Otsikko kuulostaa vähän turhan mahtipontiselta, mutta juuri nuo sanat lipsahtivat suustani eräänä iltana vaunulenkillä, kun olimme liikkeellä koko perheen voimin. Ajatus jäi täydellisesti kesken, joten lausahdukseni herätti hilpeyttä merimiehen suunnalla. Yritin saada ulos kaksi asiaa samaan aikaan, eikä väsyneillä aivoilla syntynyt mitään kovinkaan fiksua.
Tänä vuonna pääsiäinen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Äitini oli tullut kylään Kolarista asti vain joutuakseen kunnon sairastuvalle. Sairastelu hidasti tahtia ja toi päiviin kunnon aivosumun. Meillä oli ollut kivoja suunnitelmia, mutta pääsiäinen koostui lähinnä yskästä ja ihan älyttömästä nuhasta. Vaikka en tunnusta lamaantuvani helposti flunssan ängetessä kylään, nyt arkiaskareet tuntuivat yllättävän raskailta.
Silti tai ehkä juuri siksi ulkoilu tuntui erityisen tärkeältä. Vaikka olo ei ollut ihan paras mahdollinen, hengailu raittiissa ilmassa teki hyvää. Taapero ja koira saivat liikkua ja tutkia, mie sain hengittää ja hengähtää hetken. Kävimme lähimettässä ja nielaus, leikkipuistossa. En ole todellakaan leikkipuistossa viihtyvä mamma, mutta meillä oli niin hauskoja leikkejä ja liukumäessä hekottelua taaperon kanssa, että taisin ymmärtää viimein leikkipuistojen suosion. Eivät ne minusta mettää voita, mutta happea puistoissakin saa.
Sisällä sen sijaan arki tuntui entistä ahtaammalta. Sairastellessa seinät tuntuvat puskevan vaan lähemmäs ja tekemisen vaihtoehdot kapenevat nopeasti. Vilkkaan pienen ihmisen kanssa se tarkoittaa usein sitä, että päivä on yhtä kieltämistä ja varmistelua. ”Ei saa koskea, tulee pipi” ja ”älä kiipeä, piirretään” kuuluvat meillä päivän aikana noin 87446 kertaa.
Ulkona kaikki on minusta helpompaa.
Minun ei tarvitse hallita jokaista liikettä tai ennakoida jokaista sekuntia. Saan olla enemmän vieressä kulkeva vanhempi kuin jatkuva rajojen asettaja. Luonto kelpuuttaa nuutuneenkin vanhemman avosylin vastaan ja on ihanan lempeä ja kekseliäs lapsenvahti, eikä vaadi mitään takaisin.
Sellainen oli oivallukseni, jonka yritin suoltaa ulos, mutta sain vain todettua jääkaappiaforismilta kuulostavan blogipostauksen otsikon.
Pääsiäinen ei tänä vuonna ollut erityisen juhlava tai niin riemukas kuin olin toivonut. Se oli enemmänkin yhdistelmä hitaita päiviä, nenäliinoja ja kesken jääneitä suunnitelmia. Mutta niiden väliin mahtui ulkoiluhetkiä, jotka toivat mukanaan tilaa hengittää ja ihan vaan olla.
Vastaa