Kaikkien ei tarvitse irtisanoutua työstään, myydä koko omaisuuttaan ja lähteä kiertelemään maailmaa pakettiautolla. Tai muuttaa mummonmökkiin keskelle erämaata etsimään rauhaa. Tai vaihtaa toimistoa joogaohjaajan pestiin Balilla. Minusta on todella hienoa, että ihmiset uskaltavat toteuttaa unelmiaan ja rakentaa elämästään juuri itselleen sopivan. Mutta löytyykö elämän tarkoitus tai merkityksellisyys vain, jos irrottautuu yhteiskunnan ja arjen rattaista ja heittäytyy nomadiksi? Pitääkö lähteä kauas löytääkseen onnea tai itsensä?
Olen itsekin joskus ajatellut juuri näin. Kuvittelin, että löytäisin onneni Uudesta-Seelannista tai ainakin jostain ihan muualta kuin kotoa. Sittemmin olen kuitenkin oivaltanut kaikessa keski-ikäisyydessäni, että suurin onni ja rauha löytyvät turvallisuudesta ja tasapainosta, eivät niinkään ennennäkemättömiä kokemuksia tai dramaattisia elämänmuutoksia jahdatessa.
Usein perusarki nähdään jotenkin tylsänä vaiheena, joka pitää lusia ennen kuin voi heittäytyä oravanpyörästä ja lähteä toteuttamaan oikeita unelmia. Koska oikeat unelmat ovat suuria ja tapahtuvat usein eksoottisissa paikoissa. Ja vaativat täydellisen elämänmuutoksen.
Vaikka minusta omien pienten ja suurten unelmien toteuttaminen on mahtavaa, haluan normalisoida tylsempää arkea. Kaipaisinkin juuri nyt, että näkisin enemmän ihan tavallisen tiistaiaamun romantisoimista. Koska unelmaelämä voi olla suurten elämysten sijaan päiväkotirepun pakkaamista ja kuraisia tassunjälkiä eteisessä. Unelmaelämä voi olla koti, jonka sisustus on jämähtänyt vuosien taakse, koska elämässä on ollut tärkeämpääkin tekemistä kuin sisustuslehtien trendit. Unelmaelämä ei ole ”sitten joskus”, kun voi irtisanoutua työpaikastaan ja tai kun tilillä on tarpeeksi rahaa menolippuun tai pakuun.
Unelmaelämä ei välttämättä odota jossain kaukana tulevaisuudessa, vaan se saattaa tapahtua juuri nyt. Kaikessa kiireessä ja tylsyydessä.
Olen oivaltanut, että minulle unelmaelämä tarkoittaa pysyvyyttä ja turvallista arkea. Tuttuja rutiineja. Nitisevää kaapinovea, jonka joka aamu avaan kahvikupin hakeakseni. Kaikkien ei tarvitse pistää koko elämäänsä uuteen uskoon saadakseen lisää jotain suurempaa. Haluan uskotella itselleni, etten ole ainut tylsämielinen ihminen, joka nauttii nimenomaan arjesta.
Toki haaveita ja unelmia saa ja pitää olla. Haaveilen omakotitalosta, jonka myötä arkeemme tulisi vielä lisää hitautta ja keski-ikäisyyttä – kuinka odotankaan oman pihan haravoinnista! Haaveilen siitä, kuinka muutaman vuoden päästä voin tyttäreni kanssa katsoa yhdessä Disney-leffoja. Haaveilen luonnollisesti aina retkistä kotikylässäni ja naapurikunnassa. Mutta ne elämykset ja kokemukset, joista itse saan eniten irti, eivät vaadi totaalista elämänmullistusta.
Minusta elämä voi olla rikasta ja täyttä myös ihan perusarkea elellessä, ilman suuria irtiottoja ja riskejä, eikä niin, että koko elämisen paketti pitäisi pistää uusiksi. Tavallinen arki on minusta täysin yhtä arvokasta kuin elämä tien päällä tai palmun alla. Ja uskon vakaasti siihen, että arjen ihannoinnille on tässä maailmanajassa tilaa.
Vastaa