JOKIVARRESTA

Istuin kahvilassa vauva sylissäni ja aloin syöttää vauvaa tuttipullolla. Täysin tuntematon, vanhempi naishenkilö tuli viereeni ja alkoi tivata, imetänkö ollenkaan lastani. Vastasin hämmentyneenä ”joo”, jotta pääsisin rauhassa jatkamaan lapseni syöttämistä.

Jos vastaava tilanne olisi sattunut paria kuukautta aikasemmin, olisin todennäköisesti pillahtanut hormonihuuruissani itkuun. Koska vastaus olisi ollut lähempänä eitä.

Mietin pitkään, haluanko kirjoittaa näinkin henkilökohtaisesta aiheesta blogissani, mutta imetyspettymyksestä puhutaan aivan liian vähän ja vertaistukea ei ole koskaan saatavilla liikaa. Jos postauksen avulla yhdelläkin lukijalla olo helpottuu, olen enemmän kuin iloinen.

Meidän imetystaipaleemme ei ole ollut helppo. Olin ennen synnytystä vakaasti ajatellut pitäväni rennon otteen imettämisen suhteen – ensisijaisesti halusin imettää, mutta jos se ei onnistuisi, olisi tärkeintä turvata vauvan ravinnon saanti korvikkeilla.

Mutta kun imetys takkuili ensimmäisinä viikkoina, kun vauva ei jaksanut imeä tehokkaasti, eikä maidontulo koskaan lähtenyt riittävästi nousemaan, iski pettymys. Ihan älyttömän iso pettymys. Aivan kuin olisin epäonnistunut jo äitiyden alkumetreillä, kun en pystynyt täyttämään yhtä äitiyden tärkeintä tehtävää eli tuottamaan ruokaa lapselleni.

Vasta kuudentena päivänä synnytyksestä alkoi maitoa nousta vähän. En herunut missään vaiheessa kunnolla rintapumpulle, vaan tehopumppaustenkin aikana saalis jäi vähäiseksi ja maitoa ei alkanut tulla lisää. Kokeilin manuaalista ja sähköistä pumppua, hankin hands free -mallisen pumpun, jotta saisin tehtyä muutakin pumppaamisen ohella. Yritin pumpata öisin ja päivisin, mutta ei tästä ollut apua, vaan pikemminkin aloin väsyä jatkuvaan pumppaamiseen.

Lisäksi söin energiapitoista ruokaa, join alkoholitonta olutta (yäk) ja pidin vauvaa ihokontaktissa. Vauvahieroja hieroi synnytyksen jälkeiset jumit pois.

Mikään ei oikein auttanut.

Neuvolassa puhuttiin lisämaitojen purkamisesta, mutta oma maidontuotanto ei missään vaiheessa riittänyt vauvan riittävän painonnousun varmistamiseen, varsinkin kun piikan pituuskasvu eteni melkoista vauhtia. Ensimmäiset kaksi ja puoli kuukautta olivatkin uuvuttavia, kun imetys ei onnistunut kunnolla, vaikka mitä yritin.

Imetysohjaukseeen pääsimme vasta vauvan ollessa noin kuusiviikkoinen, emmekä oikein saaneet muuta irti kuin että imetyksen apulaitetta voisi kokeilla. Olin tässä kohtaa jo niin väsynyt, etten enää olisi jaksanut yhtään härveliä lisää testiin.

Vaikka olin etukäteen ajatellut, että korvike on aivan yhtä hyvä vaihtoehto rintamaidon tilalle, jos imetys ei onnistuisi, korvikkeesta tuli minulle vähän peikko. Joka kerta, kun korvikepaketti kaivettiin esille, koin epäonnistuneeni. Korvike on minusta aivan loistava ratkaisu, ja suhtauduin korvikkeeseen vaihtoehtona vain positiivisesti, mutta jotenkin vain onnistuin kuitenkin keksimään itselleni ylimääräistä huolta, aivan kuin pienen ipanan kanssa ei olisi ollut ihan jo muutenkin riittävästi mietittävää.

Nyt vauvamme on melkein viisikuukautinen ja olo on alkanut vähitellen helpottaa. Käänteentekevä hetki oli se, kun päätin lopettaa pumppaamisen ihan kokonaan. En enää jaksanut imetyksen, pumppaamisen ja korvikkeen muodostamaa yhtälöä, johon vierähti helposti aika suuri osa hereilläoloajastani – elämä oli yhtä tiskaamisen, pumppaamisen ja imettämisen savottaa. Sen sijaan halusin kokeilla, josko vauva jaksaisi jo syödä suoraan rinnasta ja jatkaa ruokailua korvikkeella.

Tämä osoittautui meidän kohdallamme hyväksi ratkaisuksi. Ilman pumppaamisen tuomaa jatkuvaa stressiä ja väsymystä oloni on keventynyt. Vauva on kasvaessaan jaksanut viihtyä rinnalla paremmin, eikä korvikkeen määrä ole räjähtänyt käsiin. Minulle on ollut helpotus, että olen voinut pitää imetyksen mukana vauvan syömisessä korvikkeen ohella, mutta tärkeintä on luonnollisesti lapsen hyvinvointi.

Jos tämän blogitekstin löytää tuore äiti, joka kärsii imetyspettymyksestä, haluaisin vain sanoa lämpimän halauksen ohella, että sinä riität. Äitiys ei ole kiinni imetyksestä, vaan lämpöä ja hellyyttä lapselle voi suoda muutenkin. Sama sille, mitä muut ovat mieltä korvikkeen antamisesta – äitiys tuntuu olevan käsite, johon sisältyy paljon vääriä ratkaisuja, syyllistämistä ja arvostelua. Mutta parhaansa tekeminen riittää.

Ja korvike on tasan tarkkaan aivan yhtä hyvä keino varmistaa lapsen riittävä ravinto, mitä tahansa mieltä erikoiset tuntemattomat naishenkilöt ja muut tästä ovatkaan. Imetyksen edut ovat ihan varmasti jokaisen äidin tiedossa, mutta me, joille täysimetys ei syystä tai toisesta ole mahdollista, ei oteta turhaa murhetta ja painetta asioista, joihin emme voi vaikuttaa.