Ajantaju ei ole vahvin ominaisuuteni, minkä olen arvellut johtuvan huonosta matemaattisesta hahmotuskyvystäni. Tai siis täydellisestä kyvyttömyydestäni hahmottaa matematiikkaa ylipäätään. Tai eihän aikakäsitys kulje matemaattisen osaamisen kanssa käsi kädessä, mutta tulipahan aloitettua tämäkin blogiteksti epämääräisellä jorinalla. Pointtina piti olla se, että minulla on vedenpitävä teoria ajan kulusta; alkuvuosi livahtaa jotenkin yhtenä klönttinä ja ihan vahingossa silmien ohi, sitten tulee kevät, joka menee vielä nopeammin, ja sitten on taas joulunodotuksen aika (se alkaa juhannuksen jälkeen).
Toisin sanoen alkuvuosi on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Turussa on hetkittäin ollut jopa ensimmäisiä kevään merkkejä havaittavissa, mutta kirjoitushetkellä Turussa on maa on peittynyt höttöisen pehmeään lumeen. Minua ei se haittaa – talvi on niin ihana ja taianomainen aika, ettei harmita, vaikka pakkaset puraisisivat poskia ja tuuli kuljettaisi punaista nenää vasten lumihippusia vielä hetken. Odotan kuitenkin jo vähitellen kevään saapumista!
Tänä vuonna talvi oli kiva mutta logitahti hidas – noin vuoden päivät leipätyöni on ollut pitkälti kirjoittamista (ihanaa!), mikä näkyy siinä, ettei vapaa-ajalla läppärin kelmeä valo houkuttele puoleensa. Samalla olen vähän kaivannut bloggaamista, sillä blogi on minulle eräänlainen päiväkirja, johon kokoan muistoja retkistä, matkoista ja kivoista hetkistä. Vaikka blogitekstejä ei tule ihan niin säännölliseen tahtiin kuin ideoita olisi, tulen jatkossakin täydentämään blogiani. Jos siis joku vielä käy silmäilemässä blogiani, täällä ollaan!
Mutta tämän blogitekstin aiheena on alkavuuosi ja sen pakettiin pistäminen. Yksi parhaimmista jutuista oli heti tammikuussa Oulussa vietetty viikonloppu upeiden ystävieni seurassa. Oulu on raivannut sydämeeni erityisen tilan itselleen, sillä opiskelin aikoinaan Oulussa viitisen vuotta, ja aina välillä nostalgiapuuskissani iskee vähän kaipuu Oulun suuntaan. Oulussa oli siis kiva käydä, mutta vielä mahtavampaa oli voida viettää rauhassa aikaa tärkeiden ihmisten kanssa.
Alkuvuoden suurin pettymys oli ehdottomasti Lord of the Rings: Rings of Power -sarja. Näytteljäsuoritukset olivat vähän kökköjä, mikä ehkä johtui kömpelöistä ja tylsistä dialogeista, lavasteet näyttivät 90-luvun Xena-sarjasta pöllityiltä, ja miksi ihmeessä sarjaan piti tunkea mukaan joitain esihobitteja, jotka hoilottavat, ettei ketään jätetä yksin harhailemaan, mutta sitten kuitenkin systemaattisesti porukka jättää montakin yhteisön jäsentä yksin harhailemaan? Suhtaudun Tolkienin maailmaan paatoksella, myönnän, joten sarja oli siksi suuri pettymys, eikä tarjonnut Keski-Maahan kaipaavalle mitään muuta kuin myötähäpeää.
Luontohetket sen sijaan harvoin tuottavat pettymystä. Paimion luontopolku oli nätti lumikuorrutettuna, ja Marttilan maisemiin palaamme ehdottomasti uudemman kerran. Littoistenjärvellä, Katariinanlaaksossa ja Ruissalossa oli kiva käydä, mutta lähimettä on päivittäinen lisäenergian lähde.
Minulla on kevättalvesta synttärit, ja sain merimieheltä ihan mielettömän upean lahjan – herra oli löytänyt 1860-luvulta peräisin olevan kartan kotiseuduiltani. Lämmitti sydäntä nähdä ”Kujertunturi” kauniisti kirjoitettuna.
Lenkkipolut ovat taas alkaneet houkutella. Minulla ei sinällään ole mitään talvilenkkeilyä vastaan, mutta tuli vähän vahingossa muutaman viikon juoksutauko ja treenailtua enemmän lihaskuntoa. Tämä ei selvästikään ole ollut ihan hullumpi idea, sillä lenkkipoluilla on tauon jälkeen ollut kiva lönkötellä menemään. Kuvan koira ei liity oikeastaan mitenkään aiheeseen, mutta hurtta tykkää huolehtia ihmisensä naamapesusta lenkin jälkeen.
Auringonvalon lisääntyessä ajatukseni alkavat olla vähitellen kesän puolella. Olemme suunnitelleet jo reissuja niin kotimaassa kuin Suomen rajojen ulkopuolelle, ja lisäksi muun muassa Tuska odottaa kesäkuussa. Kivoja asioita on siis tiedossa, toki ei tässä nyt mitään maailmaa mullistavia tapahtumia tullut listattua. Mutta eikös se niin mene, että ihan ne arkiset asiat ovat yleensä parhaimpia?
Vastaa