Avainsana: Nötö
-
Juhannus ja Nötö, lyömätön yhdistelmä
Paras mahdollinen tapa aloittaa kesäloma on mielestäni suunnata joko kotikylän tuntureille tai telttailemaan Turun saaristoon. Tunturituulen ujellus ja meren aaltojen voimakas kuohunta ovat kumpainenkin erinomaisia lääkkeitä siihen, että arjen ajatukset saa siirrettyä pois mielestä. Näin sain taas todeta, kun perinteikäs kesäreissumme Nötön saarelle alkoi: Nötö oli aivan yhtä ihana, lämmin ja vastaanottavainen kuin ennenkin. Nötön…
-
Nötö elokuussa
Meillä on ollut muutaman vuoden ajan perinteenä käydä telttailemassa Nötön saarella. Niinpä elokuun alkupuolella, kun kesälomamme alkoivat, oli aika hypätä yhteysalus Baldurin kyytiin ja suunnata saariston syleilyyn. Vaikka jo muutaman kerran olemme käyneet saarella, jokaisella visiitillä Nötö tekee yhtä suuren vaikutuksen. Nytkin ”viimeinkin” oli ensimmäinen sana, joka pulpahti mieleeni lenkkareideni koskettaessa Nötön asfaltoitua satamaa, sillä…
-
Nötö kutsui, me vastasimme
Meillä on merimiehen kanssa muodostunut perinteeksi käydä vähintään kerran kesässä telttailemassa Nötön saarella. Nötö on mainion sijaintinsa ansiosta ollut kautta vuosisatojen ajan merkittävä kaupankäynnin ja myös sosiaalisen kanssakäymisen tukikohta. Idyllisen kylämaiseman lisäksi Nötön maisemaan kuuluvat aaltojen uurtamat rantakalliot ja niityt, joilla maisemoinnista vastaa ylämaankarja. Nötöstä erityisen tekevät runsaat ja rehevät metsiköt. Sanoisinkin, että Nötö on…
-
Nötön saari kesäkuussa
Nötön saari on mielestäni yksi kauneimmista paikoista Turun saaristossa. Saarella kohtaa niin karua kauneutta kuin vehreää yltäkylläisyyttä – Nötö on yhtä kuin jääkauden kuvioittamia kallioita, meren suolaista tuoksua, rehevää kasvistoa, suomaisemaa, käkkyrämäntyjä ja idyllistä niittymiljöötä. Saarella on upeita näköalapaikkoja, tuuheita havumetsikköjä, perinnemaisemasta huolehtivaa ylämaankarjaa ja ohikulkijoita mulkoilevia lampaita. Luontoäiti on jääkaudella leikitellyt Suomenmaassa estoitta, ja…
-
Juhannuksena Nötön saarella
Meidän juhannukseemme kuului auringonlaskuja ja -nousuja, merituulen kohinaa ja aaltojen keinuntaa. Käpyjen tipahtelua teltan kattoon, sukujuurten tutkimista ja meriharakan kertomuksia. Meressä pulahtelua, puusaunan lämpöä ja teetä (vähän myös valkkaria) kuksasta. Parikymmentä talsittua kilometriä päivässä, näköalapaikkoja ja saniaisisten sekaan sukeltamista. Luikertelevia käärmeitä, pikkuruisia hiiriä, varjoon hakeutuvaa ylämäänkarjaa ja villapöksyisiä lampaita. Sääskenpuremia, takkukekoja (ja oksia) hiuksissa ja…