Naantalin Luonnonmaalla sijaitseva Villan rengasreitti on noin 2,5 kilometrin mittainen polku, jossa yhdistyvät kivasti keijukaisten metsäpolut, kallioinen maasto ja saaristomaisemat. Lyhyt ja napakka reitti sopii hyvin esimerkiksi päiväretkelle ja lapsiperheille, mutta pitemmällekin reitille on mahdollista jatkaa.
Me lähdimme liikkeelle Villan tilan uimapaikan parkkialueelta. Parkkipaikalta jatkoimme ensin tietä pitkin Kirstiläntielle, josta opasteet ohjasivat metsää kohti. Rengasreitti kiertää lopulta takaisin Villan tilan uimapaikalle.

Meillä oli alun perin aikomus jatkaa matkaa pidemmälle Haijaisten Silmu -luontopolun suuntaan, jolloin retkelle olisi tullut mittaa noin 6,5 kilometriä. Taaperolla ei kuitenkaan tällä kertaa ollut paras mahdollinen retkifiilis, joten emme ehtineet kiertää edes lyhyempää rengasreittiä kokonaan. Palasimme takaisin samaa reittiä – mutta jo tämän lyhyen retken perusteella povaan, että tänne palaamme vielä.
Maasto oli vähän liian haastava kaksivuotiaalle, joten seuraavalla kerralla mukaamme lähtee kantorinkka.




Metsäpolkuja, kallioita ja pitkospuita
Villan rengasreitin metsämaisemat tekivät vaikutuksen heti. Välillä polku kulkee kallioisessa maastossa, välillä sankassa kuusikossa. Matkan varrella on myös pitkospuita ja niin muhkeita jäkälämättäitä, että porot olisivat takuuvarmasti tohkeissaan.
Ja olen ihan varma, että tällaisessa metsässä keijut, haltiat ja menninkäiset viihtyvät.
Annan monta plussapistettä siitä, että Villan rengasreitti kulkee pitkälti alueelle aikojen saatossa muodostuneilla metsäpoluilla. Reitti tuntuu siksi luonnolliselta osalta ympäröivää metsää. Itse pidän kinttupoluista, jotka kiemurtelevat maastonmuotojen mukaan, en niinkään leveistä sorateistä.
Reitti on merkitty selkein opastein, joten polulla oli helppo pysyä. Johtopäätökseni perustuu osuuteen, jonka tällä kertaa kuljimme.





Villan rengasreitti lapsen kanssa
Villan rengasreitin 2,5 kilometrin pituus on sopiva lapsiperheen luontoretkelle Naantalissa. Koska reitti ei kuitenkaan ole tasainen, vaan kunnon metsäpolku kallioineen, juurakoineen ja pitkospuineen, on hyvä varata kunnolla aikaa ja perheen pienimmille kantorinkka, jos tutkimusretkeilijän jalat väsähtävät. Rattailla ei oikein reitillä pääse etenemään, joten kantoreppu tai -rinkka on fiksumpi veto.
Meidän kaksivuotiaamme olisi hyvänä päivänä varmasti kulkenut suuremman osan reitistä itsekin, mutta tällä kertaa retkeilymotivaatio päätti jäädä jonnekin parkkipaikan ja metsän väliin. Taaperoretkissä kun reitin ilmoitettu kilometrimäärä ja todellinen eteneminen ovat kaksi aivan eri mittayksikköä. Tällä kertaa taaperoa kiinnostivat enemmän puolukat – en ole koskaan nähnyt lastani niin keskittyneenä kuin puolukkapuskan äärellä.



Villan uimapaikka ja laavu
Villan rengasreitille pääsee kätevästi Villan tilan uimapaikan parkkialueelta, jossa on pysäköintitilaa useammallekin autolle. Bussill ei pääse aivan reitin tuntumaan tietääkseni kovin kätevästi, joten kohde sopii parhaiten pyörällä tai autolla liikkuvalle.
Uimapaikan läheisyydessä on myös laavu, jossa voi tehdä tulet. Retkelle kannattaa ottaa mukaan omat tulentekovälineet ja polttopuut. Tulentekoa suunnitellessa on luonnollisesti aina tarkistettava myös voimassa olevat metsäpalovaroitukset ja muut mahdolliset rajoitukset.



Villan rengasreitti lyhyesti
Villan reitti
sijaitsee Luonnonmaalla Naantalissa ja on pituudeltaan noin 2,5 kilometriä. Reitti kulkee pääosin metsäpoluilla vaihtelevassa maastossa, jossa on kallioita, havu- ja kangasmetsää ja pitkospuita. Lähtö- ja päätepisteenä toimii Villan tilan uimapaikan alue, jonka läheisyydessä on myös laavu.
Pitemmälle retkelle haluava voi yhdistää Villan alueen polkuja Haijaisten Silmu -luontopolun suuntaan, jolloin retkelle saa enemmän mittaa.
Meidän retkemme jäi tällä kertaa vähän tyngäksi, mutta eikös kesken jäänyt mutta mukava retki olekin paras mahdollinen syy palata samaan paikkaan?. Villan metsiin palaamme siis vielä, seuraavalla kerralla toivottavasti koko rengasreitin verran.


Vastaa