JOKIVARRESTA

Häämatkamme oli kokonaisuudessaan upea elämys, mutta yksi reissumme kohokohdista oli ehdottomasti Amalfin rannikolla ja Salernon maakunnassa sijaitseva idyllinen, pittoreski Ravello. Vaikken olisi ihan hirmuisen mielelläni sanonut heippoja Roomalle, jossa olimme viettäneet pari ihanaa päivää, odotin pienen rannikkokaupungin näkemistä melkein yhtä innokkaasti kuin suklaalevyn avaamista perjantai-iltana eli aika nolottavan paljon. Häämatkaa suunnitellessamme Amalfin rannikko tuntui luontevalta matkustuskohteelta, ja nettisurffailun perusteella tukikohteeksi valikoitui Ravello. Eri lähteet kuvasivat kaupunkia kauniiksi mutta rauhalliseksi paikaksi, mikä kuulosti justiinsa hyvältä häämatkailijoiden mielestä.

Lähdimme Roomasta Amalfin rannikkoa kohti junalla, ja vain muutamassa tunnissa juna vei meidät perille ensimmäiseen välietappiin eli Salernoon. Junamatkan aikana saimme nähdä harvinaisen kauniita maisemia – ei nyt ihan joka päivä elämässäni ole mahdollisuutta matkustaa aivan Vesuviuksen juurella (melkein meinasin alkaa kirjoittaa jotain Milla Magiasta, mutta hillitsen itseni ja sivuutan aiheen). Salernosta matka jatkui vesiteitse kohti Amalfin kaupunkia, ja vesikyyti osoittautui ihan nappivalinnaksi. Amalfin rannikon kauniit, kuvaukselliset kaupungit olivat kuin koruja syvänsinistä vettä vasten! Suosittelen ehdottomasti hyödyntämään Amalfin lauttayhteyksiä, sillä meren kautta kulkeminen on nopeaa, suht edullista ja maisemat ovat kohdillaan. Sen sijaan taksimatkailua kannattaa harkita, sillä muutamankin kilometrin matka saattaa maksaa järkyttäviä määriä.

Bussimatkustamiseen puolestaan kannattaa tosin kukkulaisissa olosuhteissa suhtautua seikkailuna. Bussimatka Amalfin kaupungista Ravelloon oli lyhyesti sanottuna unohtumaton; näin matkapahoinvointia potevalle kapeita ja mutkaisia kukkulateitä pitkin kaasutteleva ja äkkijarruttava bussi, joka oli ihan tupaten täynnä turisteja, oli aika mieleenpainuva kokemus.

Vähän eri tavalla mieleenpainuva kokemus sen sijaan oli nähdä Ravello ihan ensimmäistä kertaa – kun bussimatka päättyi, meitä odotti maalauksellinen satumaa, jollaista yksi lapinjuntti ei olisi uskaltanut koskaan edes toivoa näkevänsä. Edelleenkin kotikuntani tunturit ovat parhaat asiat maailmassa, mutta herranjestas sentään, kuinka hurmaava Ravello on!

Ihan ensimmäiseksi kirjauduimme sisään hotelliimme, jolle täytyy antaa ihan erityismaininta – henkilökunta oli erittäin ystävällinen, ja meille oli varattu häämatkan kunniaksi huone, josta avautui näkymä merelle. Voin siis meidän häämatkakokemuksemme perusteella lämpimästi suositella hotellia nimeltä La Moresca Ravello.

Kun olin saanut meuhkattua tarpeeksi olevani henkilökohtaisessa paratiisissani, oli aika tutkia Ravellon ihmeitä. Ja niitä riitti – pienessä kaupungissa tunnetuimmat nähtävyydet ovat kävelymatkan sisällä, ja missä tahansa liikkuukin, on vangitsevan kauniin maiseman ympäröimä. Jos ei siis vielä ylisanaryöpytykseni perusteella ole käynyt selväksi, minulla ei ole minkäänsortin objetkiivista näkymystä Ravellosta, vaan se oli rakkautta ihan kertalaakista.

Ensimmäinen kohteemme, Villa Cimbrone, on yksi Ravellon kiehtovimmista nähtävyyksistä. Villa on peräisin 1000-luvulta, mutta erityisesti brittiläispoliitikko Ernest Beckett päätti 1900-luvun puolella laajentaa huvilaa ja sen puutarha-aluetta ja tuoda muun muassa maurilaisia vivahteita huvilan ulkomuotoon, mikä tekee Villa Cimbronesta taianomaisen ja romanttisen.

Villa Cimbrone toimii nykyään yksityisenä hotellina ja ilmeisesti myös överinä hääjuhlapaikkana – paikalla olikin muutama (etenkin yhdysvaltalainen) pariskunta ehkäpä kihlakuviaan ottamassa tai hääjuhliaan suunnittelemassa. Tarkalleen ottaen emme siis ihan huvilan sisätiloihin ängenneet, mutta huvilan puutarhat ovat pääsymaksua vastaan avoinna yleisölle. Puutarha-alue vastaa aika lailla mielikuviani Rivendellistä, joten Taru sormusten herrasta -nörtti oli aika onnellinen.

Villa Cimbronen puutarha-alue oli itsessään jo ihanan tunnelmallinen, eikä edes turistitulva häirinnyt ihan mahdottomasti. Olin odottanut kovasti, että pääsisimme näkemään Villa Cimbronen Terrazza dell’Infiniton, josta avautuva maisema on ehkä yksi maailman kauneimmista. Aurinko oli alkanut jo laskea horisonttiin värjäten taivaan pehmeän pastelliseksi, mikä lisäsi paikan taikaa.

Olisin voinut vain jäädä ihailemaan patsaiden välissä auringossa kimmeltävää Välimerta, mutta seuraava kohteemme ei jäänyt Villa Cimbronelle suinkaan kakkoseksi. Villa Rufolon juuret juontavat 1200-luvulle, tosin Villa Cimbronen tavoin myös Villa Rufolo sai kasvojenkohotuksen 1800-luvulla.

Aivan kuin olisimme astuneet johonkin fantasiakirjaan! Kyllä kelpasi auringonlaskun aikaan kulkea eeppisissä maisemissa ja vieläpä saksalaissäveltäjä Richard Wagnerin oopperan soidessa taustalla – Wagner vieraili aikoinaan Villa Rufolossa ja hurmaantui siitä niin kovasti, että hän sijoitti mielessään Parsifal-oopperansa puutarhan juuri Villa Rufoloon. Tämän vuoksi Villa Rufolossa voi fiilistellä vierailunsa aikana myös oopperaa.

Upeat huvilat ravitsivat historianörtin sielua yllin kyllin, mutta Ravellon kapeilla mukulakivikaduilla tuli historian lisäksi vastaan värikkäitä kukkia ja monta kissaa ja koiraa. Mitä muuta voikaan ihminen kaivata elämäänsä kuin upeita maisemia, kissoja ja koiria ja ruokaa? Ja seuraksi uunituoreen aviopuolison!

Amalfin rannikolla odotti vielä ihmeteltävää, joten seuraavassa postauksessa on luvassa juttua patikoinnista satumaisissa maisemissa. Mutta Ravello on henkilökohtainen paratiisini.