Joulukuuta on vielä jäljellä, mutta näin kuun puolivälissä on mielestäni aivan säädyllistä koota kivoja tapahtumia yhteen postaukseen.
Ihan parasta on olla äidin luona ja sukulaisten lähellä Äkäslompolossa. Arki on huomattavasti helpompaa, kun lenkkipaikat alkavat oikeastaan saman tien, kun aukaisee ulko-oven, eikä tarvitse vauvan ja koiran kanssa säätää hissittömässä kerrostalossa. Etenkin, kun merimies seilaa töissään joulunpyhät ja välipäivät! Yksin kaupunkijoulun viettäminen vauvan ja koiran kanssa ei olisi ollut oma juttu.
Yksi joulukuun tähän mennessä parhaista lenkeistä suuntautui tietenkin lintutorniin – kirjoitan tietenkin, sillä lintukoira Arwen haluaa lähes joka lenkillä kiivetä torniin haistelemaan tai en oikeastaan tiedä edes miksi. Joka tapauksessa yhtenä joulukuisena sunnuntaina oli aivan ihana pakkasmaisema – pakkasasteita oli kolmisenkymmentä, ja taivaanranta hehkui kultaisena. Oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Vain pakkanen paukkui puissa ja lumi pöllysi spanielin tassujen alla.
Joulun tienoilla ruukaa yleensä olla kunnon pakkaset, eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Ai että, mie rakastan pakkasta!
En ole varsinaisesti jouluruoan ystävä – en syö kinkkua, rosolli ei nouse lempiruokieni listoille, ja laatikoista porkkanalaatikkoa voin maistaa vähän – mutta tietyt joululeivonnaiset maistuvat minulle vähän liiankin hyvin. Etenkin äidin tekemät joulutortut ovat herkullisia! On ollut ihanaa voida leipoa pitkästä aikaa yhdessä, ja samaa yhdessä leipomisen perinnettä haluan viedä eteenpäin omalle tytölleni.
Piikasta puheen ollen meillä on kovasti hammasten tekoa käynnissä. Lisäksi neiti on nyt innostunut aiempaa enemmän omasta äänestään. Jos joku on pelännyt nazgûlin ilmaantuneen meidän todellisuutemme Taru sormusten herrasta -maailmasta, ei syytä huoleen. Meidän neiti se vaan vähän testailee äänijänteitään.
Sellainen on joulukuu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja arkisuudessaan lämmin ja kaunis!
Vastaa