En ole koskaan ollut sen erityisemmin ystävänpäivän juhlija. Monelle ystävänpäivä voi olla kaikkea muuta kuin ihanan kepeä ja höttöinen juhlapäivä, enemmänkin kipeä muistutus yksinäisyydestä, menetyksistä tai siitä, mitä omasta elämästä puuttuu. Lisäksi kulutusjuhlahumu, roskiin päätyvät sydänkoristeet ja ylihintaiset suklaarasiat lähinnä saavat minut pyörittelemään silmiäni.
En edellenkään halua ostaa ystävänpäiväksi mitään turhaa krääsää vain siksi, että kaupat ovat pullollaan kaikkea tavaraa, mutta en miellä enää ystävänpäivää vain kulutusjuhlaksi. Aikuisiällä oma suhtautumiseni ystävänpäivään on hiljalleen loiventunut ja nykyään ajattelen, että ystävänpäivä voi olla kaunis. Ystävyyttä voi tietenkin juhlia joka päivä, mutta on myös ihan kiva juttu, että sille on varattu oma päivänsä. Ja tykkään nimeomaan pohjoismaisista meiningistä, että ystävänpäivänä korostetaan ystävyyttä, ei niinkään ihastumisia.
Ystävänpäivä tuntuu minusta nykyään helpommalta ehkä siksi, että olen saanut puolisokseni parhaan ystäväni. Elämässäni on nyt myös muutama aivan erityisen ihana ihminen, joiden kanssa voi jakaa yhdessä ilot ja surut, menetykset ja menetykset, onnistumiset ja nolot hetket. Ystävien seurassa voin olla täysin oma itseni, ja tästä olen aidosti kiitollinen.
Ja ystäviä ovat tietenkin myös koirat.
Siksi vietimme tänä vuonna ystävänpäivää perheen ja hyvän porukan kanssa kanssa koirametsässä. Pakkasilmassa lumi narskui kenkien alla, ja valtavan kokoinen aurinko lämmitti kuusten takaa. Metsän hiljaisuuden rikkoivat neljän springerin innostuneet haukahdukset. Ja yhden taaperon kiljaisut. Varsinkin, kun taapero turhautui, kun ei saanut itse pulkkaa liikkeelle.
Koirametsässä kelpaa koko perheen viettää aikaa, ja olenkin suuri koirametsien puolestapuhuja. Kaupungissa koiria ei saa pitää irti, mutta koirametsässä koira saa turvallisesti ja laillisesti juosta, nuuskia, tutkia ja leikkiä täysin omaan tahtiinsa.
On vaikea keksiä mitään suloisempaa kuin taaperon ja spanielin orastava ystävyys. Arwen on malliesimerkki vauhdikkaasta springeristä, jolla on usein liikaa vauhtia ja liian vähän malttia, mutta pikkusiskon kanssa hän osaa jopa olla varovainen. Vaikka vilkas lapsi ja vilkkaampi koira eroahdistuksineen on välillä aikamoinen yhtälö, olen onnellinen siitä, että lapsi saa kasvaa koiran kanssa. Lapsen ja koiran ystävyys on kaunis, eikä siinä ole turhia ehtoja, eikä odotuksia, vaan hellyyttä ja uteliaisuutta.
Tänä vuonna ystävänpäivä tuntui erityisen kivalta.
Vastaa