JOKIVARRESTA

Sinne meni vuosi 2020, joka on aika todennäköisesti jäävä historiankirjoihin modernin aikakauden yhtenä erikoisimmista kokonaisuuksista. Omassa kuplassani juuri päättynyt vuosi tuotti yhtä lailla onnen hetkiä kuin harmaita hiuksia. Sukelletaan vielä hetkeksi siis viime vuoteen.

Vuosi käynnistyi lauhassa ilmanalassa Turussa. Tammikuussa kävin Rauvolanlahdessa, Pirunpesän tietämillä ja Pomponrahkan pitkospuilla, voitin maailman hienoimman Sibelius-mukin arvonnassa, ihailin upeita auringonlaskuja ja kävin Turun taidemuseossa sivistymässä. Kävimme pitkästä aikaa istumassa ihan leffateatterissa herra merimiehen kanssa ja katsoimme Jojo Rabbit -elokuvan. Marin ja Tahkiksen kanssa oli kiva käydä Paimion luontopolulla.

Helmikuun ensimmäinen aamu koitti sumuisena Utön rannalla, mutta upeat auringonlaskut ja aaltojen voimakas tanssi rantaviivaa kohti sykähdyttivät. Kävimme Helsingissä viikonloppureissulla Royal Republicin keikalla, ja samalla vierailimme ihan muina turisteina kasvitieteellisessä puutarhassa, Helsingin kaupunginmuseossa ja biologisessa museossa. Sinebrychoffin taidemuseo oli kiva kohde. Paras patikkareissu sijoittui kosteana ja koleana helmikuun sunnuntaina Rehtsuolle, vaikka talvinen Nautelankoski luontopolkuineen oli sekin nätti ilmestys. Laskiaispullia tuli ahmittua epäsäädyllinen määrä.

Maaliskuussa täysin ties kuinka monetta kertaa 25 vuotta, kävin luovuttamassa verta ja mussutin merimiehen kesäkurpitsalasagnea. Ikävöin kotiseutujani ja äitiäni, mutta reissut Äkäslompolon keväthangille saivat jäädä pandemian myötä. Ruissalon maisemat toivat vähän lohtua, ja Friskalanlahdella bongasin kevään ensimmäiset sinivuokot. Hetken aikaa oli vähän luntakin havaittavissa, ja säntäsin Katariinanlaaksoon ihailemaan valkeaa kauneutta. Hirvensalon Pirttivuori oli kiva ilmestys. Pyöräkausi käynnistyi Piikkiön Huttalan linnavuoren reissulla, joka on yksi ehkä upeimmista luontokohteista Varsinais-Suomen alueella.

Huhtikuussa sain aika monta ahdistuskohtausta Tiger King -sarjan parissa. Luolavuoren luola, Rauhalinnan luontopolku, Ala-Lemun metsiköt sekä Karpanmäki ja Tuorlan lehtometsikkö olivat tutkimusretkien kohteita, mutta rakastuin Hirvensalossa sijaitsevaan Kaasavuoreen. Pyöräilimme Maarian kivikautiselle luontopolulle, ja ihastuin taikametsiin. Huhtikuu toi mukanaan muuttopuuhat ja uudet lähimetsät (joissa vielä kuukausienkin jälkeen tuntuu löytyvän uutta ihmeteltävää).

Sitten tuli toukokuu, yksi lempikuukausistani. Toukokuussa pidin yhden lomaviikon, joka kului ennen kaikkea luontoäidin hoivissa, tosin muutenkin kuukauden aikana tuli riekuttua ulkona aika paljon. Kävimme Saaronniemessä, Kullavuoren luontopolulla, Sauhuvuoren metsiköissä sekä Littoistenjärven kiertokävelyllä. Paras pyöräretki suuntautui Parmaharjun maisemiin. Kuusiston piispanlinnan rauniot olivat satumaiset illankajossa. Vietin muutaman illan Linnunradan käsikirja liftareille hyppysissäni. Möngersimme kalliohakkauksen perässä Katariinanlaakson Laukkavuoressa.

Kesäkuu maistui jo vähän jätskiltä ja merimiehen synttärikakulta ja tuntui merituulelta. Seilin saarella kävimme pitkästä aikaa päiväreissulla ja vietimme unohtumattoman telttajuhannuksen Nötössä. Kävimme eeppistä neandertalilaistaistoa merimiehen kanssa, ja voih, DNA-testien perusteella hänessä on vahvemmin neandertalilaispohjaa siinä missä minun juureni vetävät ihan pohjoiseen.

Heinäkuussa oli pitkään odottamani kesäloman aika. Herajärven kierrokselle suunnatessamme Ukko-Koli otti meidät vastaan tuplasateenkaaren voimin Pielisen toisella puolen ukkostaessa. Kakolan museo oli mielenkiintoinen kokemus, päivä Naantalissa oli mukava, ja Trunsön piskuisella saarella saimme merimiehen kanssa todistaa ehkä kauneimpia auringonlaskuja ikinä. Turun linnassa oli kiva käydä nörtteilemässä, ja nautimme ihanat illalliset Kakolanruusussa, Nomadissa ja Ruissalon Mainingissa.

Parasta antia oli tietenkin päästä kotiin (patikoin muun muassa Särkitunturin maisemissa, Kesänkijärven juurella, Pakasaivon jylhyydessä Pirunkurun kivikossa, Kellostapulissa, Pyhäjärven rantamilla ja Ylläksen huipulla). Kotona oli hauskaa, äiti syötti hyvin ja elämä hymyili. Kesäloma huipentui Monån auringonlaskuihin.

Elokuussa arki hiipi loman tilalle, mutta arjen tasapainoksi kävimme Mannerheimin jalanjäljissä Louhisaaren upeassa kartanossa. Merimies teki jumalaista Toblerone-moussea. Sain kyseenalaisen kunnian päästä osaksi kulttuurikokemusta, jota en olisi ehkä osannut kaivata, eli Sällskapsresan-elokuvan maailmaan. Hautausmaalla järjestetty opastettu kävelykierros antoi rutkasti tietoa Turun historiasta. Elokuun illat olivat täynnä taikaa, ja päiväreissu Nauvoon oli historiaa tulvillaan. Elokuu huipentui muinaistulien yöhön.

Syyskuussa oli ihanan lämmintä ja aurinkoista, ja Savojärven kierroksella oli hetkittäin kesäiset oltavat. Nautelankosken kuohuntaa kuunnellen kelpasi mussuttaa suklaata. Juhlistimme vuosipäiväämme illallisella Gustavossa ja Cabaret-esityksen parissa teatterissa. Katariinanlaaksossa hyvästelimme muuttolintuparven. Aloimme valmistautua vähitellen mullistukseen nimeltä Arwen Hundén.

Niin, lokakuu oli kovin pennulta tuoksuva. Lokakuu sujahti hyvin nopsaan koiranpentuun tutustuessa – walesinspringerspanielikläppi Arwen osoittautui erittäin villiksi, itsevarmaksi ja hurmaavaksi pikku touhukuonoksi, joka ei arastellut ensimmäisinä viikkoinaan saapumisensa jälkeen käyttää naskalihampaitaan. Urhean pikku pulleron kanssa riitti ihmeteltävää kotimetsissä, mutta ensimmäinen vähän kauemmas sijoittunut reissu oli Katariinanlaaksossa. Pirunnpesä lähimetsineen oli pennun mielestä ihmeellinen.

Marraskuu oli – ei ehkä hirveän yllättävästi – harmaa Turun suunnalla, mutta rapakon takaista vaalitaistoa seuratessa alkukuukausi hujahti nopeasti ja oli aika antaa joluhörhöyden laskeutua huusholliimme. Luntakin tuprutteli hetkeksi! Aurinkoa saatiin muutamana sunnuntaiaamuna. Pomponrahkalla oli eräänä päivänä sumuista, Rauvolanlahdella aavemaista.

Joulukuu, mihin se oikein meni? Vietimme itsenäisyyspäivää lähimettässä, mutta yhtäkkiä olikin jo vuodenvaihde lähellä. Arwen sai pentukoulunsa päätökseen, ja jouluaatoksi pääsimme valkoisten hankien keskelle kotimaisemiini eli Äkäsompoloon. Koiranpennun kanssa ensimmäinen reissu meni paremmin kuin olisi voinut toivoa, talvesta tuli neitokaisen lempi-ilmiö. Vuosi vaihtui rauhallisesti Pietarsaaressa.

Vuosi 2020 aiheutti ahdistusta, epävarmuutta ja huolta varmasti tavalla tai toisella suurimmalla osalla ihmiskunnan edustajista, mutta toisaalta se saattoi tuoda myös rauhoittumista ja uusien rutiinien omaksumista arkeen.

Minulle vuosi 2020 ei ollut ihan kamalin koitos, vaikka välillä saattoi olla vähän turhautumista ja jopa kiukkua ilmassa, varsinkin tuntureille ikävöidessäni. Paljon onnellisia muistoja jäi kuitenkin vaalittaviksi. Kolilla käyminen, tuntureiden syleily ja luontohetket sykähdyttivät. Historia hurmasi siinä missä kirjat ja musiikki veivät uusiin ulottuvuuksiin. Pääsin kahdesti äitini luokse. Sain uuden kodin, jonka voin jakaa maailman parhaimman merimiehen kanssa. Ja sydämeni valloitti yksi pieni koiranpentu.