartanon liepeillä. Kartanon nykyinen päärakennus, jota ympäröivät rantaniityt ja laidunmaat, on rakennettu vuonna 1901 vanhemman rakennuksen tuhouduttua tulipalossa. Kasvitieteellisen puutarhan sijoittaminen Ruissaloon tapahtui 1950-luvulla, ja nykyään puutarhassa on kaiken kaikkiaan viitisentuhatta eri kasvilajia, joten silmille riittää katseltavaa.

Harvoin tulee pysähdyttyä ulkoilun yhteydessä juomaan termarikahvia tai -teetä. Viettämäni kesälomapäivän kunniaksi termaritee kuitenkin maistui – sopivasti pieni sadekuuro tuli pitämään teetaukomme ajan meille seuraa, muttei ihan täysin ei-toivotusta vieraasta ollut kyse. Lämpimähkönä päivänä sade tuntui lähinnä virkistävältä.

(Huomatkaa taustalla pilkistävä ajankohtainen asuste eli käsidesipullo.)

Ruissaloon sijoitettiin Turun ensimmäinen lentosatama 1900-luvun alussa vesitasoliikenteen nostaessa suosiotaan – ensimmäistä kertaa Ruissalon rantamille suuntautui rentoleitti vuonna 1927. Kovinkaan pitkäikäinen Ruissalon lentokenttätoiminta ei ollut, vaan Artukaisten maalentokentän avauduttua vuonna 1935 Ruissalon toiminta päättyi.

Chorauksen lähteellä yleisö nosti aikoinaan maljoja, mutta vuonna 1860 yleisölle suunnattu virkistysalue siirtyi lähteen liepeiltä Pikku-Pukin promenadille, jossa hattupäiset herrasmiehet flaneerasivat kesäisinä päivinä. Pikku-Pukin promenadille ominaista ovat upeat puuhuvilat. 1800-luvun loppuvuosikymmeninä huviloissa ei kitsasteltu koristeellisuudessa siinä missä seuraavalla vuosisadalla siirryttiin vähän maltillisempaa tyyliotetta kohti.

Aivan Pikku-Pukin huvilapromenadin liepeillä sijaitsee Venäjän armeijan puolustuspattereita, jotka ovat peräisin vuosina 1854-1856 käydystä Krimin sodasta. Nykyisin alue muistuttaa ehkä hitusen Kontua, mutta vuosisata sitten puolustuspatteria hyödynnettiin englantilaisen sota-alusten, jotka liikkuivat Turun maisemissa tiedusteluhommissa, torjunnassa.

Kansanpuiston hiekkarannalla oli hiljaista – siinä mielessä, ettei ihmisiä ollut pahemmin liikkeellä. Ukkosen ärähtelyt sen sijaan kuuluivat pohjoisesta, muttei kuitenkaan ihan raivoisaa myrskyä tullut. Salaa ehkä saatoin vähän toivoa, että olisi tullut edes pieni kevätmyrsky – minusta ukkosilmassa ja kunnon sateessa on jotain mystistä ja kiehtovaa!

Sellainen oli meikäläisten reissu Ruissalossa. Tulipahan jälleen kerran todettua, että pienehköstä koostaan huolimatta Ruissalossa on tutkittavaa jokaisena vuodenaikana. Vaikka Turussa asuessani Ruissalossa olen käynyt melkoisen monta kertaa, jokaisella tutkimusretkellä Ruissalo on täpötäynnä kauneutta, luontoelämyksiä ja historiaa.