Monå on niin pieni kylä, ettei Wikipediakaan osaa kertoa siitä muuta kuin, että se sijaitsee Uudessakaarlepyyssä, Pohjanmaan maakunnassa, ja väkimäärä on noin 150. Entiseen Munsalan kuuluvia kyliä Monäs, Kantlax, Monäs ja Hirvlax kutsutaan merikyliksi (Sjöbyarna) tai läntiseksi Munsalaksi (Västra Munsala). Kalastus on ollut näillä seuduilla tärkeimpiä elinkeinoja, samoin turkistarhaus vissiin vielä tänäkin päivänä. Nimi Monå juontuu mahdollisesti itäsuomalaisesta Muona-erisnimestä.
Mie osaan kertoa sen verran, että Monå on pieni, idyllinen, pittoreski kylä, jossa on loppumattomia peltoja, kuten Pohjanman maisemaan kuuluu. Lisäksi Monåssa on upeita vanhoja rakennuksia ja kiva pieni kalasatama. Monåssa on sekä pitkiä ja suoria teitä että kapeita ja mutkaisia kyläteitä. Ja Monåssa on meri, jonka rannalla on mökki, jossa aviomieheni käytännöllisesti katsoen vietti lapsuutensa kesät.
Ja me vietimme merimiehen kyseisellä mökillä ihanan juhannuksen.
En ole ikinä oikein osannut viettää mitenkään erikoisemmin juhannusta. Juhannus on tarkoittanut minulle lähinnä pitkää viikonloppua, johon en ole osannut ladata mitään suurempia toiveita tai odotuksia – paitsi että tunturissa olisi kiva piipahtaa. Ehkä tähän on syynä se, etten osaa mieltää juhannusta keskikesän juhlaksi, jolloin grillataan ulkona kevyet kesämekot päällä ja kukkaseppeleet päässä. Meillä Kolarissa lapsuuteni juhannuksina oli vielä sen verran viileät oltavat, ettei kesätunnelma ollut aivan katossa.
Mutta onneksi elämääni tuli merimies, ja olemme yhdessä rakentaneet yhteisiä, uusia perinteitä. Juhannuksesta on tullut minullekin tärekä juhla, ja ennen kaikkea sitä on ihana viettää luonnon läheisyydessä – joko tuntureilla tai meren äärellä.
Monå tarjosi meille juhannuksena aurinkoa, sadetta, tuulta ja auringonlaskuja, ja otin nämä kaikki oikein mielelläni vastaan. Juhannusaattona oli Monåssa vielä lämmintä, mutta juhannuspäivänä tihkutteli tasaisesti koko päivän. Vaikka aurinkoisena päivänä on tietenkin ihanaa olla ulkona lapsen ja koiran kanssa, rakastan kuunnella sadepisaroiden kevyitä koputuksia kattoa vasten. Eikä ulkoilukaan vastenmielistä ole, sillä sadesäällä luonnossa on ihanan puhdas ilma.
Lienee sanomattakin selvää, että spanieli oli aivan onnensa kukkuloilla. Vaikka näin kiinnipitoaikana Arppa sai kulkea kytkettynä, oli selkeästi koiralla hyvät oltavat (onneksi liina on keksitty). Rannalla oli lintukoiran suureksi iloksi jatkuvasti lintuja, joita kytätä. Olen valitettavan huono tunnistamaan eri lintulajeja, etenkin merellä viihtyviä, mutta joutsenen sentään tunnistin. Joka ilta saimme katsella joutsenpariskunnan ja pienen poikasen ilta-askareita.
Suvun pienimmällä riitti ihmettelemistä. Istuimme rantakalliolla ihmettelemässä kanervia, muurahaisia, kiviä, jäkälää ja oikeastaan ihan kaikkea. Pihakeinu oli kiva paikka, varsinkin koiran vartioidessa taustalla, että kaikki on töyhtöhyypän universumissa hyvin.
Testasimme myös telttailua, sillä meillä olisi toiveena päästä pirpanan kanssa yhdessä telttailemaan kesällä. Sanotaanko niin, että telttailu oli muksun mielestä niin kivaa, ettei neiti malttanut nukkua. Tyyppi oli niin tohkeissaan, että vierestä kuului vain innostunutta ähinää ja puhkumista, mutta unet sen sijaan eivät vielä oikein kuuluneet töyhtöhyypän mielestä telttailukulttuuriin. Telttayö vaihtui siis mökkifiilistelyksi. Katsotaan telttailua uudestaan sitten joskus kymmenen vuoden päästä.
Monåssa on pieni satama-alue, jossa kävimme vaunulenkillä. Aivan kuin olisimme eksyneet johonkin vanhaan Suomi-elokuvaan, niin idyllisiltä Monån peltomaisemat näyttävät! Monåssa pitkiä peltoja kehystävät rehevät metsät, joissa kasvaa niin lehti- kuin havupuita. Näin ihan täysin keskellä metsää varttuneen mielestä peltomaisemat ovat todella kauniita, mutta kyllä kuuset luovat oman tunnelmansa.
Vauva-arjen ja aivoja vaativan työn yhdistäminen on välillä uuvuttava yhtälö, joten rauhallinen juhannus meren äärellä tuli todella tarpeeseen. En keksi oikein hirveästi muuta yhtä rentouttavaa tapaa ladata akkuja kuin luonnon lähelle hakeutuminen. Viinilasillinen voi myös olla paikallaan, mutta ennen kaikkea luonnonhelmassa mieli, sielu ja sydän saavat parhaiten lepoa.
Ja aamukahvi, jos sen saa juoda tällaisissa maisemissa.
Meillä oli todella kiva, rauhallinen ja tunnelmallinen juhannus. Arjen kiireiden keskellä oli ihana pysähtyä hetkeksi nauttimaan luonnosta ja keskikesän kauneudesta. Miten sulla meni juhannus?
Vastaa