Vietämme joulukuun kotikylässäni, ihanaa! Yleensä ehdimme loppuvuodesta Äkäslompoloon vain joulunpyhiksi tai uuden vuoden korvilla, mutta nyt päätimme lähteä porukalla pohjoiseen jo hyvissä ajoin. Kun merimies lähtee jouluksi töihin, jään vauvan ja koiran kanssa äitini luokse, ettei tarvitse aivan itsekseen kaupunkijoulua joutua viettämään.
Saavuimme ensimmäistä kertaa autojunalla – Turusta ei pääse suoraan autojunalla Kolariin, joten matkustimme junalla Rovaniemelle ja jatkoimme tästä autolla Äkäslompoloa kohti.
Matka meni hyvin, onneksi. Turun suunnalla tosin oman haasteensa asetti se, ettei kaupungissa tällä hetkellä ole oikein järkevää päärautatieasemaa, kun aiempi asema pistettiin säppiin ja väliaikaisesti toiminnot siirrettiin Logomoon. Pikkujouluaikaan Logomo oli ehkä vihoviimeinen paikka odottaa junan lähtöä vauvan ja reaktiivisen koiran kanssa. Auto piti lastata junaan jo pari tuntia ennen junan lähtöä, mutta kunnollista odotustilaa Logomossa ei ole. Talvi-iltana ei puolestaan ollut järkevää odottaa vauvan kanssa ulkona koko aikaa. Oli aika ahdistava kokemus istua hälyisässä aulassa heti ravintolan vieressä, kun humalaiset pikkujoulun viettäjät ja Kaija Koon keikalle menevät tunkivat iholle lässyttämään vauvalle ja koiralle. En ehkä enää ikinä halua lähteä Turusta autojunalla ainakaan talvella – pari tuntia humalaista hälinää riitti minulle.
Äkäslompolossa on kaikki hyvin. Äidin pihapiirissä on rauhallista, eikä omilla poluilla liikkuessa aina muista, että nyt on vilkas sesonki tunturikunnassa päällä.
Lunta ei ole vielä aivan älyttömästi ehtinyt sataa, mutta maisema on kuitenkin ihanan valkoinen. Pehmeän puuterinen lumi kutsuu puoleensa. Auringon laskiessa taivaan värjäävät pastellisävyt. Ensimmäisenä iltana taivaalla vieläpä loimottivat hetken revontulet.
En muista, koska viimeksi olen nähnyt helmiäispilviä, vaikka niitä saattaa havaita Länsi-Lapissa muutaman kerran vuoden aikana. Helmiäispilvien kauneudella on tosin kääntöpuolensa: ne pahentavat otsonikatoa.
Piika tekee kovasti hampaita, joten univelkaa on vähän ehtinyt kertyä. Onneksi pääsimme viettämään vuoden kauneinta aikaa tutuilla poluilla tuntureiden syleilyssä. Kotikylässä univaje ei tunnu niin pahalta.
Vastaa