Kesäloman ensimmäinen viikko meni aika lailla tuntureilla, toinen viikko vähän rennommissa merkeissä sukuloiden ja porojen kesämenoa ihmetellen. Ja se oli aika ihanaa!
Yhtenä iltana kipusimme lintutorniin katsomaan kylää ja järvimaisemaa. Vaikka rehellisyyden nimessä itse tykkään haahuilla ihan omilla poluilla toteuttamassa introverttipuoltani, spanielin on päästävä Äkäslompolossa ollessamme muutaman päivän välein lintutorniin. Aina. Joka ikisellä reissulla. Vissiin spanieli saa hyviä hajuja kirsuunsa tai sitten sekin haluaa nähdä Ylläksen.
Siinä se alla olevassa kuvassa taustalla komeilee, Ylläs. Edustalla komeilee spanieli, joka täytti elokuussa viisi vuotta. VIISI! Meillä on nyt virallisesti aikuinen koiranainen talossa – mihin meidän pulleropentumme katosi?
Arwenista ei huomaa, että hän on jo viisivuotias, mutta hitusen rauhoittumisen merkkejä on havaittavissa. Walesi ei taida koskaan olla mikään hiljainen, rauhallinen ja hitaasta tahdista nauttiva tapaus, mutta ihan hurjimmat nuoruuskahjoilut taitavat olla jo takanapäin. Meän spanieli tykkää edelleen lähteä ihan mihin ja milloin tahansa, mutta Arwen myös osoittaa selkeämmin, milloin on tarvetta levätä. Vauhtia riittää ja vietti on voimakas ja reaktiivisuus on edelleen vahvasti esillä, mutta osaa spanielirouva välillä vähän ottaa lunkistikin. Paitsi silloin, kun näkökentässä on poroja.
Kuvat on muuten otettu kutakuinkin takapihaltamme porotarhasta. Se on minulle ehkä maailman tärkein paikka. Juuri tähän paikkaan on kiinnittynyt yksi osa minua. Vaikka vauvavuoden myötä noin puolet aivotoiminnastani on lähes täysin lamaantunut, muistan edelleen, kuinka isän kanssa porot ruokittuamme istahdimme hetkeksi jos toiseksi kelkan penkille ja vain katselimme poroja ja avautuvaa vaaramaisemaa. Ympärillämme porot touhusivat omiaan. Ihanimpia muistoja ovat porostelut kaamoksen aikaan pehmeässä kuunvalossa paukkupakkasilla ja kevättalven lupporetket (eli pudotimme naavaa puista poroille).
Vielä elokuussa ei iltaisin pimeys yllätä pohjoisessa, mutta sateisen päivän jälkeen illan tullen maailmassa on kaunista ja hyvä olla. Varsinkin, kun pehmeää auringonvaloa saa katsella oman perheen kanssa omilla mailla.
Elokuu tarkoittaa kolarilaisilla leveysasteilla sitä, että syksy alkaa ottaa vallan kesältä. Paikoitellen oli jo ihan pieni aavistus maaruskasta havaittavissa, ja sieniäkin alkoi pilkahdella siellä täällä.
Neiti tutkimusretkeilijä nautti yhteisistä luontohetkistämme. Hattu vaan heilahteli, kun piika tutki tupasvilloja, jäkälää, sammalta ja muurahaisia. Maailma on niin kovin ihmeellinen paikka pienelle ihmiselle.
Näissä maisemissa mieleni ja sieluni lepäävät. Kotona.
Vastaa