Synnytyskertomukset olivat mielestäni mielenkiintoista luettavaa etenkin raskauden loppuvaiheissa, joten ajattelin purkaa ajatuksiani synnytyksestä ja siihen liittyvistä tuntemuksista tässä postauksessa. Millaista oli synnyttää Majakkasairaalassa? Mikä kivunlievitysmenetelmät toimivat minulla? Raskaudesta olen kirjoittanut jo aiemmin, ja kirjoitukseni ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta raskauskolmanneksesta löytyvät erillisistä postauksista. Nyt on synnytyskertomuksen aika.
Sanottakoon jo näin alkuun taustatekijöiksi, että olen perusterve, 37-vuotias ensisynnyttäjä, jolla todettiin raskausdiabetes toisella kolmanneksella. Hirveästi radi ei tekemisiini tai olooni vaikuttanut, mutta mittailin verensokeria loppuraskauden ajan. Lisäksi vauvan kokoa tarkkailtiin ylimääräisistä ultrauskäynneillä Tyksissä, sillä epäilyksenä oli, että vauvalla olisi kivasti mittaa.
Laskettu aika on vain arvio synnytyksen ajankohdasta
Laskettu aika on vain puhdas arvio siitä, milloin vauva ehkä haluaa saapua. Suhtauduinkin varauksella synnytystä edistäviin kaikenmaailman vippaskonsteihin. Liikuin aktiivisesti koko raskauden ajan, siivosin ja myös lepäsin, mutta meidän neitimme ei pitänyt kiirettä ulostulossaan. Jotkut vannovat synnytysteen tai ikkunoiden pesemisen nimeen, mutta itse uskon enemmän biologiaan. Vaikka ihan viimeiset viikot olivat jo aika tukalia ison vatsan kanssa vaappuessa ja liian varhain alkaneen hellejakson vuoksi, en haalinut vadelmateetä tai lähtenyt vyöhyketerapiaan, vaan luotin mieluummin neuvolahoitajan sanoihin: lapsi syntyy, kun äiti ja lapsi ovat siihen valmiit. Meidän tapauksessamme äiti ja lapsi eivät ihan laskettuna aikana olleet ilmeisesti valmiita, vaan meidän neitimme malttoi tulla ulos kutakuinkin muutamaa tuntia ennen kuin meille annettu käynnistysajankohta olisi ollut.
Vinkki: koska laskettu aika ei ole mikään kiveenhakattu ajankohta, on hyvä miettiä etukäteen, haluaako kertoa tarkan lasketun ajan ihan kaikille, etenkin jos kokee ”joko nyt” -tiedustelut ahdistaviksi. Jos vauva haluaa kölliä kohdussa lasketun ajan yli, ei välttämättä jaksa vastata joka päivä ja jokaiselle naapurille ja puolitutulle, että vielä yhtenä kappaleena ollaan.
Mistä tietää, että synnytys alkaa?
Mistä tietää, että synnytys lähestyy? Synnytyksessä on neljä eri vaihetta: latenssi-, avautumis-, ponnistus- ja jälkeisvaihe. Supistuksia voi tuntua jo viikkoja tai kuukausia ilman, että synnytys käynnistyy. Olen kuullut sanottavan, että kyllä sen tietää, kun synnytyspoltot alkavat. Vaikka tunsin supistuksia jo viikkoja ennen synnytystä, aivan kivuliaimmat supistukset tunsin vain muutamaa tuntia ennen kuin piika syntyi. Limatulppakin tuli vain muutama tunti avautumisvaiheessa lapsiveden yhteydessä, ei monta päivää etukäteen.
Lapsivesi ei muuten välttämättä purskahda dramaattisesti vesiputouksen lailla kuin elokuvissa, vaan osa vedestä saattaa tulla hyvissä ajoin ennen synnytystä tai tipotellen. Näin ainakin minulla kävi – limatulppa ja lapsivesi taisivat minulla tulla lopulta yhtä aikaa. Myöhemmin synnytyssalissa kätilö vieläpä totesi, ettei aivan kaikki lapsivesi ollut edes tullut ulos asti.
Synnytys Majakkasairaalassa
Tyksissä on kiva käydä huviajelulla. Näin saimme todeta, kun merimiehen kanssa seilasimme synnytyspäivänä muutaman kerran Majakkasairaalassa – ensin päivystyksessä pariinkin otteeseen yöllä neljän aikaan ja aamusta ehkä noin yhdeksältä verisen lapsiveden vuoksi. Saimme kummallakin visiitillä lähtöpassit, sillä supistukset eivät tällöin olleet vahvistuneet tarpeeksi mutta vauvan syke oli vahva. Sisätutkimuksia ei vielä tehty, vaikka verinen vuoto oli säikäyttänyt minut ja olin aika paniikissa. Ei ollut kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin luottaa ammattilaisiin, että kaikki olisi hyvin. Ja koska lapsivettä oli alkanut tihkua, pääsisimme synnytykseen pian ja ilman käynnistystä.
Kun kivut alkoivat olla synnytyspäivän iltana kuuden pintaan sitä luokkaa, etteivät lämmin suihku tai jumppapallolla pyöriminen enää auttaneet, lähdimme taas toiveikkaina Tyksiin. Kolmas kerta toden sanoi onneksi – tällä kertaa tehtiin sisätutkimus, ja kätilö sanoi ”oho”, sillä kohdunsuuni oli tässä kohtaa jo 7-8 senttiä auki (kohdunsuu on täysin auki, kun se on avautunut 10 cm). Sain viimeinkin kunnian laittaa upeat sairaalapöksyt jalkaan ja sinisen kaavun päälleni ja vaappua saman tien synnytyssaliin muina trendisettereinä.
Mitkä kivunlievitysmenetelmät toimivat?
Supistukset voivat muuten ponnistusvaiheessa tuntua reisissä. Mahassa synnytyspoltot eivät minulla niinkään tuntuneet, vaan reisissä ja alaselässä ennen kaikkea. Pärjäsin kivun kanssa yllättävän pitkään ilman kivunlievityskeinoja kotosalla ja jumppapalloa hyödyntäen, mutta Majakkasairaalassa otettiinkin jo vähän laveampi skaala apuvälineitä käyttöön.
Pähkinäpallo, jumppapallo, guasha – eri kivunlievityskeinot olivat avautumis-ja ponnistusvaiheen välimaastossa todella hyödyllisiä. Oman kokemukseni mukaan ilokaasu oli ihan syvältä, mutta tens-laite oli paras keksintö koskaan! Tens-laitetta oli helppo käyttää ja ainakin minulla se tuntui auttavan aivan heti supistusten tehostuessa. Edelleenkin synnytyksen edetessä etenkin alaselkäni oli tulessa, samoin reiteni, mutta tens-laite auttoi.
Mutta epiduraali se vasta taivaallinen elämys oli. Epiduraali tuntui maailman parhaalta keksinnöltä siihen asti, kun se vaikutti – itselläni vaikutus lakkasi kivasti ponnistusvaiheessa aivan viime hetkillä.
Ihana, kamala ponnistusvaihe
Ponnistamisesta puheen ollen omaan tahtiin ponnistaminen oli kivaa, mutta supistustahdin hidastuessa tarvittiin lisäoksitosiinia. Muutaman tunnin kuluttua, kun epiduraali oli kaunis muisto vain, olikin huomattavasti vähemmän kivaa ja kivut olivat aika kamalat. Yritin lohduttautua sillä ajatuksella, että meillä olisi aivan kohta oma myttynen sylissä, mutta valehtelisin jos väittäisin, että olisin nauttinut ponnistusvaiheesta. Kaikki kunnia synnytyksestä pitäville, mutta minä en kuulu siihen joukkoon.
Kun ponnistusvaihe oli kestänyt jo jokusen tunnin, olisin ollut hyvin valmis sektioon synnytyksen kestäessä, mutta se oli liian myöhäistä se. Lopputulos oli se, että vauva oli jäänyt jumiiin synnytyskanaviin, eikä meinannut oikein tulla ulos, ja ponnistusvaihe pitkittyi.
Tähän liittyen vähän kitkerästi voisin todeta, että on kiva rampata Tyksissä raskausdiabeteksen vuoksi painoultrissa ja kuulla, että vauva voi olla isokokoinen vain kuullakseni synnytyksen jälkeen, että vauvan isohko koko oli iso yllätys.
Synnytyksen jälkeen
Olin niin loppu monen tunnin pusertamisen jälkeen, ettei minulla oikein ole synnytyksen loppuvaiheesta kuin hataria muistikuvia. Muistan, että paikalla oli useampi kätilö ja lääkäri ihmettelemässä tilannetta. Minulla oli aikamoinen nestehukka, sillä en ollut juonut enkä oikeastaan syönyt päivän aikana tarpeeksi, mutta kanyyli paransi oloani. Suosittelenkin ottamaan riittävästi juomaa ja evästä mukaan synnyttämään lähtiessä, mutta nestehukkaa en suosittele kokeilemaan.
Kun sain vauvan syliini, olin fyysisesti ja henkisesti ihan rikki ja puhki mutta luonnollisesti onnellinen. En ole ikinä ollut niin huojentunut kuin kuullessani ensimmäistä kertaa NGÄ-äännähdykset! Kehoni oli jaksanut ensin rakentaa ja kantaa pienoista monta kuukautta ja selvisin myös melkein vuorokauden mittaiseksi venahtaneesta synnytyksestä. Olin myös kevyesti paniikissa – minunko tästä pienestä peikkotytöstä nyt yks kaks pitäisi osata huolehtia?
Kokemukseni Majakkasairaalasta
Emme päässeet synnytyssalista perhehuoneeseen, vaan kun olin ensin kerännyt voimia tovin, meidät siirrettiin osastolle ja tuore isä joutui lähtemään kotiin. Onneksi seuraavana päivänä meillä kävi melkoinen munkki ja pääsimme ihan omaan huoneeseen, jotta saimme tutustua uuteen tyyppiin ilman häsläystä ja ihmismassaa taustalla. Ja pääsin käymään vessassa ja suihkussa rauhassa episiotomiakipuineni, kun tuore isä huolehti peikkotytöstään. Koin, että puolison tuki oli korvaamaton synnytyksen jälkeen.
Kokemukseni Majakkasairaalasta ja etenkin synnytyksen jälkeisestä ajasta ei ollut ihan täysi kymppi. Emme esimerkiksi saaneet Tyksissä jaettavaa opasmateriaalia kuin vasta tuntia ennen kotiutumista. Emme saaneet esimerkiksi imetykseen vinkkejä, ja särkylääkkeitäkin sain odottaa. Kun synnytyksessä mukana ollut lääkäri kävi seuraavana päivänä varmistamassa, ettei synnytyksestä ollut jäänyt minulle negatiivisia ajatuksia, en oikein siinä vaiheessa osannut väsymykseltäni sanoa mitään. Jälkikäteen ajateltuna sairaalasta jäi vähän kiireinen liukuhihnavaikutelma, ja toivonkin, että ei nyt ainakaan enempää nitistetä terveydenhuollon resursseja. Henkilökunta toki teki varmasti parhaansa kiireen keskellä, ja meitä auttaneet kätilöt olivat ammattitaitoisia. Mutta en tämän kokemuksen perusteella suoraan sanottuna enää haluaisi Majakkasairaalaan synnyttämään.
Synnytystarinani ei ollut kaikilta osin ihan sellainen kuin olisin toivonut. Mutta tietenkin tärkeintä on, että meillä on terve pikkuinen piika, joka kirjoitushetkelläkin tuhisee sylissäni.
Vastaa