Uusi vuosi, uusi alku. Uusi kalenteri, jonka sivut ammottavat vielä tyhjyyttään, mutta jonka olen ajatuksen tasolla täyttänyt oikein hyvillä aikeilla. Vuodenvaihde on monelle se ajankohta, kun luvataan ryhtyä maratoonareiksi, aamujoogaajiksi, kahvipapuhifistelijöiksi, vihersmoothien suurkuluttajiksi ja paremmiksi ihmisiksi yhdessä yössä.
Lupaukset voivat parhaimmillaan tsempata ja kannustaa tarvittavien muutosten tekemiseen, mutta ne voivat tuoda myös arjen tohinoihin lisää mietittävää. Juuri nyt täydellistä elämänmuutosta vaativat lupaukset tuntuvat minusta lähinnä uuvuttavilta, erityisesti silloin, kun niitä rupeaa pohtimaan väsyneenä ja lapsen herättyä 162 kerran yön aikana. Siksi itse jätän tänäkin vuonna stressaavilta lupaukset välistä. Lupaukseni on, etten lupaa mitään.
Lupausten sijaan haluan puhua tavoitteista, joiden saavuttamiseksi en pistä itseäni solmuun. Nämä tavoitteet eivät koske vain nyt alkanutta vuotta, vaan otan nämä ohjenuorikseni tulevaan.
Ennen kaikkea aion panostaa vähän enemmän itseeni ja varaan enemmän aikaa oman hyvinvoinnin edistämiseen. Aikaa liikkua ja aikaa levätä ilman huonoa omaatuntoa. Olen laiminlyönyt itseäni, enkä ole univajeen keskellä jaksanut panostaa hyvinvointiini juuri lainkaan. Entinen himoliikkuja, jonka aika menee urheilun sijaan lapsi- ja koira-arjen ja työn yhdistämiseen, on ollut väsynyt, ärtynyt ja kieltämättä vähän uupunut. Olen ajatellut, että kaikki muut tulevat ensin, mutta välillä itsestäkin pitäisi huolehtia. Tänä vuonna otan itseäni niskasta kiinni ja otan itseni paremmin huomioon.
Aion siis liikkua enemmän. Jo lyhyet kotitreenit riittävät päivittäisten lenkkien lisäksi. Onneksi taaperon ja koiran kanssa saa hyvää hyötyliikuntaa, mutta haluan lisätä joukkoon venyttelyä ja lihaskuntotreeniä. Ehkä voisin kokeilla jopa pilatesta tai barrea!
Yhden tavoitteen varastan mieheltäni: aion lukea vähintään 12 kirjaa vuoden aikana. Viime vuonna kirjojen määrä jäi alle kymmeneen, mutta nyt on aika palata ruotuun. Olen kirjatoukka ja rakastan lukemista, mutta kieltämättä puhelin on vienyt liikaa huomiota.
Tähän liittyen yksi tärkeimmistä tavoitteistani on ruutuajan vähentäminen. Liian helposti lapsen nukahdettua selaan instagramia sen sijaan, että lukisin tai kuuntelisin äänikirjaa. Puhelin saa nyt unohtua useammin tämän vuoden aikana.
Aion myös palata ruotuun ostamisen suhteen. Viime vuonna jouduin ostamaan aivan liian paljon vaatteita, sillä vaatekokoni ei ole palautunut lähellekään raskautta edeltäviin numeroihin. Vaatekaappini on mennyt uusiksi, ja vaikka olen ison osan vaatteista ostanut kirppareilta, olen ostanut enemmän kuin omatuntoni sallisi. Olen ajatellut osallistua viiden vaatteen haasteeseen (eli vuoden aikana ostetaan vain viisi vaatekappaletta). Muutenkin pyrin ostamaan vähemmän ja harkitusti myös ruokaa ja arjen tarvikkeita. Ehkä teen tästä oman postauksen jossain kohtaa.
Minulla on myös toiveita.
Toivon terveyttä, onnistumisia ja onnellisuutta. Toivon, että maailmassa olisi vähän rauhallisempi meno, eikä uutisten lukeminen ahdistaisi.
Toivon, että viimein saisimme ostettua omakotitalon. Sellaisen, jossa on oma piha, sopivasti tilaa ja keittiö, jossa mahtuu leipomaan. Sellaisen, jossa työpäivän päätteeksi saisi hengähtää. Sellaisen, jonka pihalla voisi juoda kahvit kesäisin ulkona samalla, kun lapsi ja koira leikkisivät yhdessä. (Tässä postauksessa on aika monta viittausta kahviin, mikä kertonee riittävästi väsymyksen määrästä kirjoitushetkellä.)
Toivon, että lapsi viimein oppisi nukkumaan. En odota, että lapsi alkaisi tuosta noin vaan nukkua omassa sängyssään 12 tuntia putkeen heräämättä, mutta jos nyt edes viikottain saisi muutaman inhimillisen yön, jolloin herätyksiä olisi vähemmän kuin sormia yhdessä kädessä. Haaveilen aamuista, jolloin kahvi ei ole elinehto unettoman yön jäljiltä, vaan oikeasti nautinto.
En lupaa mitään, mutta pehmeitä tavoitteita voi aina olla. Teetkö sie lupauksia?
Vastaa