Vuoden ja neljän kuukauden kokemuksella voin sanoa, että vanhemmuus tarkoittaa samanaikaisesti valtavaa rakkautta, lämpöä ja pohjatonta suojelunhalua ja toisaalta jatkuvaa väsymystä, oppimista, ihmettelyä ja hämmennystä. Vanhemmuus on myös sitä, että yritän tehdä parhaani kroonisessa univelassa, toisinaan täysin zombie-tilassa. Ja välillä vanhemmuus tuntuu siltä, että kaikki pitäisi osata ja ehtiä mieluiten jo eilen. Ehkä siksi vanhemmuus on aihe, joka herättää kanssaihmisissä tarpeen jakaa neuvoja. Neuvot voivat olla toki kultaakin kalliimpia, mutta kaikki vinkit eivät todellakaan toimi jokaisessa perheessä – eivätkä aina edes samassa perheessä eri päivinä. Kokosin muutamia klassikoita, joita olen itse kuullut tai joita ystäväpiirin vanhemmille on jaeltu.
Nuku silloin kun vauva nukkuu.
Tässä neuvossa ei ole toki mitään väärää ja ajatus on sinällään kaunis: vanhemman on hyvä levätä silloin, kun vauva nukkuu. Mutta todellisuudessa arki ei ainakaan meillä pysähdy täysin vauvan unien ajaksi. Meillä ei ole kotitonttua, joka pesisi pyykit, tyhjentäisi tiskikoneen, tekisi ruokaa tai ulkoiluttaisi koiran. Eikä kukaan voi käydä puolestani suihkussa. Ja jos on yrittänyt tunnin nukuttaa huutavaa lasta, ei välttämättä uni tule silmään tuosta noin vaan sormia napsauttamalla.
Olen todella huono nukkuja, ja siksi tämä neuvo on minusta aika höpsö. En ikinä koskaan milloinkaan aio itse sanoa yhdellekään väsyneelle vanhemmalle, kuinka hänen pitäisi vaan yrittää nukkua vauvan nukkuessa. Uni voi olla vähän vaikea juttu niin lapselle kuin aikuiselle.
Anna lapsen itkeä, lapsi rauhoittuu kyllä lopulta.
No ei muuten rauhoitu.
Itku on vauvan tapa kommunikoida, joten miksi ihmeessä en reagoisi lapseni itkuun? Pitkä itkukohtaus ilman lohdutusta voi nostaa turhaan stressitilaa ja kuormittaa sekä lasta että vanhempaa. Huomaan itsessäni, kuinka vauvani itku aiheuttaa minussa taistele tai pakene -reaktion. Kun lapseni itkee, minun tehtäväni on lohduttaa ja antaa lapselle perusturvallisuuden tunne. Lohduttaminen ei minusta todellakaan ole hemmottelua, vaan turvaa.
Nauti joka hetkestä, ne menevät nopeasti ohi.
Lapsiarki menee yhdessä hujauksessa ja allekirjoitan, että monia ihania hetkiä jää kaipaamaan lapsen kasvaessa. Mutta ihan jokaisesta hetkestä ei voi eikä tarvitse nauttia. Vauvan nukahtaminen syliin on suloista, mutta kun tätä tapahtuu vuorokauden ympäri, päivät ja yöt, ei välttämättä jaksa nauttia ihan jokaisesta nukutushetkestä.
Vanhemmuus on intensiivistä. Siksi on ihan täysin sallittua olla väsynyt, kiukkuinen, turhautunut ja hämmentynyt. On täysin ok, ettei jaksa nauttia täysin siemauksin jokaisesta hetkestä, sillä rakkaus ja kuormittuneisuus voivat tapahtua ihmisen arjessa samanaikaisesti.
Koira valmistelee hyvin vauva-arkeen.
Ajatus tuntuu loogiselta – koiran omistaminen tuo arkeen rutiineja, rytmejä, aikataulujen tärkeyttä, velvollisuuksia, vastuuta, hoivaa ja huolenpitoa, joten eikö se valmistaisi koiraperhettä myös vauvan saapumiseen? Koiran omistaminen opettaa siis tärkeitä taitoja ja tuo tarkan rytmin arkeen. Sanoisin, että meillä koira on tietyllä tavalla valmistanut lapsiarkeen, mutta toki ihmislapsen tarpeet ja kehitysvaiheet ovat hyvin erilaisia. Koiran kanssa opitut rutiinit tai rytmit eivät siirry suoraan sellaisinaan vauva-arkeen, vaan vauva tuo tullessaan täysin omanlaisen maailmansa.
Sen sijaan haluaisin todeta, että mikään ei valmista vanhempaa siihen, kuinka kertakaikkisen hellyttävää on voida seurata lapsen ja koiran suhteen kehittymistä. Spanieli kiehtoo lasta koko ajan enemmän, ja parivaljakolla alkaa olla ihan omat jutut. Arwen jopa on alkanut hakeutua lapsen viereen, ja lapsi palkitsee läheisyyden rapsutuksilla ja pusuttelulla. Niin suloista!
Imetys on maailman luonnollisin asia.
Imetys on täysin luonnollinen juttu, muttei se kuitenkaan tapahdu automaattisesti. Äidille imetys voi olla ristiriitainenkin kokemus, johon sisältyy paljon epävarmuutta. Itse en onnistunut koskaan täysimettämään muksuani, vaikka tein parhaani – tehopumppasin öisin ja testasin vaikka mitä jippoja, jotta saisin maidontuotantoa lisättyä. En kuitenkaan onnistunut tässä (olen kirjoittanut imetyspettymyksestä erillisen postauksen). Imetys on varmasti monelle täysin luonnollinen juttu, mutta turha syyllistäminen, jos imetys ei syystä tai toisesta onnistu, voitaisiin heittää romukoppaan.
Kyllä sitä nukkuu, kun on tarpeeksi väsynyt.
Otan tämän neuvon lähes henkilökohtaisena loukkauksena. Koska ei sitä muuten nuku, vaikka olisi niin väsynyt, että aivot ja keho huutavat lepoa. ”Kyllä sitä nukkuu, kun on tarpeeksi väsynyt” on sellainen lause, joka voi kuulostaa lausujansa korvaan yksinkertaiselta ja lohdulliselta, mutta ei univajeesta kärsiville vanhemmille – ja ylipäätään unihäiriöitä tai jatkuvaa väsymystä poteville. Unenpuute ei ratkea sillä, että kuin taikaiskusta jokin riittävä väsymyksen raja menisi rikki. Univaje on fyysisesti ja henkisesti kuluttavaa, ja sen vaikutukset voivat olla kauaskantoiset. Jatkuva unenpuute vaikuttaa jaksamiseen, keskittymiseen ja mielialaan.
Tee se, mitä juuri nyt jaksat.
Tämä on mahdollisesti ainoa neuvo, joka pitää minusta täysin paikkansa. Kun arki on yhtä suorittamista ja välillä ehkä tuntuu ylikuormittavalta, on ihan hirvittävän tärkeää osata olla armollinen itseään kohtaan ja hyväksyä, että kaikkea ei voi eikä edes tarvitse tehdä kerralla. Ei ole todellakaan pakko täyttää jokaista odotusta tai suorittaa tehtäviä täydellisesti. Aina ei tarvitse tehdä perusteellista siivousta, vaan siivousvartti voi riittää vallan mainiosti. Aina ei tarvitse kattaa pöytään viiden lajin illallista, vaan valmisruokakin voi olla riittävä ratkaisu. Aina ei tarvitse tehdä kaikkea viimeisen päälle, vaan joskus riittää sekin, että antaa itselleen aikaa levätä. Pienetkin teot riittävät, ja suosittelen lämpimästi antamaan itselleen luvan tehdä vain sen, mikä on juuri sillä hetkellä mahdollista ilman turhaa venytystä. Kukaan ei voi olla täydellinen jatkuvasti, vaan välillä on hyvä osata mennä siitä, mistä aita on sopivan matala.
Ovatko nämä huonoimmat vinkit lapsiarkeen vai minkälaisia neuvoja sie olet kuullut?
Postauksen pääkuva: Anastasia
Vastaa