Olen asunut jo melkein parikymmentä vuotta Äkäslompolon, Kolarissa sijaitsevan kotikyläni, rajojen ulkopuolella. Ensin lähdin opiskelemaan Ouluun, ja saatuani paperit yliopistosta ulos valuin vielä vähän Suomen kartalla alaspäin kohti Turkua.
Koen sopeutuneeni ainkin jollain tavalla kaupunkielämään. Olen todistetusti kerran onnistunut parkkeeraamaan auton taskuparkkiin – Kolarin pikkukylissä ei taskuparkkia pahemmin ole koskaan tarvinnut kenenkään edes ajatella. Siedän tiettyyn pisteeseen asti kaupungin hälinää ja ääniä. Olen tottunut siihen, että kotimme edestä kulkee useampi bussi päivän aikana, eikä tarvitse olla vain yhden koululinkkarin varassa. Kun lapsi tarvitsee vaatetta tai jotain tavaraa, ei tarvitse lähteä 200 kilometrin päähän lähimpään kaupunkiin ostoksille.
Mutta yhdessä asiassa sopeutumista ei ole vielä tapahtunut: en ole oppinut puhumaan turkua, vaan puhun hyvin vahvasti peräpohjolaa. En osaa määkiä, vaan käytän mie-kieltä. En ole tiputtanut hoota pois, vaan lisään sen sinne, missä sen kuuluu olla (ei mielivaltaisesti, vaan vain ja ainoastaan tiettyjen sijamuotojen yhteydessä).
Olen taustaltani kielitieteilijä, ja minusta murteet ovat hirveän kiehtovia ja arvokkaita. Suhtaudun omaan murteeseeni hyvin hellästi ja haluan vaalia murrettani. Tämä postaus olkoon oodi peräpohjalaisille, upeille murresanoille, joita en halua hukata. Listaan nyt mielestäni parhaat murresanat, joita kotiseuduillani käytetään.
Piika = hellittelynimi tytöstä
Käytän blogissani tytöstämme nimitystä piika, enkä suinkaan tarkoita, että lapsemme olisi mikään sisäkkö tai palvelija. Piika on hellyttelysana, jota käytetään pienistä tyttölapsista. Minun mummoni kutsui minua aina piikaksi (”hae sie hyvä piika mummon silmälasit” kuului aika usein mummolassa), ja minulle on ollut päivänselvä juttu, että haluan jatkaa perinnettä omalle lapselleni. Lähinnä siksi, että haluan pitää rakkaan mummoni jollain tavalla lähelläni ja vaalia hänen muistoaan. Siksi meän piika on piika.
Kläppi = (pieni) lapsi
”Missä net kläpit on? Ai, net lähtiki käyhmään hiihtämässä.”
Kläppi on ihan mahtava sana! Huomatkaa myös pronomini net eli suomeksi ne. Kläppiin liittyen voisin lisätä, että tyär/tyvär voi tarkottaa myös nuorta naista, esimerkiksi lauseessa ”kuka se tyär oli jonka kans sie juttelit” [tai klassikko ”kenenkäs tyväriä solet” eli ”kenen tytär olet”].)
Vasiten = varta vasten tai myös huvin vuoksi
”Et kai sie vasiten rikkonu tuota vaasia?”
”No mie se vasiten tässä soitan, ko ei ole pitkhään aikhaan kuulunu mithään.”
Vasiten on kätevä ja monikäyttöinen sana. Voitaisiinko ottaa se yleiskieleen käyttöön?
Tietopaikka = tietty, sopivaksi havaittu säilytyspaikka
”Mie ruukaan säilyttää avaimia tietopaikassa, ko muuten mie hukkaan net saman tien.”
Tietopaikka on nimensä mukaisesti paikka, johon tietoisesti pistää asiat säilytykseen. Mahtava sana, eikös? (Esimerkkilauseessa muuten näkyy, ettei me tungeta h-kirjainta joka paikkaan, vaikka stereotypia pohjoisen murteista on pelkkää hoota.)
Puutelista = kauppalista
”Kirjottaisikko sie puutelistan valhmiiksi niin mie tiiän ostaa tarvikheet kaupasta.”
En edes yritä Turun suunnalla puhua puutelistoista, vaikka se on minusta loistava sana. Koska kauppaanhan mennään, koska on pula tarvikkeista.
Visto = kun jokin asia on oikein vastenmielinen
”Vistoja nuo sääsket ko ne inisee yökauet.”
Meillä hyttynen on sääski, sääski on malliesimerkki vistosta elukasta.
Laukkomakengät = kengät, jotka saa nopeasti jalkaan, kun lähtee käymään nopeasti ulkona
”Ootappa, mie hakasen vain eteisestä laukkomakengät ja tulen!”
Yleiskielestä puuttuu sana, joka kuvaa nopeasti jalkaan vedettäviä, yksinkertaisia ja helppoja jalkineita. Sellaisia, jotka laitetaan jalkaan, kun mökillä lähtee käymään huussissa tai hakee postilaatikosta aamulehden. Laukkomakengät, niin nerokas sana!
Vaami = vaadin eli naaraspuolinen poro
”Vaamet vassoo touko-kesäkuussa ja puottaa silloin sarvet.”
Joskus ekalla luokalla koulussa minun, poromiehen tyttären, piti selittää muulle luokalle, mitä ”vaadin” tarkoittaa – no en osannut, koska mie tiesin vaan sanan vaami. En ollut mistään vaatimista koskaan edes kuullutkaan, vaan meillä puhuttiin vaameista.
Yksi lemppariporosanoistani on muuten urakka, jolla viitataan parivuotiaaseen koirasporoon. Teini-ikäiset petteripunakuonot osaavat olla välillä aika urakoita.
Rohki = vahvikesana, voi tarkoittaa esimerkiksi samaa kuin ”hyvin”, ”erittäin”, ”todella”
”Keitit rohki hyvvää kahvia!”
”Ostit sitte rohki rumat housut.”
Rohki, se on sana, jolla saa painotettua lauseen sisältöä ihan eri tavalla kuin vaikka sanomalla erityisen!
Häätyä = täytyy, pitää tehdä jotain
”Minun häätyy (myös mie häävyn) lähteä käyhmään Rovaniemellä, ko kläppi tarttee uuet laukkomakengät.”
Turussa ruukaan nykyään sanoa usein, että minun täytyy, sillä jostain syystä häätyminen hämmentää kanssaihmisiä. Häätyminen tuntuu silti paremmalta kuin täytyminen.
Paras peräpohjalainen murresana minusta on… rumpujen pärinää…
✨ Havillinen = esine tai tavara, jolla ei ole niin väliä, vaikka se menisi rikki
”Jos sie lähet mukhaan pottumaalle niin laita ny hyvä ihminen havilliset vaatheet pääle, äläkä tule pyhävaatteissa.”
Havillinen on mainio sana. Sillä saa kätevästi kuvattua asian, jolla ei ole niin suurta merkitystä tai joka ei ole niin justhiinsa.
Tyär voipi lähteä Kolarista, mutta Kolari ei lähe tyärestä! Aion ehdottomasti opettaa omalle kläpilleni peräpohjalaiset murrehelmet. Entä sie? Mitä murteet merkkaa sinulle? Oletko sattumoisin jostain pohjoisen perukoilta kotoisin, vai mitä murretta sie puhut?
Vastaa