Soon kesä nyt – tai näin olen kuullut todettavan kesäkuun käynnistyttyä – mutta palaan vielä hetkeksi kevään kulkuun. Koska enhän toki ole vielä tarpeeksi hehkuttanut blogissani keväisiä auringonlaskuja, joka vuosi yllättävää vihreyden ryöpsähdystä, lintujen laulua ja kotikuntani yleviä tuntureita.
Ja kun kotikunnastani tuli puhetta, aloitetaan koko kevään parhaimmasta tapahtumasta, nimittäin reissusta kotiseuduilleni. Viikko kotona vierähti aivan liian nopeasti, kun hengailimme tuntureiden juurella, kuuntelimme kotirannassa joen virtausta ja yritimme toipua ähkystä – äitini filosofia on ruoka-asioissa se, että enemmän on ehdottomasti enemmän. Ja mitä enemmän, sitä parempi. Tunturilappilainen äiti on synonyymi vieraanvaraisuudelle.
Kävimme Kellostapulissa, Kukaksella ja ihan vaan kotivaaroillani. Lempiharrastukseni eli Äkäsjoen tulvaseuranta oli vahvasti läsnä arjessamme. Meille sattui sopivat ulkoiluilmat – monesti toukokuussa Kolarin suunnalla on mukavan lämmintä ja aurinkoista, ja lumi sulaa silmissä. Mikä parasta, oli taivaallisen hiljaista, sillä toukokuu ei ole sesonkiaikaa. Koira nautti lintujen jahtaamisesta, joessa pulikoinnista ja siitä, että pöydän alle putosi sopivasti lihapalasia.
Ensimmäisessä lauseessa mainitsin, että auringonlaskujakin tuli ihasteltua. Yksi sateinen päivä huipentui nättiin auringonlaskuun Liedon Vanhalinnan linnavuorella, ja kiva auringonlasku oli myös merellä. Kävin nimittäin ihan seku vain laivalla, ja kaunista oli!
Juoksurintamalla on kulkenut hyvin ja ei niin hyvin. Tavoitteeni on saada kymppi juostua tänä kesänä. En ole moneen vuoteen edes yrittänyt juosta kuutta kilometriä pitempää matkaa, koska mahani ei ole ollut ihan parhaassa mahdollisessa kuosissa, mutta tavoitteeni on nyt todella lähellä. Jouduin ottamaan parin viikon huilitauon keskellä parasta (mielestäni) juoksukautta eli huhti-toukokuun vaihdetta, koska refluksin ja ärtyneen suolen oireyhtymän yhdistelmä osoitti ilkeämmän puolensa, mutta juoksureiteilleni palattuani juoksin vain ihan hitusen alle 10 kilometriä ja aikatavoitteessani. Tämä on mitättömän pieni asia ihmiskunnassa, mutta valtava egobuustaus minulle.
Sitten eräs Vimpelin velho saapui kylään, ja sain tekosyyn tehdä pavlovaa, joka on suklaan, lakun, korvapuustin, sitruunaisen juustokakun ja tiramisun ohella lempiherkkuni. Parasta on, jos pavlovaan saa yhdistettyä vähän suklaata tai lakua.
Toki Turussa asuvan kevään kuuluu myös kirsikkapuiden kuvaaminen. En malttanut olla käymättä jokirannassa kukinta-aikaan, vaan hoidin kansalaisvelvotteeni ja jonotin päästäkseni kuvaamaan kukkia, koska näin toimii järkevä ihminen. Sama pätee myös omenapuiden kuvaamiseen. Joka vuosi puiden kukkameri yllättää ja innostaa.
Kevääseen mahtui myös hääsuunnittelua, Euroviisuja ja kiekkohuumaa. Näin 80-luvulla syntyneelle, katkerat finaalitappiot nähneelle penkkiurheilijalle vuosi 2022 painuu mieleen loistokkaana kiekkovuotena.
Kevät oli kiva, ja mikä parasta, kesä on tulossa. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että jokusen viikon hellekärsimyksen jälkeen on taas kauneimman vuodenajan eli syksyn vuoro!
Vastaa