Pääsiäisen viettoon kuuluvat meidän huushollissamme olennaisesti luontoretket. Huhtikuun aurinko houkutti meidät tutustumaan meille uuteen reittiin – päätimme lähteä kohti Nousiaisissa olevaa Sudenpolkua, joka on urheiluseura Nousiaisten Suden ylläpitämä, kallioisessa maastossa mutkitteleva reitti.
Turusta ajomatka kesti noin puoli tuntia Paijulan koulun pihaan, josta reitti alkoi. Koulun piha oli lähes apokalyptisen hiljainen pääsiäispyhänä. Lintujen laulantaa kuului taustalla yhden spanielin iloksi, mutta muuten oli yhtä hiljaista kuin minun aivoissani ennen aamukahvia.
Kävelimme Mietoistentien yli kohti Kuvakalliontietä, josta erkani nuolella merkattu kinttupolku. Alkumatkasta matka taittui pellon reunaa pitkin ennen kuin metsämaisema otti syleilyynsä. Lyhyen pätkän jälkeen kipusimme Kokkovuorelle, josta näkee lähitienoon maisemia. Reitin varrella voi myös käydä kurkkaamassa pronssikautista hautaa – ei ehkä massiivisin näkemäni hauta ollut, mutta ikivanhat hautaröykkiöt vakuuttavat aina.
Reitti on kaiken kaikkiaan suht helppokulkuinen. Huhtikuussa polku oli paikoitellen jäinen ja luminen, mutta suurimmaksi osaksi mättäät ja rosoiset kalliopinnat olivat jo näkyvissä. Sen sijaan opasteita ei hirveästi ollut, mikä on hyvä ottaa huomioon – kenties vielä talven jäljiltä osa reittimerkeistä oli hautautuneina lumen alle, mutta muutenkin reitti kaipaisi ehkä vähän päivitystä. Opasteiden virkaa toimittavat lähinnä puista roikkuvat riekaleet, jotka olivat jo parhaat päivänsä nähneet. Kartta ja kompassi ovat retkeilijän tärkeimmät varusteet. Eikä unohdeta suklaata. Suklaa se vasta kulkijan polulla pitää.
Sudenpolku on siinä mielessä mukava reitti, että se kulkee suht vaihtelevassa maastossa. Maisema vaihtelee tummanvihreästä peikkometsästä muhkeisiin mättäisiin ja jäkäläpeitteiseen kalliomaastoon. Aurinkoisena kevätpäivänä reitti oli kenties parhaimmillaan – yksi kauneimmista asioista maailmassa on havujen välistä pilkistävä kultainen aurinko.
Noin ehkä puolenvälin tietämissä tai tarkalleen sanottuna laavun kohdalla reitti haarautuu, ja halutessaan voi tehdä joku reilun viiden tai kahdeksan kilometrin reissun. On hyvä ottaa huomioon, että alueella tehdyn ilkivallan vuoksi laavu on yksityisomisteinen.
Me valtsimme pitemmän version, mutta jälkikäteen ajateltuna viisi kilometriä olisi ehkä riittänyt. Muutama lisäkilometri ei tuonut sinällään lisäarvoa, vaan melkeinpä päinvastoin – loppuvaiheissa kuljettiin teitä pitkin ja kartan mukaan polku meni aika liki mökki- ja asuinalueita, mikä ei ole ihan lempipuuhaani.
Kokonaisuutena Sudenpolku ei yllä ehkä aivan suosikkireittieni joukkoon, mutta retkemme oli oikein onnistunut kokonaisuus, ja mikäs sen parempi tapa viettää pääsiäistä kuin suunnata mettän siimekseen.
Vastaa