Edellisen kerran, kun kävimme Rehtsuolla, helmikuun koleus ja kosteus olivat vallitsevat elementit. Vesipisaroita putosi tasaiseen tahtiin helmenharmaista pilvistä maata kohti, ja pitkospuut oliviat osittain kätkeytyneet jonnekin vetisen ja lätisevän suon uumeniin. Välillä luontoäiti vaikutti itsekin vähän tympääntyneeltä jo tovin jatkuneisiin sateisiin, ja emännän huokailut synnyttivät purevan tuulen, joka lävisti villakerrokset. Luihin ja ytimiin ujuttautuvasta vesisateesta ja tuulesta huolimatta Rehtsuo jäi mieleen paikkana, jossa olisi mukava käydä syksyn saapuessa.
Noh, puolitoista vuotta ehti vierähtää ja yksi koira ehti tassutella elämäämme, enenn kuin uudestaan Rehtsuolle suksimme. Syyskuun lopussa oli viimeinkin aika käydä uudestaan Rehtsuolla, ja edelleenkin olen sitä mieltä, että Rehtsuo on todella kiva paikka.
Syksy pukee Rehtsuota, joka sijaistee Ruskon ja Nousiaisten rajamaastossa. Noin kahden neliökilometrin suuruinen kohosuo oil saanut jo vähän kultaista sävyä pintaansa, ja suopursut ja tupasvillat olivat jo siirtyneet talviunille. Tuoksut olivat silti huumaavat, kuten suoalueella on. Tarkempi kuvaus Rehtsuosta on luettavissa blogissani täällä, ja tietenkin suosittelen lämpimästi Turun seudun luontoretkiopas -kirjaa, joka on mielestäni tähän mennessä kattavin teos Turun lähiseutujen maastoista.
Rehtsuo on todella monipuolinen alue. Itsessään suomiljöö on tietenekin kiehtova muhkeine sammalpeitteineen, tupasvilloineen ja kihokkeineen, mutta suota kiertävä metsikkö on sekin upeaa katseltavaa. Parasta antia on hiljaisuus; muita retkeilijöitä ei ollut, kun talsimme pitkospuilla, eikä liikenteen hälyä muuta melua kuulunut mistään. Olin kuulevinani korpin raakkuvan jossain taustalla. Niin rauhallista!
Rehtsuo sopii erinomaisesti esimerkiksi päiväretken kohteeksi, mutta yhtä lailla pitempää patikkaa kaipaavat voivat yhdistää Rehtsuolla piipahtamisen oransseilla opasteilla merkattuihin Kuhankuonon retkeilyreitistön polkuihin. Suokullan reitti sivuaa suon länsiosaa. Reitin varrella on laavu ja katoksella varustettu taukopaikka, tosin paras paikka aurinkoisena päivänä on istahtaa Karhuluodon kalliolle, josta avautuu näkymä suolle.
Edelliskerralla olimme liikkeellä bussilla ja jalkaisin, mutta nyt oli autoreissun aika. Vähän meinasi mennä haahuiluksi – luontoretkioppaasta löysimme pätkän, ettei varsinaista parkkipaikka-aluetta ole, mutta auton voi jättää maanomistajan luvalla tien poskessa sijaitsevalle levennykselle. Tarkemmin sanottuna Ruskontieltä käännytään Ruskontie 166:n kohdalta kohti hiekkatietä, ja etelästä tultaessa tien oikealla puolella on levennys, johon auton voi jättää. Opasteita ei ole, joten meillä oli kartta mukana tarkan sijainnin määrittelemiseksi. Koska pysäköintilevennys on aivan maatilan kupeessa, tassuttelimme siihen malliin, ettemme kovin häiritsisi ihmis- tai eläinkunnan asukkaita. Muokkaus vuonna 2025: kirja on kirjoitettu vuonna 2015, joten pysäköintiin liittyvät tiedot ovat voineet muuttua. Kuhankuonon retkeilyreittisivulla korostetaan, että Rehtsuolle pääsee bussilla, mutta pysäköinnistä ei ole mainintaa.
Rehtsuo on upea paikka. Itsessään suo on pieni, ja pitkospuut eivät jatku loputtomiin, mutta alueen rauha ja kauneus ravitsevat sielua. Lisäksi aluetta ympäröivät metsät ovat todella kauniit, joten kiva retkikohde Rehtsuo on.
Vastaa