Päiväkodin aloitus on yksi vanhemmuuden etapeista, joihin liittyy paljon jännitystä ja ainakin omalla kohdallani aimo annos syyllisyyttä. Ennen kuin lapsemme viime syksynä aloitti päiväkotitaipaleensa, yritin löytää mahdollisimman konkreettisia vinkkejä siihen, miten osaisin tukea lasta uuden vaiheen aloittamisessa. Tuttavapiirissä ja ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa oli hyvin kirjavia kertomuksia siitä, miten päiväkodin alkumetrit olivat lähteneet käyntiin – joissain perheissä lapset lähtivät päiväkotiin iloisesti ensimmäisestä päivästä lähtien, toisissa itkua riitti vielä kuukausienkin jälkeen.
Meillä on nyt ensimmäinen päiväkotivuosi takana ja toinen on juuri alkanut. Lapsemme päiväkotitaival on sujunut toistaiseksi erittäin hyvin, paremmin kuin olisin osannut edes unelmoida. Helppous ei suinkaan tarkoita, etteikö ensimmäiseen vuoteen olisi sisältynyt ikävää tai että erohetket olisivat aina olleet helppoja, mutta kokonaisuutena päiväkoti on ollut lapsellemme turvallinen ja selvästi mieluisa paikka. Niin mieluisa, että kesälomallakin lapsi muisteli, mitä kaikkea päiväkodissa hän olikaan tehnyt ja puhui paljon lempihoitajistaan.
Olen pohtinut paljon, mistä helppous johtuu. Varmasti olemme onnistuneet tekemään asioita, jotka ovat helpottaneet siirtymää kotihoidosta varhaiskasvatuksen piiriin. Kävimme tutustumassa päiväkotiin etukäteen muutaman päivän ajan ennen varsinaisen varhaiskasvatuksen käynnistymistä ja puhuimme päiväkodista alusta asti myönteiseen sävyyn. Halusin myös pehmentää uutta arkea tekemällä ensimmäiset neljä kuukautta 80-prosenttista työaikaa, sillä olin säästänyt vanhempainvapaan aikana kertyneitä lomapäiviä juuri tätä varten.
Nyt kesäloman jälkeen ja toisen päiväkotivuoden käynnistyessä emme tuosta noin vaan ilmestyneet kolkuttamaan päiväkodin ovea maanantaiaamuna. Aloimme muutamaa päivää aiemmin puhua tulevasta, pakkasimme repun yhdessä, kuuntelimme päiväkodista tuttuja lauluja ja juttelimme siitä, ketkä aikuiset ja lapset olisivat taas pirpanaamme vastassa.
Uskon, että tällaiset pienet jutut voivat osaltaan auttaa lasta valmistautumaan muutokseen. Valmistautuminen tekee päiväkotiarkeen totuttautumisesta ehkä hitusen ennakoitavampaa ja auttaa mukautumaan uusiin rutiineihin. Ja rutiineistahan lapset tykkäävät.
Mutta voinko uskotella itselleni, että valmistautumiskikkamme olisivat tärkeimmät syyt siihen, että meillä on mennyt päiväkodissa hyvin? No en todellakaan.
Uskon, että merkittävimmässä roolissa tässä kuviossa on ihan vaan lapsen oma temperamentti. Suurempi merkitys valmistelujemme sijaan lienee sillä, millainen lapsemme sattuu olemaan.
Meidän taaperomme on luonteeltaan sosiaalinen, utelias, rohkea, vauhdikas ja viihtyy selkeästi muiden ihmisten seurassa. Lapsemme etsii selvästi koko ajan jotain uutta ja hänellä on antennit alati pystyssä vastaanottamaan uusia virikkeitä. Taaperomme kiintyy helposti turvallisiin aikuisiin, ja päiväkodin hoitajista on tullut hänelle nopeasti tärkeitä. Tätä me emme vanhempina olisi voineet itse opettaa tai harjoitella.
Juuri siksi vierastan ajatusta, että onnistunut päiväkodin aloitus olisi vain kiinni siitä, kuinka vanhemmat onnistuvat. Vanhemmat voivat toki tehdä paljon. He voivat valmistella, tukea, kuunnella ja kannustaa lasta. Mutta lapset ovat erilaisia. Toinen tarvitsee enemmän aikaa muutoksien hyväksymiseen, toinen vähemmän. Yksi innostuu uusista tilanteista, toinen lähestyy niitä varovaisemmin.
Myös eri tutkimuksissa on todettu, että lapsen temperamentti vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu uusiin tilanteisiin. Lisäksi ratkaisevaa on se, miten hyvin ympäristö pystyy vastaamaan juuri kyseisen lapsen tarpeisiin. Vaikka kaksi lasta aloittaa yhtä aikaa samanlaisten valmistelujen kautta samassa päiväkodissa, ei heidän kokemuksensa ole välttämättä samanlainen.
Lisäksi suuri kiitos kuuluu lapsemme päiväkodille, jonka ammattitaitoisesta ja osaavasta henkilökunnasta lapsemme aivan selkeästi pitää. Selkeästi lapsestamme pidetään hyvä huoli. Jos siis olet nähnyt somessa varhaiskasvattajiin kohdistuvaa marinaa, muistathan pitää terveen kritiikin. Totta kai on olemassa ammattiinsa sopimattomia työntekijöitä, kuten jokaisella työpaikalla on, muttei se tarkoita sitä, että jokainen varhaiskasvattaja tekee työnsä hutiloiden tai että jokaisessa päiväkodissa on ihan joka hetki karmea resurssipula päällä. Somessa ylidramatisointi kerää klikkauksia, joten älä anna somessa näkemiesi keskustelujen tai jopa syyllistämisen masentaa.
Vaikka vanhemmat tekisivät parhaansa, ei meidän tarvitse kantaa koko onnistumisen tai epäonnistumisen taakkaa harteillamme. Jos siis lapsesi päiväkotitaival on ollut tahmainen, se ei ole kiinni vanhemmuudestasi. Ja jos kaikki on sujunut helposti, sekään ei ole kiinni vanhemmuudestasi. Vähän sama kuvio on nukkumisen suhteen. On lapsia, jotka nukkuvat hyvin. On lapsia, jotka eivät nuku hyvin, vaikka vanhemmat kahlaisivat silmät ristissä unikoulut ja vippaskonstit läpi ja tanssisivat sadetanssin sijaan unitansseja taikarumpua hakaten.
Voimme omilla toimillamme luonnollisesti vaikuttaa siihen, miten päiväkodissa aloittaminen lähtee etenemään, mutta jokaisen lapsen päiväkotipolku on erilainen, onhan jokainen lapsikin erilainen.
Vastaa