Joskus kyseenalaistan elämänvalintojani ja ihmettelen, miksen vaan voisi olla tekemättä älyvapaita asioita.
Kyseinen ajatusleikki hiipii mieleeni jokaisella kerralla, kun kipuan naama punaisena Pirunkurun kautta kohti Kesänkitunturin huippua. Se iskee aina tietyssä kohdassa, vähän ennen huippua, mutta kestää noin nanosekunnin ajan. Ei niin upeissa maisemissa voi olla kuin yksinkertaisesti onnellinen.
Kesänki on nimittäin yksi suosikkipaikoistani maailmassa, ja Pirunkuru on ihan loistava paikka itsensä haastamiseen. Syke nousee, kun kivistä kurua pitkin yrittää suunnata eteenpäin hätkähdyttävän kauniissa miljöössä. Kurusta selvinneenä on mahtava olo. Näkymät ovat upeat, ja hikipisarat ovat yhtä kuin onni.
Eräänä heinäkuisena päivänä, kun lämpöasteet kipusivat mielestäni jo helteeksi laskettaviin lukemiin eli parinkymmenen pahemmalle puolelle, lähdin kohti Kesänkitunturin huippua Pirunkurun kautta. Kesänki on mystinen paikka, jonka laella tuntee melkeinpä siirtyneensä Suomen maisemista jonnekin utopiaan. Tunturilla on korkeutta 517 metrin verran, ja se näyttää vähän pötköttelevältä mäyräkoiralta. Vastarannalla kohoaa uhkea Kellostapuli, ja taustalla kurkkivat ylväs Ylläs ja sen matalampi huippu, pitkäselkäinen Keskisenlaki. Mahtipontisten tuntureiden juurella arvokkaasti makoileva Kesänkijärvi on sekin kovin kaunis näky.
Pirunkuru on välillä vähän pirullinen tunturirotko; maasto on paikoitellen todella jyrkkää ja kivet saattavat olla liukkaat sateisella kelillä, joten asialliset kengät ja edes jonkinlainen pohjakunto ovat edellytys Pirunkurussa patikointiin. Olosuhteet olivat reissuni aikana vaihtelevat, kuten tunturissa tuppaa käymään – säätiedotusten sijaan kannattaakin tuijotella säännöllisesti taivasta ja tarkistaa, millaisia pilvisaattueita taivaalla purjehtii. Hetkittäin tunturit kätkeytyivät utuisen usvaverhon taakse, mutta pian aurinko taas lekotteli taivaalla.
Aloitin oman patikkani Äkäslompolon mettiköistä, mutta suuntasin kohti Kesänkitunturia mukailevaa Tähtipolkua, joka on mitaltaan kaiken kaikkiaan kahdeksisen kilometriä – se kulkee Pirunkurun läpi Kesängin huipun tuntumaan ja siitä Tahkokurun kodalle. Sekä Tähtipolulle että Kesänkijärveä kiertävälle Hillapolulle pääsee Kesänkijärven parkkipaikalta. Hillapolku on jyrkempään ja varsin kivikkoiseen Tähtipolkuun verrattuna huomattavasti tasaisempi maastoltaan, joten se soveltuu esimerkiksi vähemmän patikointiin tottuneille tai liikuntarajoitteisille. Molempien polkujen varteen on lisätty mielenkiintoisia opastetauluja, joihin on raapustettu tietoa tunturiluonnosta.
Pirunkurussa ja Kesängille kiikkuessa tulee väkisinkin pohtineeksi, kuinka hurjat voimat jääkaudella ja luonnolla ovat olleet. Nykyiset tunturit ovat muinaisen poimuvuoriston, Svekokarelidien, jäänteitä, ja historian saatossa jääkausi ja meren aallot ovat muovanneet tunturimaisemaa.
Pirunkurun kivikossa kasvisto on suht vähäistä, mutta Kesänkitunturin rinteillä sen sijaan kasvillisuus on runsaampaa; maasto on etenkin loppukesästä pehmeiden mustikkavarpujen peittämä, ja muutama mänty sinnittelee tunturituulen ankarasta puhurista huolimatta.
Kesällä Kesängin ja eritoten Pirunkurun puoleisen rinteen karu kauneus ja loputon kivimeri mykistävät. Huipulla ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka mahtava Äkäslompolon seutu on. Jokaisena vuodenaikana ainutlaatuinen luonto on täynnä kauneutta – vaikka kuinka monta kertaa samoissa maisemissa kävisi, luonto on jokaisella kerralla erilainen ja aina yhtä hämmentävä.
Kesänki on ehkä minun mansikkapaikkani, ja Pirunkuru on parhautta.
Vastaa