Haluaisin kirjoittaa tänä päivänä jotain vahvaa naisenergiaa pulppuavaa tekstiä, joka juhlii naiseutta ja sisaruuden tunnetta.
Mutta en oikein pysty.
Koska samaan aikaan kasvatan tytärtäni maailmassa, jossa naiset joutuvat edelleen taistelemaan yhdenvertaisten oikeuksien puolesta.
Oikeudesta opiskella ja tehdä työtä.
Oikeudesta pukeutua haluamallaan tavalla.
Oikeudesta elää turvassa.
Oikeudesta toteuttaa omia unelmiaan.
Oikeudesta olla olemassa ilman naisvihaa.
Kasvatan tytärtäni maassa, jota pidetään tasa-arvon malliesimerkkinä, mutta jossa todellisuus on nurinkurinen.
Tutkimukset osoittavat, että Suomi on Euroopan väkivaltaisin maa naisten kannalta. Jopa 57 % naisista on joutunut kokemaan fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai uhkailua. Työelämässä naisen euro on 84 senttiä. Naisjohtajat ovat Suomessa vähemmistössä, vaikka pörssiyhtiöiden johdossa on nyt ennätyksellisen paljon naisia eli 31 %, vau. Somessa on ollut keskustelua siitä, kuinka valtakunnallinen Omaolo-oirearviointipalvelu ei osaa tunnistaa naisten oireita saati kehon osia, miesten kyllä.
Seuraan huolestuneena uutisia, tilastoja ja keskusteluja naisten asemasta myös globaalisti, esimerkiksi Afganistanissa. Jos uutiset naisten oikeuksien polkemisesta tai osaamisen vähättelystä ovat olleet aina minulle punainen vaate, nyt suhtaudun aiheeseen yhä vakavammin. Tällaiseen maailmaan on minun päästettävä oma lapseni, tyttöni, kulkemaan.
Miten voin varmistua siitä, että tyttäreni saa kasvaa omaksi itsekseen ilman, että hänen sukupuolensa rajaisi automaatisesti hänen mahdollisuuksiaan, turvallisuuttaan tai ihmisarvoaan? Ettei sukupuoli ole hänelle stigma?
Niin monelle tytölle sukupuoli asettaa raamit jo varhain siihen, mihin nainen sopii. Naisen keho on jatkuva arvostelun aihe. Naisen osaamista saa kritisoida ja arvostella. Naisen käytöstä saa nauraa – tiukasti sanova mies on jämäkkä ja mies paikallaan, mutta nainen on hormonaalinen.
Naistenpäivänä puhutaan usein saavutuksista, ja niitä on onneksi paljon. Suomessa naisilla on oikeus äänestää, voimme opiskella ja käydä töissä ja elää monessa asiassa tasavertaisesti. Maailma on monella tavalla parempi kuin ennen.
Mutta samalla niin moni asia, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys, on jäänyt junnaamaan paikalleen.
Minulle naistenpäivä ei tunnu juhlapäivältä, jolloin puolisot kantavat kotiin kukkia. Juhlin naiseutta, mutta onneksi on naistenpäivä muistuttamassa siitä, että työ naisten oikeuksien vahvistamiseksi on vielä pahasti kesken.
Vastaa