Olen jo listannut asioita, joita tekisin toisin, jos saisin elää vauvavuoden uudestaan. Vastapainoksi haluan tuoda esiin myös onnistumisia. Vauvavuosi ei ole helppo rupeama, mutta se on myös aivan ihana ajanjakso, etenkin kun muistaa keskittyä välillä siihen, mikä toimii. Tässä postauksessa vertaistuen hengessä listaan asioita, joissa koen meidän onnistuneen.
Annoin nukahtaa rinnalle ja syliin, enkä kadu tätä. Vaikka välillä selkä huusi hoosiannaa ja kädet tärisivät väsymyksestä, päätin antaa ensimmäisten kuukausien ajan vauvan nukkua siinä, missä hän parhaiten rauhoittui eli sylissäni. Joinain päivinä harmittelin, etten ehtinyt vaikka siivota tai laittaa pyykejä koneeseen vauvan nukkuessa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna pieni myttynen rinnalla oli ihaninta ikinä. Perhepeti oli myös ihana juttu – luotin siihen, että läheisyys ei ole pienen vauvan kanssa haitaksi, vaan päinvastoin. Toki vauvan totuttaminen totuttaminen pinnasänkyyn oli myöhemmin hyvä idea, jotta sain itsekin nukuttua, mutta olen niin iloinen, että annoin meille luvan olla lähekkäin ensimmäisinä kuukausina.
Jaoimme vastuun. Tämä on minusta ehkä suurin onnistumisemme: olemme tasapuolisia vanhempia. Kumpikaan meistä ei ole vain auttava osapuoli tai vain lapsenvahti, vaan me olemmat tässä sopassa mukana yhdessä tasa-arvoisina, yhtä tärkeinä vanhempina. En tiedä, miten olisin selvinnyt vauvavuodesta ilman merimiehen vakautta! Minusta on ihanaa seurata tytön ja isin suhteen muodostumista – heillä on aivan omat juttunsa, minulla ja piikalla omamme.
Teimme maltillisesti hankintoja. Vauvatarvikkeiden maailma on melkoinen viidakko, ja houkutus ostaa kaikkea mahdollista kaiken varalta on suuri. Me päätimme edetä maltilla ja hankimme ensi alkuun perusjutut, sitten tarpeen vaatiessa muita välttämättömiksi havaitsemiamme tarvikkeita. Kirppareilta löytyy paljon kaikkea hyödyllistä, eikä kaikkea tarvitse ostaa uutena, mikä on kukkaron ja luonnon kannalta hyvä! Paras hankinta oli ehdottomasti lyhytselkäiselle sopiva kantoreppu, joka pelasti monet päikkärit, ja lisäksi Lastentarvikkeelta saatu turvaistuin on ollut ihan loistava.
Rytmit ja rutiinit loivat turvaa ja selkeyttä arkeen. Saimme arjen rullaamaan tarkan päivärytmin ja rutiinien kautta. Olemme molemmat merimiehen kanssa aika rutiinieläimiä, ja koirankin kanssa rytmit ovat tärkeitä. Huomasimme aika nopeasti, että rauhattomalle vauvalle rutiinit loivat selkeästi turvallisuudentunnetta; toistuvat rutiinit antoivat ennakoitavuutta ja selkeän rungon päivään, mikä oli meille kaikille helpotus. Meille rytmit muodostivat siis ankkurin, johon pystyimme tarttumaan keskellä vauvasumua.
Hyväksyimme, että meillä on vahvatahtoinen tyttö. Vauvat ovat erilaisia. Jotkut vauvat nukkuvat milloin ja missä tahansa. Jotkut vauvat syövät milloin ja missä tahansa. Jotkut vauvat ovat perustyytyväisiä. Uniohjauksessa, jonne pääsimme neuvolan kautta selvittämään jatkuvaa unisekoilua, todettiin seuraavasti: ”ehkä teillä vaan on vähän temperamenttisempi vauva”. Vaikka varmasti ihan jokainen haaveilee vauva-arjen olevan leppoisaa ja hattaraista, olen hyväksynyt, että meillä on vahvatahtoinen muksu. Ja toisaalta minusta on ihana ajatella, että meän tytöllämme riittää tahtoa. En halua, että hänestä tulisikaan liian hiljaista ja vetäytyvää, stereotyyppistä kilttiä tyttöä. Haluan, että piika on terveellä tavalla itsevarma ja rohkea.
Itseironia kantaa väsymyksen yli. Vaikka kuinka väsytti ja etenkin tuoreena äitinä tunneskaala oli valtava, emme unohtaneet huumoria. Vauvaelämä on välillä ihan absurdia touhua, vähän kuin huonolaatuinen tragikoominen teatteriesitys. Mutta parasta on, kun saa käännettyä yösekoilut, selkäkakat, puklutahrat vaatteissa ja huutokonsertit autossa edes jotenkin huumoriksi. Esimerkiksi huvitan itseäni edelleen muistelemalla, kuinka kerran matkalla Äkäslompoloon onnistuin sotkemaan itseni vaipanvaihdon yhteydessä vauvankakkaan. Ai että, mitkä tuoksut meillä oli autossa.
Otin paljon kuvia ja videoita. Emme yrittäneet dokumentoida joka hetkeä someen tai kuvakirjaan, mutta napsin kuitenkin todella paljon kuvia. Kirjoitimme yhdessä vauvakirjaan, ja itse asiassa tähän liittyen haluan jakaa vinkin: jos haluat kirjoittaa vauvakirjaan muistoja, älä odota vauvavuoden päättymistä. Vauva-arjessa ei muista, minä päivänä tarkalleen vauvan ensimmäinen hammas puhkesi tai milloin ensimmäinen tätätää kuului. Kirjoita siis muistosi saman tien ylös, etteivät kullanarvoiset hetket pääse unohtumaan.
Lisäksi: äitiydestä on tullut suurempi osa identiteettiäni kuin osasin ajatella. Ja minusta se on ihanaa! Elämämme oli kivaa ennen piikan syntymistä, mutta kliseisesti sanottuna muksu on tuonut elämäämme ihan uudenlaisen ulottuvuuden. Mikään ei ole yhtä ihanaa kuin tiukasti syliin käpertyvä pienokainen, joka haluaa hellyyyttä, lämpöä ja turvaa.
Missä sie koet onnistuneesi vanhempana?
Vastaa