Avainsana: Kellostapuli
-
Kellostapulia kohti jouluaattona
Yksi jouluperinteistä on ehdottomasti ylitse muiden, ja se on tietenkin aamupäivästä ulkoileminen hangessa. Noh, pidän myös kynttilöiden polttelusta, äidin tekemästä riisipuurosta sekametelisopan kera, Lumiukosta, joulurauhan julistuksesta, joulukuusen lempeyden nauttimisesta, joululaulujen tahdissa laulamisesta… Mutta jonkin sortin ulkoilu on olennainen juttu, jotta ensinnäkin selviää jouluähkystä, joka on väistämätön osa joulua. Ja muutenkin talvi loihtii hulppeat puitteet liikunnalle…
-
Kiirunankieppi
Luulin pitkään lapsena, että Kiirunankieppi tarkoittaa jotain luontopolkua, joka sijaitsee Kiirunassa. Tunsin itseni vähän vähä-älyiseksi, kun jossain vaiheessa kuulin, missä Kiirunankieppi oikeasti on. Sehän on tietenkin Äkäslompolossa. Eikä sillä ole mitään tekemistä Kiirunan kanssa, vaan polku on saanut nimensä pohjoisen paljakoilla tuntureilla ja vuorilla viihtyvän metsäkanalinnun mukaan. Kiirunankieppi kiemurtelee aivan Ylläksen, Kellostapulin ja Keskisenlaen tuntumassa.…
-
Kellostapuli
Kellostapuli kohoaa Ylläksen ja Keskisen laen tuntumassa vähän päälle viidensadan metrin korkeuteen. Kellostapuli on terävine reunoineen varsin helposti tunnistettava tunturi muiden Ylläksen alueen tuntureiden joukossa. Pieni mutta yllätyksellinen Kellostapuli on todella mielenkiintoinen patikoinnin kohde. Kellostapulia vastapäätä lepää uljas ja arvokas Kesänkitunturi, ja näiden kahden tunturin välissä lekottelee taivaan sineä ja tuntureiden kivisiä kylkiä heijasteleva Kesänkijärvi.…