Blogissa on ollut rohki hiljaista viime kuukausina. Sosiaalinen media ei ole yksinkertaisesti kiinnostanut. Minusta tekee hyvää olla välillä täysin somekuplan ulkopuolella ja unohtaa puhelimen olemassaolo. Ja keskittyä elämään pois somesta.
Kevääseen mahtui hyviä ja haikeita hetkiä. Kävimme Pietarsaaressa hyvästelemässä läheisen, ja hautajaiset saivat hetkeksi kaiken muun sivuun. Kuljimme merimiehen lapsuuden kotikaduilla sekä kalalammella Koulupuistossa, joka oli taaperon ja koiran mielestä täydellinen paikka.
Ja viimein pääsin käymään myös Aspegrenin puutarhassa – aika monta vuotta ehdimme merimiehen kanssa yhdessä olla ennen kuin pesueemme ehti ihan puutarhaan asti. Eikä upea puutarha tuottanut pettymystä! Ihastuttavat kukat ja omenapuut kehystävät upeaa, 1700-luvulla rakennettua aluetta. Puutarha on pieni, mutta paikan päällä tuntuu aivan kuin olisi sukeltanut Jane Austenin maailmaan.
Kevään aikana leikkipuistosta tuli käytännössä toinen kotimme. En edes halua laskea, kuinka monta tuntia on vierähtänyt keinussa, hiekkalaatikolla, keinussa, liukumäessä ja keinussa. En olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut, että neiti innostuisi leikkipuistosta, mutta tässäpä sitä ollaan. Tosin leikkipuisto on nyt saanut haastajan: jalkapallon. En edes halua laskea, kuinka monta tuntia on vierähtänyt palloa potkiessa.
Taapero kasvaa ihan silmissä. Vain tovi sitten tyyppi harjoitteli yksittäisiä sanoja, ja nyt pieni pulisija osaa tuottaa jo useamman sanan lauseita. On mahtavaa voida seurata, miten nopeasti oma pienokaiseni oppii. Jokainen viikko tuntuu tuovan jotain aivan uutta taaperon osaamispankkiin.
Tämän kesän lomat menevät kahdessa erässä. Ensimmäinen viikko on parhaillaan käynnissä, ja loput lomapäivistä odottavat heinäkuussa. Ensimmäistä lomaviikkoa vietämme Äkäslompolossa, jossa sää on ollut kaikkea muuta kuin helteinen; joka päivä on satanut ja välillä on ollut niin viileää, että villapaita on ollut tarpeen. Yksi seurueestamme ei kuitenkaan ole antanut sään hidastaa menoaan lainkaan. Spanieli on sitä mieltä, että ihan joka päivä tassujen pitää päästä vilvoittelemaan jänkälle.
Ja kyllähän miekin suomaisemista pidän. Rakastan avaria soita, joiden taustalla kohoaa tuntureita, rahkasammalten pehmeyttä ja taivaallista hiljaisuutta. Mutta rajansa nyt kaikella. Jos samaa jänkää kiertää miljoona kertaa, muutkin reitit saattavat alkaa houkutella.
Tämä kesä menee arkisesti, mutta minusta justiinsa siinä kesän kauneus piilee. Saan seurata taapero kasvamista ja kehittymistä ja kuinka koira painelee suolla sydämensä kyllyydestä.
Ehkä blogissakin on nyt taas vähän enemmän elämää jatkossa. Ainakin kerrottavaa ja ajatuksia on kertynyt tauon aikana enemmän kuin yhdessä postauksessa voi kirjoittaa.
Vastaa