Kävimme kesäkuun alussa Kurjenrahkan kansallispuistossa ja valitsimme reitiksemme Pukkipalon kierroksen. Kun kotiin palattuani kävin läpi ottamiani kuvia, pitkospuut olivat pääosassa. Pukkipalon reitillä on paljon nähtävää – suoalueita, rämeikköjä, tiheitä kuusikkoja ja kauniita aarnimetsiä – mutta minä kuvasin pitkospuita sivusta, pitkospuita läheltä, pitkospuita ja tassunjälkiä, pitkospuita ja tupasvilloja. Onnittelen merimiestä joka päivä siitä, että hän saa nauttia loistavasta seurastani elämänsä jokaisena päivänä.
Tänä vuonna tulee täyteen kymmenen vuotta siitä, kun muutin Turkuun, mutta olen tänä aikana tainnut käydä Pukkipalon kierroksella vain pari kolme kertaa. Olikin syytä käydä verestämässä muistoja ja käydä kuulemassa vanhojen puiden tarinoita. Reitillä on nykyään oranssit reittiopasteet (tai näin on ollut jo vuodesta 2018), joten kierroksella ei tarvinnut katsoa kertaakaan kartasta sijaintia. Pukkipalon kierrosta suositellaan kuljettavaksi vastapäivään, ja näin me teimme.
Jos reitille lähtee Pukkipalon parkkipaikalta, mittaa reitille tulee kuusi kilometriä. Jos haluaa kulkea vähän pitemmän, noin 9 kilometrin pituisen ympyräreitin, lähtöpaikka on Rantapiha. Pukkipalon kierros kuuluu suurimmaksi osaksi Kuhankuonon retkeilyreitistöön, mutta parin kilometrin verran reitti mutkittelee Kurjenrahkan kansallispuistossa.
Pukkipalon kierros sopii eritasoisille kuntoilijoille. Reitin varrella on eväspaikkoja ja kuivakäymälöitä Takaniitunvuorella reitin eteläisessä päässä, pohjoisosassa Lakjärvellä sekä Rantapihalla. Reitti on ilmeisen suosittu, tosin meillä kävi tuuri, eikä ollut juurikaan muita retkeilijöitä liikkeellä.
Vähän hengästymistä saa, kun kiikkuu Paltanvuorelle, jonka laella on evästaukoon soveltuva penkki. Lähes silmänkantamattomiin ulottuvaa metsämaisemaa ihastellessa sielu lepää, varsinkin jos lempeä tuuli sattuu viilentämään poskipäitä.
Koska Pukkipalo on osa kansallispuistoaluetta, ei ikimetsää hakata piloille; ikivanhoissa aarnikuusikoissa luonto on saanut vapaasti muovautua sellaiseksi kuin se nyt on. Aarnialueella kaatuneet puut lahoavat vähitellen ja antavat kodin monelle sieni- ja hyönteislajille. Pystyssä nippa nappa pysyvissä mutta lahoamisprosessia käyvissä puissa viihtyvät esimerkiksi erilaiset tikat, jotka naputtavat keloutuviin puihin kolojaan. Vuonna 1998 Kurjenrahkan aarnimetsä julistettiin suojelluksi, kun varsinainen kansallispuisto sai alkunsa.
Pukkipalon metsissä ei näy hirveästi lehtipuita, vaan männyt ja kuuset ovat vahvasti enemmistössä. Kesäkuisena päivänä auringon valosäteet pääsivät juuri ja juuri sujahtamaan tiiviisti kasvavien puiden lomasta.
Hetkittäin vain vanhojen puiden aavemainen narina oli ainut ääni, jonka kuulimme spanielin puuskutuksen lisäksi. Neidillä oli kiirus päällä haistellessaan metsän siimeksessä asuvien eläinten jälkiä.
Oli kiva reissu. Pukkipalon kierros on mukavan monipuolinen ja helppo retkikohde. Jospa seuraavaan Pukkipalon kiertelyyn ei menisi yhtä monta vuotta.
Reitistä saa lisätietoa esimerkiksi Kuhankuonon retkeilyreitistö- sivulta.
Vastaa