Häämatkamme kolmantena päivänä oli vuorossa maailman eeppisin minivaltio eli Vatikaanivaltio. Vain 44 hehtaarin suuruista Vatikaanivaltiota ei omaksi valtioksi hevillä erottaisi, sillä piskuista valtiota ympäröi Rooma.
Tiber-jokea mukaillen Vatikaanivaltiota kohti
Kuljimme Vatikaanivaltiota kohti Tiber-jokea mukaillen. Minulla oli suuret odotukset Vatikaanivaltion nähtävyyksiä kohtaan, mutta jo Ponte Sant’Angelon eli Pyhän enkelin sillan ylittäminen ennen valtionrajan vaihtumista sykähdytti; enkeleiden silta on auttanut roomalaisia Tiber-joen ylittämisessä jo vuodesta 134 lähtien.
Matkan varrella söimme ja kävimme hurmaavissa putiikeissa. Tiesittekö, että Roomassa on aika eeppinen fantasianörtin putiikki, josta löytää ihan kaikkea mahdollista esimerkiksi Taru Sormusten herrasta -tai Harry Potter -fiilistelyyn? Storia e Magia on paikka, jonne voisin muuttaa vaikka saman tien.
Pietarinaukio ja Pietarinkirkko
Ja sitten oli aika astua Pietarinaukiolle. Olimme varanneet opastetun kierroksen Pietarinkirkkoon, mikä oli erinomainen idea – Pietarinkirkko on ehdottomasti paikka, jossa saa enemmän irti taitavan oppaan avulla.
Vatikaaniin menevää ohjeistaisin saapumaan todella hyvissä ajoin pelipaikalle, myös sesongin ulkopuolella. Ja ehdottomasti hankkimaan ennakkoliput, jos haluaa tutustua paikkoihin. Kuten aiemmassa Rooma-postauksessani mainitsin, museoita ja nähtävyksiä varten kannattaa ehdottomasti varata liput ennakkoon myös varsinaisten turistisesonkien ulkopuolella. Myös turvatarkastuksiin on hyvä varata rutkasti aikaa – Pietarinkirkon-lipuissamme oli maininta, että paikalle suositeltaisiin saapumista jo tunti ennen opastetun kierroksen alkamista. Me noudatimme ohjeistusta ja onneksi näin, sillä turistijono oli ihan loputtoman pitkä. Aurinko paahtoi armottomasti suojattomalle, varjottomalle aukiolle, joten kyllä suomalaista talvi-ihmistä koeteltiin. Merimies oli ottanut sateenvarjoon mukaansa, joten sen avulla saimme vähän suojaa auringon porotukselta. Muuten kaltaiseni ei-aurinkoihminen olisi ehkä ehtinyt nahistua ihmisgrillissä.
1600-luvulla rakennettu Pietarinkirkko, yksi maailman suurimmista kirkoista, on upea yhdistelmä renessanssia ja barokkia. Vaikka olin valmistautunut kauneuteen, runsaus ja yltäkylläisyys silti yllättivät. Renessanssinörttä ilahdutti nähdä Michelangelon käden jälki. Paavien muistomerkit, Ruotsin kuningatar Kristiinan monumentti, pyhimyspatsaat ja kaikki kulta ja krumeluuri saivat minut haaveilemaan mahdollisuudesta rakentaa silmät takaraivoon.
Vatikaanin palatsi eli Apostolinen palatsi
Matka jatkui Vatikaanin palatsiin, jota kutsutaan myös Apostoliseksi palatsiksi. Palatsin kirjasto olisi ollut todennäköisesti mielenkiintoinen kokemus, mutta Vatikaanin museon taidekokoelmat riittivät sammuttamaan taidehistoriajanon. Jos Eremitaasi Pietarissa oli mahtipontisuutta tursuileva kokemus, oli Vatikaanin museo ihan omaa luokkaansa. Se vaan, että turisteja oli ihan valtavasti, eikä hitaasti etenevässä ja hyvin tiiviissä turustiletkassa auttanut pahemmin pysähdellä. Tosin vaikkei turistivyöryä olisi ollut, en todennäköisesti olisi muistanut ottaa juurikaan kuvia – nyt saldona oli ehkä kokonaista pari kuvaa, sillä keskityin vain historiaan.
Sikstuksen kappeli oli upea, ehkä yksi elämäni hienoimmista hetkistä. Olen jo pohjustanut aiemmin blogissani, että renessanssi on minusta syystä tai toisesta yksi kiehtovimmista historian aikakausista, minkä vuoksi olin aika into piukassa. En toivon mukaan koskaan tule unohtamaan sitä tunnetta, kun pääsin viimeinkin näkemään ihan paikan päällä Michelangelon Viimeisen tuomion, joka upeine yksityiskohtineen ja rikkaine sävyineen oli kauniimpi kuin yhdessäkään renessanssidokumentissa tai -kirjassa. Olisin mieluusti ottanut kuvia upeasta kappelista, mutta kuvaaminen on kielletty – silti jotkut sankarit vaan päättivät ottaa selfieitä kallisarvioisen teoksen alla.
Travesteren kaupungionsa Roomassa on ruokaparatiisi
Nälän muistuttaessa olemassaolollaan aloimme hakeutua kohti Italian rajoja Trasteveren kaupunginosaa, jonka olimme edellisiltana todenneet erinomaiseksi ruoka-alueeksi. Ensin kuitenkin oli etukäteisjälkkärin aika – merimies oli selvittänyt, että Güntherin gelato olisi parasta, eikä internet ollut väärässä. En ole koskaan syönyt niin hyvää jäätelöä, ei edes Annas pepparkaksglass -upeus yllä samalle tasolle. Myös Trasteveren alue ansaitsee kunniamaininnan, sillä alueella on todella kivoja ravintoloita ja ihanan rento tunnelma.
Santa Maria in Trastevere
Trasteveressa ennen pizzaähkyä kävimme yhdessä Rooman vanhimmista kirkoista, joka on nimeltään Santa Maria in Trastevere. Kirkkoa alettiin rakentaa 200-luvulla, ja siihen on tehty lisäyksiä vuosisatojen kuluessa. Kirkossa oli lempeä, rauhallinen tunnelma, vaikka vain lyhyen kävelymatkan päässä Rooman keskusta kuhisi.
Fabricuksen silta iltavalaistuksessa
Ei liene yllätys, että Roomassa on toinen toistaan upeampia ja romanttisempia siltoja, jotka ovat olleet osa kaupunkia vuosisatojen tai jopa -tuhansien vuosien ajan. Iltavalaistuksessa taianomaiselta näytti Fabriciuksen silta, jonka rakenteita on peräisin 100-luvulta.
Seuraavana päivänä oli edessä ikävämpi tilanne eli heippojen sanominen Roomalle. Matka kohti Amalfin rannikkoa odotti, joten seuraavassa blogitekstissä kirjoitan enemmän Ravellosta, Tyrrheanmeren rannikolla sijaitsevasta pienestä ja idyllisestä kaupungista.
Vastaa