JOKIVARRESTA

Olen lukutoukka, joka on viime vuosina turhan Instagram-räpläilyn vuoksi vähän laiskistunut lukemisen suhteen. Viime vuonna päätin ottaa ryhtiliikkeen ja innostin itseni pitkästä aikaa tarttumaan puhelimen sijaan ihan kirjoihin kiinni. Minusta on kiinnostavaa lukea toisten lukukokemuksista, joten halusin nyt itsekin kertoa, mitä viime aikoina lukulistallani on ollut. Sen sijaan en viitsi tässä kohtaa kertoa, kuinka monetta kertaa olen ehkä mahdollisesti saattanut vähän lukea harrypottereita ja tarusormustenherroista, vaan keskityn ihan muihin kirjoihin.

Huone, Emma Donoghue

Huone on julkaistu englanniksi 2010 ja suomennettu ensimmäistä kertaa 2012, mutta vasta nyt ymmärsin lukea kirjan. Yhtä aikaa kaunis ja kammottava tarina kertoo pienestä pojasta ja hänen äidistään, jotka elävät vangittuina lukitussa tilassa, Huoneessa. Rakastin kirjassa erityisesti sitä, että kerronta etenee pojan näkökulmasta, mikä antaa lukijalle raskaan aiheen keskellä hetkittäisiä hymyn aiheita. Viisivuotiaan tapa selittää mailmaa on suloinen, tosin lapsen ääni saa kirjan tuntumaan hetkittäin suorastaan raadolliselta. En voinut välttyä tunteiden vuoristoradalta kirjaa lukiessani, mutta siltikin, vaikka teema on raskas, on Huone yksi kauneimmista lukemistani kirjoista.

Stöld sekä Straff, Ann-Helén Laestadius

Stöld (suomennettu versio on nimeltään Varkaus) oli todella koukuttava lukukokemus. Niin koukuttava, että nukkuminen jäi vähän toisarvoiseksi toiminnaksi kirjan imaistessa minut mukaansa. Kirja kertoo Elsasta, joka yhdeksänvuotiaana joutuu todistamaan nimikkoporonsa raakaa tappoa mutta joutuu vaikenemaan näkemästään aikuisiälle saakka. Tositapahtumin pohjautuva kirja kertoo riipaisevasti saamelaisten ja ruotsalaisten välisistä jännitteistä ja myös porotilallisen haasteista. Näin porojen kanssa varttuneena kirja oli koskettava ja pystyin samaistumaan kirjaan monessakin kohtaa

Straff-teosta ei ole käsittääkseni suomennettu, mutta kannattaa tutustua kirjaan – se kuvailee lyhyesti sanottuna saamelaislasten pakkoruotsalaistamista. Käsittämättömiltä tuntuvilla tapahtumilla on todellisuuspohja, ja on huomautettava, ettei Suomessakaan saamelaisille ole annettu mahdollisuutta oman kulttuurin elinvoimaisena pitämiseen. Laestadiuksen kirjat saavat ajatukset liikkeelle, joten kannattaa ehdottomasti ottaa nämä kirjat lukulistalle.

Halla Helle, Niillas Holmberg

Runoilijana tutuksi tullut Niillas Holmberg on mielestäni lähes nero. Esikoisromaani Halla Helle on lähes 500 sivun mittainen runsaudensarvi, mutta kirja on kirjoitettu niin hyvin, oivaltavasti ja uteliaisuutta kutkuttavasti, ettei kirja tunnu missään kohtaa pitkäveteiseltä. Sitten jos minä joskus rupean kirjailijaksi (tämä on hyvin epätodennäköistä), haluaisin osata kirjoittaa yhtä tenhoavasti kuin Holmberg. Joka tapauksessa Halla Helle on oivaltava katsaus saamelaiseen kulttuuriin, symboliikkaan, yhteiskuntaan ja ihmismieleen ja ehkä ylipäätään maailmaan. Tämä upea teos kannattaa nostaa omaan kirjahyllyyn!

Kirjasto sodan keskellä, Kate Thompson

Kirjasto sodan keskellä sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Lontooseen ja tarkemmin sanottuna pommitusten pelossa maan alle siirrettyyn kirjastoon. Jo itsessään kirjan aihe tuntui jopa liikuttavalta, kun valitsin kirjan lukulistalleni, mutta mielestäni koko tarina eteni kiehtovasti eteenpäin. Ehkei ihan sykähdyttävin lukukokemus kuitenkaan ollut kyseessä, mutta viihdyin teoksen parissa oikein hyvin. Pidin henkilöhahmoista ja kirjailijan tavasta kuvailla heitä lämpimästi ja ymmärtäväisesti. On mainittava, että kirja perustuu osittain tositapahtumiin, mikä tekee tarinasta yhtä aikaa erityisen koskettavan ja myös kiinnostavan.

Mitfordin murhat -kirjasarja, Jessica Fellowes

Minulla on heikkous historiallisiin brittidekkareihin. Agatha Christie on yksi lempikirjailijoistani, ja maailmaan palaan aina vaan uudestaan Hercule Poirotin ja neiti Marplen maailmoihin. Kun bongasin jostain kuusiosaisen Mitfordin murhat -kirjasarjan, olin varma siitä, että olin löytänyt uuden rakkauden elämääni. Kirjassa seikkailevat Mitfordin legendaariset sisarukset, mutta pääosassa on fiktiivinen Louisa Cannon, joka ensin työskentelee Mitfordin perheen lastenhoitajana ja lopulta rupeaa yksityisetsiväksi. Vaikka välillä juurikin Louisa on vähän ärsyttävä hahmo – hyvänen aika sentään, voisiko turhan marttyyrivalittamisen lopettaa – helppolukuiset kirjat sopivat esimerkiksi lomalukemisiksi. En kuitenkaan rakastunut enkä kuvailisi kirjasarjaa mitenkään järisyttäväksi kokemukseksi, mutta voisin suositella teoksia kepeistä brittidekkareista pitäville historianörteille. Kirjat luettuani ajauduin vähän kaninkoloon ja saatoin ehkä vähän innostua selvittämään värikkäiden siskosten elämäntarinoita tarkemmin.

Kirjat ovat:

Mitfordin murhat
Nuori, kaunis ja kuollut
Mitfordin skandaali
Mitfordin juttu
Mitfordin katoamistapaus
Mitfordin salaisuus

Hildur, Saga ja Björk sekä Jacob, Satu Rämö

Valitettavasti en oikein ymmärrä Satu Rämön dekkarisarjan ympärillä vellovaa hypetystä. Minulla oli valtavan suuret odotukset ensimmäistä osaa eli Hilduria kohtaan, mutta meinasin luovuttaa ennen puolta väliä ja nostaa yöpöydälläni notkuvasta kirjapinosta seuraavan teoksen käsittelyyni. Päätin kuitenkin antaa dekkarisarjalle mahdollisuuden ja lukea kirjasarjan toisenkin osan vain havaitakseni, etten oikein lämpene ennalta-arvattavaan juonenkulkuun tai Rämön tapaan lisätä turhaa nippelitietoa ja jaaritella turhia yksityiskohtia, jotka eivät oikein tuo mitään lisäarvoa itse tarinalle. Kun kolmas osa Jacob ilmestyi, en edes harkinnut palaavani Rämön luomaan maailmaan, mutta kuultuani Äkäslompolon, kotikyläni, olevan kirjassa jotenkin mukana, uteliaisuus vei voiton. Jacob oli kaikessa epäuskottavuudessaan, hätäisyydessään ja epäloogisuudessaan ehkä kirjasarjan kehnoin osa. Onneksi kirjailija oli sentään osannut kirjoittaa Äkäslompolosta, eikä höpissyt Ylläksestä (Ylläs on hiihtokeskus, eikä koko kylä, vaan Äkäslompolo ja Ylläsjärvi ovat tunturialuetta ympäröiviä kyliä Kolarin kunnassa). Ihmettelen myös, miksi Rämö nostaa kirjoissaan vakavia ja vaikeita teemoja esiin, esimerkiksi parisuhdeväkivallan, vain sivuuttaakseen ne olankohautuksella. Olisin niin hirveästi halunnut tykätä kirjasarjasta, että harmittaa todeta teosten jättäneen minut kylmäksi.

Jadetikarin arvoitus, Lynn Messina

Jadetikarin arvoitusta kuvaillaan kirjan takakannessa Agatha Christien ja Jane Austenin maailmojen yhdistelmäksi, enkä moisen ylistyksen nähtyäni tietenkään voinut olla tarttumatta kirjaan. Ihan luettava aivot narikkaan -teos on kyseessä, mutta jos haluaa vähänkin käyttää aivojaan tai esimerkiksi nauttia 1800-luvun rikkaasta ja hurmaavasta kielenkäytöstä, ei Jadetikarin arvoitus valitettavasti tarjoa oikein mahdollisuutta näihin. Kepeää lukukokemusta kaipaaville ja ehkä Bridgerton-tyyppisestä maailmasta pitäville teos sopinee kuin nenä päähän.

Kuten lukulistastani ehkä voi päätellä, dekkarit ovat lähellä sydäntäni. Olen ehkä vähän tylsä, mutta ennen kaikkea rakastan klassikkoteoksia ja etenkin englantilaista kirjallisuutta. Tykkään kuitenkin lukea mahdollisimman monipuolisesti – tänä vuonna aion haastaa itseäni lukemaan lisää kirjoja, jotka eivät välttämättä ensivaikutelmalta säväytä. Seuraavaksi lukulistallani on kuitenkin Ulla-Lena Lundbergin tuotantoa ja ehkä jokunen dekkarikin.

P.S. Kuvassa olevaa spanielia ei ole pakotettu poseeraamaan eikä häntä ole loukattu millään muotoa fyysisesti tai henkisesti kuvaushetkellä. Spanieli päätti itse valita päikkäripaikakseen kirjahyllyn edustan, kun ihminen yritti ottaa kyseisestä kirjahyllystä blogiaan varten nopeasti kuvaa.