JOKIVARRESTA

Meillä on nyt reilu yhdeksän kuukauden ikäinen vauva, ja täytyy sanoa, että lempivaiheeni on käynnissä! Kyllähän vastasyntynyt tuoksuu ihanalta ja on ihan kertakaikkisen valloittava, mutta minusta yhdeksän kuukautta kieppeillä on vauva-ajan (toistaiseksi) paras vaihe.

Tai tätä mieltä olin vielä muutama päivä sitten. Neiti oli muutaman viikon ajan ehtinyt nukkua jopa kuudesta seitsemään tuntia putkeen öisin, eikä unesta herääminen tarkoittanut välitöntä huutoitkukonsertin aloittamista. Meidän vauva on ottanut oikein avosylin vastaan ihan jokaisen mahdollisen hulinakauden, ja tokihan nyt yhdeksän kuukaudenkin kieppeillä unirytmi menee sekaisin. Yhdeksän kuukauden ikäisen elämässä tapahtuu niin paljon yks kaks, ettei unisekoilu toki mikään ihme ole – moni vauva tekee hampaita, motoriikan kehittyessä uusia upeita taitoja pitää harjoitella vuorokauden ympäri, ja eroahdistustakin voi olla ilmassa. Monella vauvalla menee ilmeisesti juuri yhdeksän kuukauden kieppeillä yöunet ja päikkärit solmuun, ja meilläkin on tätä ollut vähän havaittavissa.

Mutta tässä postauksessa haluan keskittyä tämän ikävaiheen ihanimpiin puoliin. Kaikesta unihäröilystä ja hulinoista huolimatta minusta yhdeksän kuukautta on aika maaginen ikävaihe, ja tässä postauksessa kerron tarkemmin, miksi ajattelen näin.

Yhdeksän kuukauden ikäisen vauvan vuorovaikutus kehittyy

Minusta on aivan ihanaa, kuinka vauva oppii koko ajan vuorovaikuttamaan yhä monimuotoisemmin. Meidän ipanamme on tykännyt äänestään jo ihan ensimmäisistä viikoista lähtien, mutta koko ajan vauvan äänimaailma kehittyy ja vauva oppii tuottamaan vivahteikkaampia äänteitä ja äänteiden yhdistelmiä. Ja voi kuinka tyyppi on itsekin ihan innoissaan, kun oppii uuden tavan kiljahtaa tai yhdistää tavuja! Lisäksi vauva osaa jo selkeämmin kertoa, mitä hän tarvitsee. Meillä useimmiten hyvin määrätietoisesti ja kiukkuisen kitinän saattelemana – pikkuneitillä menee välillä ihan kulmat ruttuun, jos äiti ei tajua antaa aamupuuroa vähän vikkelämpää tahtia. Tai oikeastaan antaaa aamupuuroa. Muksu voisi elää hyvin vaikka pyhällä hengellä.

Neiti on oppinut myös vilkuttamaan ja taputtamaan, ja näitä taitoja harjoitellaan koko ajan. Erityisesti tyttö tykkää vilkuttaa Arwenille, mutta taputtamisen idea sen sijaan on vielä vähän hukassa. On aika koomista, kun vauva taputtaa antaumuksellisesti samalla, kun itkettää.

Tähän liittyen odotan innolla, millä kielellä meidän piika alkaa puhua. Mie puhun neidille suomea tai siis oikeastaan peräpohjolaa, ja merimies ruotsia. Veikkaan, että joku muunnos Arwenista on ainakin lapsen sanavaraston ensimmäisiä versioita, sillä niin kiinnostava koira lapsen mielestä on.

Tutkimusretket alkavat

Vauva on ihanan utelias. Vaikka välillä saattaa väsynyttä äitiä näin muutaman kuukauden univajeisuuden johdosta uuvuttaa, kun vauvan perässä saa kontata vaikka ihan koko päivän, on aivan ihanaa, kuinka utelias pirpana on. Koko maailma on avoin ja täynnä ihmeitä! Kliseisesti sanottuna meidän aikuistenkin olisi hyvä oppia vauvoilta, kuinka arkisetkin ja mitättömiltä tuntuvat asiat voivatkin olla merkittäviä. Esimerkiksi lumiharja. Tai vessaharja. Tai Arwenin vesikippo. Tai matossa oleva nöyhtä. Hyvänen aika sentään, kuinka kiehtovia nöyhtät ovatkaan!

Yhdeksänkuukautinen kehittyy liikkeissään aivan yks kaks. Yhtenä yönä vauva menee nukkumaan ja seuraavana aamuna tyyppi vaan lähtee konttaamaan. Meillä mennään ryömien, möyrien, edestakaisin ja ympäriämpäri, ja konttaaminen on selkeästi ihan suosikkijuttu. Vauva yrittää myös kovasti päästä jo seisomaan omin voimin, mutta tämä ei ihan vielä suju ilman tukea. Polvillaan vauva ulottuu tosin jo pelottavan hyvin kiskomaan liinat pöydiltä.

Keskittymiskykyäkin on – ehkä noin sekunnin verran. Meidän ipana tuntuu olevan aika vauhdikas tapaus ja haluaa olla valveilla ollessaan mieluiten ihan koko ajan liikkeellä. Sen sijaan samat lelut päivästä toiseen eivät oikein jaksa innostaa – mutta kunhan tahmatassujen läheisyydessä on jokin kielletty juttu, johan jaksaa neitokainen innostua. Tällä hetkellä lelujen pudottaminen lattialle syöttötuolilta on ihan parasta. Mitä kovempi kolina, sitä parempi mieli.

Vauvan luonne alkaa kehittyä

Vauva tykkää hassutella. Edelleen, vastasyntyneet ovat söpöjä, mutta rakastan hassutteluleikkejä muksun kanssa! Meidän vauva tykkää tanssia, laulaa, pussata ja riehua – ja onhan nyt aikusellekin kivaa välillä heittäytyä lapseksi ja höpsötellä. Vauva on ihan selkeästi kiinnostunut koirasta ja hekottelee, kun koira tekee jotain hassua.

Vierastus ei ole meillä ollut ihan hirveästi vielä läsnä. Uusia ihmisiä nähdessään neiti tuijottaa suu auki noin viiden minuutin ajan, ennen kuin alkaa kertoa elämänsä jännittäviä käänteitä. Uudet paikat kiinnostavat myös – kaupassa käynti on elämys, samoin mettässä puiden tuijottaminen. Automatkat menevät yllättävän hyvin (alla olevassa kuvassa näkyvä turvaistuin on saatu Lastentarvikkeelta, ja olen arvioinut turvaistuimen ominaisuuksia erillisessä postauksessa).

Meidän piikalla on oma tahto. Olemme jo ihan vauvan syntymästä lähtien olleet sitä mieltä, että meillä on talossa mini-ihminen täynnä tulta ja tappuraa. Noh, nyt muksun kehittyessä ei ole mitään epäselvyyksiä siitä, löytyykö omaa tahtoa vai ei. Yksi ipanamme lempinimistä onkin Justiina. Varsinkin, kun neiti istuu syöttötuolissaan joku kapusta kädessään, on hän ihan ilmiselvä Justiina.

Vauvan kehittyminen on ihan mahtavaa. Vaikka kieltämättä vauva-arjen ja kokoaikatyön yhdistäminen ei nyt ainakaan nostata energiatasoja pilviin, ei ole mitään suloisempaa kuin koiraa paijaava vauva, joka samalla pälättää tätätätätä sydämensä kyllyydestä. Tai kun neljä pientä helmihammasta vilkkuu ja masu hytkyy vauvan hekotellessa. Paras vaihe.