Helmikuun ensimmäinen aamu käynnistyi kuksakahvilla Utön saarella ja jatkui parin päivän verran raikkaassa meri-ilmastossa. Ei hassumpi tapa käynnistää uusi kuukausi, sanoisin! Kuukausi puolestaan päättyi kosken kuohuvien tarinoiden kuuntelemiseen, eikä suinkaan esimerkiksi karkauspäivän kosintahommiin. Tosin jälkikäteen tulin pohtineeksi, että minullahan olisi ollut mainio mahdollisuus saada uudet rukkaset ja hamekangasta.
Paras ja kaunein auringonlasku oli ehdottomasti Utössä. Pilvisen ja sateisen päivän päätteeksi luontoäiti hemmotteli meitä henkeäsalpaavan kauniilla auringonlaskulla, joka maalasi pienen Utön kylän kullalla ja täytti taivaankannen purppuralla. Onko mitään kauniimpaa kuin vain istua ja katsoa, kuinka aurinko laskee jonnekin horisontin taakse (ja teletapit käyvät nukkumaan)?
Paras uutinen oli ehdottomasti se, että armas merimieheni huomasi olevansa sukua ihmemies MacGyverille. En ollut yllättynyt uutisesta, sillä olen aina tiennyt merimiehen olevan koko lailla ihmeellinen.
Helmikuuta leimasi ainakin allekirjoittaneen elämässä suuri kaipuu luonnonhelmaan, joten retkeilykartan plärääminen oli työlistalla aika monena iltana. Paras luontoretki sijoittui Rehtsuolle, jonka hellässä huomassa kulkiessa tuli hyvin kodikas ja lämmin olo. Lämpöä lisäsi luonnollisesti kahvi, joka maistui onnellisuudelta katoksen alla nautittuna. Onko oikeastaan maailmassa olemassa mitään parempaa kuin se, että voi viettää tärkeän tyypin kanssa hetken ulkosalla?
Paras talvihetki oli Nautelankoskella. Helmikuun viimeisenä lauantaina Nautelankoski kuohusi ja vitivalkoinen, koskematon lumi reunusti jokea. Taivaan värisävyt vaihtelivat pastellisinisestä syvään harmaaseen. Kuinka kaunis luonto voikaan olla!
Paras matka suuntautui suht lähelle eli Helsinkiin. Oli oikein miellyttävää poistua vuorokaudeksi Turun näyttämöltä ja käveleskellä ihan turistina pitkin pääkaupungin katuja. Välillä pitää lähteä, jotta voi tulla takaisin ja nauttia kodin lämmöstä ja rauhasta. Ystävällisin terveisin introvertihtava jääkaappiaforisti ’87.
Helsingistä puheen ollen paras keikka oli Royal Republicin veto Tavastialla. Kyllä ruotsalaiset vaan osaavat – bändin esitys oli silkkaa ilotulista alusta loppuun.
Paras harrastus helmikuun ajalta oli laskiaispullien mussutus. Pulla, kerma ja mantelimassa tai hillo innostavat holtittomaan mässäilyyn. Meillä Kolarissa harrastukseen kuuluu olennaisesti hillotäyte, mutta Turussa olen altistunut mantelimassan vetovoimalle ja ymmärtänyt, että se itse asiassa sopii jopa paremmin pullan kaveriksi. Turun parhaimmat laskiaispullat löytyvät periksiantamattoman ja sangen tieteellisen tutkimustyöni perusteella Caffé Siriuksesta ja Qwenselistä.
Paras lounas oli ehdottomasti Bagel Housessa syömäni bagelin ja salaatin yhdistelmä. Olin kuullut lähinnä ylisanoja Bagel Housen herkullisista antimista, minkä vuoksi piti käydä tietenkin itse testaamassa tilanne. Oli jumalaisen hyvää – taisi uusi lempparilounaspaikka löytyä!
Parhaita museokokemuksia oli oikeastaan kaksi – meinasin pudota pyrstölleni silkasta hämmennyksestä Sinebrychoffin taidemuseossa, sillä 1600-luvun hollantilaistaiteilijoiden teosten äärellä suistun onnellisuuspuuskassani täysin henkilökohtaiselta kiertoradaltani. Sama pätee kaikkeen, mikä liittyy renessanssiin, ja taidemuseoon on juurikin koottu eurooppalaisen taiteen helmiä suosikkiaikakausiltani. Kirsikkana kakun päällä yhden maailmankaikkeuden lahjakkaimman taiteilijan eli Albert Edelfeltin teokset sykähdyttivät, kuten itse taidemuseorakennus. Myös luonnontieteellinen museo elefantteineen, dinosauruksineen ja hienoine näyttelyineen oli arvoituksellinen ja kiehtova.
Sinne meni taas yksi kuukausi, ja tilalle on astunut yksi kivoimmista kuukausista. Toivottavasti maaliskuu tuo mukanaan koronakaaoksen sijaan aurinkoa, valoa ja minulle kakkua, sillä minulla on syntymäpäivä, jonka aion unohtaa. Kakkua en silti unohda. Synttäreistä viis, kakkua mulle pliis. (Ja lähipiirille vinkiksi, että haluan koiran. Ja kissan. Eikun saman tien kaksi koiraa ja kissan. Niin, ja laaman, koska miksei.)
Vastaa