Minun maailmankaikkeudessani joulu alkaa marraskuun lopussa. Tai oikeastaan se voisi alkaa jo lokakuussa, mutta jokin roti pitää silti hommissa olla, olen kuullut. Olen melko varma, että olen perinyt äidiltäni vakavanlaatuisen jouluhörhöysgeenin, joka altistaa ihmisen mieltämään jouluajan erityisen miellyttäväksi ajanjaksoksi.
Tunnelma on salainen ainesosa, joka saa jouluihmisen sydämen sykkimään. Kauniit jouluvalot, ihanat joululauluklassikot, kodin lämpö ja marjaisa glögi muodostavat minulle joulun. Yhtälössä on mieluusti mukana myös äidin tekemä joulutorttu, ja taustalla Lumiukko. Yhdessäolo, rauha ja lämpö saavat astua näyttämölle joulun saapuessa.
En ole ylenpalttisen koristelun puolestapuhuja, mutta toki vähän saa rekvisiittaa olla. Niinpä olohuoneessamme kasvaa tällä hetkellä kuusi, johon on ripustettu vähän punaista. Namuset sen sijaan ovat päätyneet parempiin suihin.
Kuusta vartioimaan on asetettu pukkipari, joka ihme kyllä on toistaiseksi säilynyt uteliaan pennun tiedusteluretkiltä.
Tunnelmavalot on nostettu framille, ja kynttelikkö ja usko-toivo-rakkaus -valot antavat mukavasti lämpöä pimeyteen.
Taustalla on marraskuusta asti alkanut varovasti soida Ella Fitzgeraldin ja Frank Sinatran joulutulkintoja.
Joulufiilistä ruokapöydässä ovat nostattaneet piparkakkujäätelö, glögi ja joulusuklaa.
Junaliput on varattu kohti pohjoista, ja joulu perheen voimin kuulostaisi enemmän kuin hyvältä, varsinkin kun edellisestä visiitistä on jo puolisen vuotta. Vallitseva maailmantilanne nostaa kuitenkin kysymysmerkkejä.
Vaikka monen perheessä tuleva joulu tulee varmastikin muotoutumaan kovin erilaiseksi kuin aiemmin, yksi asia on kuitenkin varma. Joulua ei synnytä pelkästään yksittäinen elementti, vaan monen asian (sekameteli)soppa. Ja lämpö.
Vastaa