Hupsista, kesän kiireissä on melkein unohtunut koko blogin olemassaolo.
Kesä 2022 on minun universumissani ollut mukavan täynnä kaikkea kivaa, kuten jätskiä, juoksulenkkejä ja lähimettässä kulkemisia. Hauskoja retkiä, ystäviä ja sukulaisia, häiden ja häämatkan suunnittelua sekä kotituntureita.
Kesäkuussa yksi parhaimmista tapahtumista oli ehdottomasti reissu Äkäslompoloon. Melkein meinasi olla kuuma kesäkuun auringon paahtaessa lapinjuntin niskaan, mutta hyvässä serkkuseurassa perinteiset reissut Kellostapuliin ja Kukastunturiin olivat erityisen mukavat, ja lisäksi kävin ihastelemassa kotikuntani tuntureita naapurikylän puolella Aakenustunturilla. Kotivaaroilla näkyi pari varovaista poronvassua, ja kullerot ja rentukat olivat kotirannalla kultaiset.
Sen sijaan junamatka Turusta Kolariin ei ollut kultainen, vaan hikinen ja tuskainen – satuimme koiran kanssa matkustamaan juuri sinä päivänä, kun VR:llä oli vähän kaaosta päällä ratatöiden vuoksi. Matkustaminen vanhassa makuuhytissä, jonka lämpöasteet ylittävät kolmekymmentä astetta, eikä ilmastoinnista ole tietoakaan, ei ollut kovinkaan kiva kokemus koiran kanssa. Enkä varsinaisesti nauttinut korvaavien junabussien odottamisesta parin tunnin ajan vain huomatakseni, ettemme mahtuisi hurtan kanssa kyytiin. En ehkä ihan heti ole lähdössä Kolariin ja takaisin jumalla, mutta joka tapauksessa pääsin kuitenkin käymään kotona tärkeissä paikoissa tärkeiden tyyppien kanssa. Ja se merkitsee eniten!
Tuskainen oli myös viikonlopun mittainen festarointi – kahden vuoden odottamisen jälkeen oli festarihommien aika. Amorphis, Jinher, Heilung ja Insomnium tekivät minuun suurimmat vaikutukset, mutta oli myös mielenkiintoista kuunnella A.W. Yrjänän pohdintoja Tuska-foorumilla. Tänäkin vuonna Tuska oli tuskaisesta helteestä huolimatta mahtava kokemus, ja lisäksi ehdimme myös turreilla vähän Helsingissä – kävimme Musiikkimuseo Famessa ja söimme jätskiä.
”Elämä on ihmisen parasta aikaa”, totesi ystäväni kyläillessään Turussa. Kävimme yhdessä Tuorlan metsässä, Kuusiston piispanlinnan raunioilla, Kakolan museossa ja jossain hörhöilyn mielentiloissa. Kiitos vielä seuralaiselle seurasta!
Peaky Blindersin, lempisarjani, viimeinen sesonki oli vähän pettymys, mutta muutaman vuoden jäljessä muuta ihmiskuntaa olen koukuttunut Stranger Things -sarjaan. Koukutuin myös kuvaamaan kesäkuun alussa Pukkipalon reitillä Kurjenrahkan kansallispuistossa pitkospuita, tupasvilloja ja pitkospuita sekä tassunjälkiä ja pitkospuita.
Yhtenä viikonloppuna kävimme seikkailemassa merimiehen juurilla Tenholan vehreissä maisemissa ja samalla reissulla piipahdimme myös Raaseporin linnanraunioilla. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt kyseisessä paikassa, enkä ollut osannut oikein lastata suuria odotuksia. Paikan päällä kuitenkin useimmiten käyttämäni sana taisi olla ”vau”, sillä linnanrauniot puhuttelevat rappioromanttista historianörtin sieluani. Vakuuttunut oli myös spanielimme, joka ihan muina linnanneitoina otti linnaa ympäröivän piha-alueen haltuunsa suvereenein ottein.
Tähän mennessä kesä 2022 on ollut kiva. Mikä parasta, kesäloma on vielä edessä, joten luvassa on elämysten nappaamista!
Vastaa