Kun Turussa iskee yhtäkkiä melkeinpä helteeksi määriteltävissä oleva lämpöjakso, mitä tekee lapinjuntti? No lähtee betoniviidakon kuumuutta karkuun kotiseudulleen!
Pidin toukokuussa viikon verran kesälomaa, ja suunnaksi otin siis kotimaisemat ja mukaani tietenkin merimiehen sekä koiran. Perille saavuttuamme Äkäslompolon kylä oli peittynyt tiiviiseen sumuun, eikä tuntureita pahemmin näkynyt – itse asiassa useampana päivänä Ylläksen huippu oli kadonnut jonnekin sumumassan kätköihin, ja vain tunturin juurta oli aavistus havaittavissa. Kylänraitti oli hiljainen, eikä kulkijoita pahemmin näkynyt. Näin sesongin ulkopuolella, kun osa liikkeistä on kiinni, eikä matkaajia tule aivan liukuhihnalla vastaan, oli ihanan rauhallista.
Myös junamatkat ees taas menivät lunkisti – ensinnäkin ensimmäistä kertaa ehkä koskaan pääsimme uudempaan makuuhyttiin, mikä tuntui varsin ylelliseltä vanhoihin, todennäköisesti Neuvostoliitossa valmistettuihin härkävankkurivaunuihin verrattuna. Ja koska matkustimme sesongin ulkopuolella, lemmikkivaunuissa ei ollut ristinsielua.
Ihan tunturipatikoinnista ei reissussamme ollut kyse, vaan tarkoituksena oli tietenkin nähdä perhettä ja puuhastella lapsuudenkodissa. Tuntui yhtä aikaa haikealta ja myös ehkä jotenkin lohdulliselta käydä tavaroita läpi, vaikka isä ei enää ollut selostamassa porokuulumisia.
Suurin osa viikosta meni ennen kaikkea käytännön asioiden hoitamisessa, mutta ehdimme myös liikkua lähimetsissä – tai oikeastaan kehittelin itselleni uuden harrastuksen, tulvaseurannan. En ollut moneen, moneen vuoteen päässyt seuraamaan, kuinka joet ja järvet tulvivat toukokuussa lumen sulaessa ja kevätsateiden ropistessa, joten nyt otin kaiken ilon irti mahdollisuudesta tulvakyttäämiseen. Tulvaseuranta oli siis viikon avainsana. Tarkkailin, kuinka tunturipurot valtasivat kinttupolkuja ja odotin, josko joki tulvisi pottumaalle asti (näin ei ehtinyt käydä lomani aikana, mutta tulva muodosti saarekkeen pottumaan ympärille).
Ilmanalat olivat vaihtelevat. Välillä aurinko paistoi, ja seuraavana hetkenä satoi joko vettä, räntää tai lunta. Reissun alkuvaiheissa merimies haaveili shortseista, sillä oli ihanan aurinkoista ja lämmintä, mutta loppuviikosta iski kunnon takatalvi ja maa peittyi valkeaan lumiuntuvaan. Spanielimme oli takatalvesta erittäin innoissaan, sillä lumessa loikkiminen on Arwenin mielestä parasta.
Äiti laittoi kystä kyllä. En tajua, mitä taika-ainesta äiti loihtii sämpylätaikinaan, sillä äidin tekemät sämpylät maistuvat tajunnanräjäyttävän hyviltä. Erityisen hyviltä ne maistuvat äidin tekemän kalasopan kera, tai noh, ihan vaan aina. Lisäksi äiti tekee hyvät lihapullat, herkkukäristyksen ja loputtomasti herkkuleivonnaisia. Äidin keittiössä ei voi viettää aikaa ilman lohdutonta ähkytilaa.
Kesäloman loppuosa olisi jo muutaman viikon kuluttua alkamassa, ja tarkoituksena olisi jatkaa rojekteja pohjoisessa. Olen jo uhkarohkeasti varannut junaliput seuraavaan koitosta varten, mutta katotaans, miten käy.
Oli mukava käydä kotona. Vaikka Turussa on ihan jees asua, melkeinpä toivon, että aika muuttaisi kulkuaan ja olisimme jo painumassa Kolarin perukoille. Vähän olisi kaipuu kotiin.
Vastaa