Helmikuu ei omassa universumissani ollut ihan niin onnistunut kuin olin odottanut, vaan vuoden toisesta kuukaudesta jäi lähinnä päällimmäisenä tunteena mieleen harmitus. Suurimpia pettymyksiä olivat myttyyn menneet talokaupat, jatkuva kiire ja ennen kaikkea ahdistus maailman tapahtumista. Vähäpätöisempänä nihkeytenä mainittakoon se, että lapsi ja minä olimme koko kuukauden enemmän tai vähemmän kipeinä, mikä on maailman mittakaavassa pieni mutta yhden ihmisen kuplassa energiat nitistävä murhe.
Mutta tämän postauksen aiheena on koota kuukauden parhaat tapahtumat yhteen, ei valitusvirsi. Aloitetaan isoimmasta jutusta eli siitä, että yli viisi vuotta kestänyt talon metsästys meinasi melkein päättyä, mutta kuten ensimmäisestä kappaleesta käy ilmi, ihan näin ei tapahtunut. Kuukauden paras onni onnettomuudessa -hetki oli se, että homekoira paljasti kiinnostavasta talosta suuremman remonttitarpeen kuin mihin meillä olisi rahkeita. Harmitus on suuri, mutta parempi näin. Homekoiratutkimus oli hyvä päätös!
Vuoden toinen kuukausi oli Turussa ihanan talvinen ja aurinkoinen. Koska muutamaan vuoteen ei Turun suunnalla ole ollut näin kauniita pakkaspäiviä, lienee sanomattakin selvää, että otin mahdollisimman paljon talvesta irti. Lapsi ja koira nauttivat myös talvesta, ja näiden tyyppien riemua kelpasi katsella.
Kävimme pariinkin otteeseen koirametsässä. Mikä nerokas konsepti – koira saa juosta täysin vapaasti ja turvallisesti metsässä, ja samalla lapsikin saa häröillä sielunsa kyllyydestä. Nythän alkaa muuten kiinnipitoaika eli koirat tulee pitää kytkettyinä. Esimerkiksi Kennelliitto puhuu aiheesta tarkemmin. Onneksi Turun alueella on mukavasti koirametsiä!
Helmikuu on yksi lempikuukausistani, koska herkkuja riittää. Minulle kelpaavat sekä laskiaispullat että runebergintortut. Mieluiten kotona leivottuina, mutta arjen kiireiden keskellä valmiitkin leivonnaiset ajavat asiansa. Olen Turussa asumisen myötä muuttunut täysin mantelimassaisen laskiaispullan ystäväksi, vaikka meillä kotipuolessa suositaan enemmän hilloa. Runebergintortun suhteen en ole ronkeli, kunhan torttu on mukavan mehukas ja potkuakin saa olla hitusen.
Helmikuuhun kuului myös olympialaisten katsominen, tosin hiukan sohvaperunan uraani häiritsee työnteko. Ja aika paljon se, että meillä on talossa alle metrin mittainen hobitti, jonka elämäntehtävänä on juuri nyt kiivetä, kiivetä ja kiivetä. Spanieli on jo kokenut konkari ja ymmärtää, että urheilun tapittaminen televisiosta kuuluu talon tapoihin, mutta lapsi ei vielä arvosta tätä jaloa harrastusta. Aivopesua on kuitenkin odotettavissa.
Olympialaisten positiivisimpia hetkiä olivat minusta ehdottomasti yhdistetyn mitalit, ja karvain pettymys oli perjantai 20.2. Inhoan välillä jääkiekkoa sydämeni kyllyydestä, varsinkin kuin nokkavat ja yli-itsevarmat kanadalaiset pääsevät voiton makuun, Onneksi Kanada ei voittanut mestaruutta lätkässä naisten tai miesten puolella (ei sillä, että Yhdysvallat olisi sen parempi).
Ja eilen oli UMK, jota myös seurasin. Vaikka suhtaudun Israelin osallistumiseen hyvin kriittisesti, samaan hengenvetoon totean, että kulttuuri on tässä maailmanajassa erityisen tärkeää. Euroviisut voitaisiin silti järjestää ilman Israelia, kiitos vaan. Joka tapauksessa minusta UMK-voitto meni oikeaan osoitteeseen – karismaattisin ja voimakkain esitys oli Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen. Tykkäsin myös Sinikka Monten biisistä, mutta balladit jäävät helposti muiden esitysten jalkoihin Euroviisuissa. Toivottavasti kuulemme Sinikasta vielä! Sen sijaan toivon, etten joudu enää ikinä kuulemaan Takatukkaa tai Rakkaudenkipeetä.
Ponnaripäällä on puolentoista vuoden iästään huolimatta paljon asiaa. Olemme saavuttaneet tärkeän virstanpylvään: meillä on ympärivuorokautinen selostaja! Asiaa riittää mihin tahansa kellonaikaan. Ei jutuissa aina ihan järkeä ole (en ihan ole kärryillä siitä, mitä ”kakka äiti” tarkottaa), mutta loputon pulina on söpöintä taustaääntä. Uskomatonta kyllä lapsi on jopa alkanut satunnaisesti nukkua! Puolentoista vuoden vähäunisten öiden jälkeen muutamat hyvät yöunet ovat tulleet tarpeeseen.
Ei helmikuu ihan rämpimistä ollut, mutta en nyt pistäisi pahakseni, jos maaliskuu olisi onnekas.
Vastaa